Hae
Henriikka Johanna

Brachioplastia eli ”allileikkaus” – kaksi vuotta leikkauksen jälkeen

Brachioplastia eli ”allileikkaus”  on plastiikkakirurginen toimenpide, jossa poistetaan ylimääräistä ihoa ja rasvaa olkavarsien alueelta. Toimenpide auttaa muotoilemaan käsivarret kiinteämmiksi ja nuorekkaammiksi, erityisesti tilanteissa, joissa olkavarsiin on jäänyt roikkuvaa ihoa merkittävän painonpudotuksen jälkeen tai ihon elastisuuden heikennyttyä ikääntymisen myötä. Leikkaus tehdään tyypillisesti nukutuksessa, ja siinä poistetaan ylimääräinen iho ja rasva olkavarren sisäpuolelta, jolloin käsivarren ääriviiva muotoutuu sileämmäksi (Lähde: Muotosairaalan nettisivut).

Itse hakeuduin leikkaukseen ison painonpudotuksen jälkeen. Käsivarsien roikkuva iho aiheutti todella isoa epävarmuutta ja esimerkiksi lyhythihaisten paitojen käyttö oli itselle todella vaikea asia. Siksi päätin hakeutua leikkaukseen yksityiselle puolelle Tallinnaan. Julkisella puolella leikkauksia ei juurikaan tehdä. Roikkuvasta ihosta pitäisi olla todella paljon muitakin haittoja kuin pelkästään ulkonäölliset syyt. Ja itsellä syy oli täysin ulkonäöllinen. Kaksi vuotta sitten ennen leikkausta kirjoitin hieman ajatuksia ja fiiliksiä tulevasta leikkauksesta. Käy lukemassa se ensin, jos et ole vielä lukenut:  Bodylift – käsivarsien leikkaus

Brachioplastia eli ”allileikkaus”. Tässä kädet ennen leikkausta. Eli selvästi ylimääräsitä nahkaa löytyy

Brachioplastia eli ”allileikkauS” – toipuminen lyhyesti

Koska en ole kirjoittanut kyseisen leikkauksen jälkeisestä toipumisesta mitään, niin käydään se nopeasti läpi. Kyseessä oli päiväkirurginen toimenpide eli menin aamulla Tallinnaan ja illalla kotiin. Tämä oli mielestäni hyvä vaihtoehto. Leikkauksen jälkeen ei varsinaisesti ollut mitään nostokieltoa, mutta kannattaa vältellä raskaita nostamisia kuitenkin. Itsellä oli reissussa mukana vetolaukku, joka oli super hyvä. Sai laivalla tehdyt ostokset sinne eikä tarvinnut kantaa mitään mukana.

Itselle leikkaus tehtiin ns. pitkällä viillolla eli leikkaushaava tuli kyynärtaipeesta rintojen alle asti. Molemmista käsistä leikattiin yli 500g roikkuvaa nahkaa pois eli todellakin siellä sitä poistettavaa oli. Leikkaussalissa oli laitettu jo tukihihat, joten vasta muutaman päivän päästä leikkauksesta näin kädet kunnolla. Vaikka haavaa oli melkoisen paljon, olin niin tyytyväinen tulokseen jo siinä vaiheessa.

Brachioplastia eli ”allileikkaus” .Vasemmalla kädet kaksi päivää leikkauksen jälkeen. Menossa ensimmäistä kertaa suihkuun leikkauksen jälkeen. Oikealla kädet noin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen.

Kädet tänään – kaksi vuotta leikkauksen jälkeen

Brachioplastia eli ”allileikkaus” on tehty itselle siis tammikuussa 2024. Haavat paranivat todella nopeasti ja hyvin ilman suurempia ongelmia. Haavat eivät auenneet, eivät tulehtuneet tai mitään muutakaan. Vaikka alkuun tämä pelotti todella paljon. Itsellä on pientä taipumusta siihen, että arvet hieman levenevät. Tämän takia arvet eivät ehkä ole kaikkein siisteimmät jota ne voisivat olla. Mutta ne ovat hyvin vaalentuneet eikä tuo arpien leviäminen haittaa itseä ollenkaan. On ollut niin vapautunut olo, kun ei ole tarvinnyt hävetä omia käsiään.

Kädet melkein kaksi vuotta leikkauksen jälkeen

Heräsikö sinulla jotain kysyttävää käsien leikkauksesta? Kysy ihmeessä.

-Henriikka

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

TikTokissa

lue myös

Roikkoleikkaus eli abdominoplastia

Roikkoleikkaus ja siitä toipuminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *