Hae
Henriikka Johanna

Löydänkö ikinä rakkautta?

Löydänkö ikinä rakkautta? Siinäpä vasta iso kysymys, joka on etenkin tänä syksynä pyörinyt mielessä todella, todella paljon. Pelkään, että en koskaan löydä ketään ja joudun viettämään loppuelämäni yksin. Mietin myös pitkään kirjoitanko aiheesta ollenkaan vai pidänkö asian kokoaan sisälläni ja omana synkkänä salaisuutena. Mutta päätin jakaa asian, vaikka sitten vertaistukena jollekin muulle. Ja kyllä kirjoittaminen toimii itselle myös jollain tavalla tapana purkaa asioita. Joten tästä mennään.

Ikisinkku loppuelämän?

Mennään muutama vuosi taakse päin. Tai palataan oikeastaan opiskeluaikoihin. Silloin vietin railakasta opiskelijaelämää enkä ehkä olisi halunnutkaan parisuhdetta. Toki, jos kohdalle olisi silloin tullut joku, tuskin olisin jättänyt sitä korttia katsomatta. Mutta silloin sinkkuelämä ei ollut itselle mitenkään rasite. Opiskelut tuli päätökseen, ostin asunnon ja sain töitä. Alkoi tuntua siltä, että olisi kiva myös saada parisuhde. Sitä ei silloin koskaan tullut. Eikä ole tullut vieläkään.

Opiskeluiden päättymisen jälkeen alkoi myös oma paino nousta hitaasti, mutta varmasti. Samalla painon noustessa ylöspäin, oma itsetunto meni samaa vauhtia alaspäin. Lopulta itsetunto oli niin matalalla ja alhaalla, että en enää halunnut katsoa itseäni peilistä, saati poistua kotoa. Joten eipä siinä paljon treffailtu tai edes uskaltanut toivoa minkäänlaisesta parisuhteesta, kun oma itsetunto oli pohjamudissa. Tänä syksynä olen kuitenkin ollut itsevarmempi kuin ehkä koskaan elämässäni. Ja sitä kautta myös oppinut jälleen rakastamaan itseäni. Kamala klisee minkä kaikki ovat kuulleet varmasti 10399248 kertaa: et voi rakastaa toista jos et ensin rakasta itseäsi. Noh, nyt voisin sanoa rakastavani itseäni jälleen täysillä, joten olen valmis rakastamaan myös toista. Mutta löydänkö ikinä rakkautta?

Syksy treffaillessa

Kulunut syksy on mennyt jonkin verran treffaillessa. Muutamaa tyyppiä olen nähnyt muutaman kerran, mutta siihen ne ovat jääneet. Itse aina miettii, että mikä minussa on vikana, että kukaan ei halua tavata useampaa kertaa tai miksi mistään ei kehity mitään vakavampaa. Olen kuitenkin työstänyt omaa mieltä hyvinkin paljon ja tajunnut yhden asia. Ei minussa ole mitään vikaa, en vain ole juuri sille tyypille ”se oikea”. Jaksan kuitenkin uskoa, että joku osuu vielä omalle kohdallekin. Ja tästä päästäänkin seuraavaan asiaan.

Viime keväänä taisin sanoa ääneen, että seuraavaksi kun Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa on haku, minä haen. Noh, eilen sen sitten tein ja pistin hakemuksen kuvineen ja videoineen menemään. Katsotaan miten homma etenee vai eteneekö mitenkään. En kuitenkaan laita kaikkia panoksia tuohon ohjelmaan vaan jatkan samalla tavalla deittailua ja etsin rakkautta myös ”itsenäisesti”.

-Henriikka

lue myös

Saanko erilaista huomiota kuin aiemmin?

Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias

Yksinäisyys valtaa mielen

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

Kaupallinen yhteistyö

Femiflor maitohappobakteerivalmiste naisille

Kaupallinen yhteistyö: Femiflor

Femiflor on maitohappobakteerivalmiste, joka on tarkoitettu naisille kuuriluontoisesti tai säännölliseen käyttöön.   Se ylläpitää ja tasapainottaa emättimen luonnollista bakteerikantaa. Kapseli sisältää Lactobacillus rhamnosus GR-1 ja Lactobacillus reuteri RC-14 -maitohappobakteereja ja yhdessä kapseleissa on yli 5 miljardia probiottista bakteeria. Kapselit otetaan suun kautta, joten ne ovat hyvin helppo ottaa.

Femiflor kokemukset

Miksi femifloria kannattaa käyttää?

Terveellä intiimialueella elää luonnostaan maitohappobakteereita. Ne tuottavat maitohappoa, joka laskee pH:ta, sekä muita antimikrobisia yhdisteitä kuten bakteriosiineja ja vetyperoksidia. Maitohappobakteerien luomat olosuhteet estävät haitallisen anaerobibakteerien ja hiivojen kasvua.

Emättimen bakteeritasapaino on tärkeä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Bakteerivaginoosi on emättimen bakteerikannan tasapainotilan häiriö, jossa emättimen hyvät maitohappobakteerit korvautuvat muilla bakteereilla, joita alkaa kasvaa runsaasti emättimessä.

Emättimen bakteeritasapainon häiriö on yleinen vaiva, ja siihen altistavat mm. kuukautiset, raskaus, vaihdevuodet, yhdynnät, liiallinen tai puutteellinen intiimihyginia sekä antibioottikuuri. Maitohappobakteerien bakteeristoa tasapainottava ominaisuus perustuu bakteerien kykyyn muodostaa haitallisten bakteerien kasvua vaikeuttavia yhdisteitä.

Omat kokemukset femiflor kapseleista

Femiflor oli itsellä käytössä kuuriluontoisesti 10 päivän ajan. Ajoitin kuurin niin, että otin sen juuri ennen kuukautisia. Itse en ole huomannut, että oma emättimen tasapaino olisi jotenkin häiriintynyt, mutta Femiflor kapseleiden käytöstä ei ole mitään haittaa.

Femiflor kokemukset

Jos tulevaisuudessa joudun syömään antibioottikuurin johonkin vaivaan, otan silloin ehdottomasti Femiflorin käyttöön. Viimeksi antibioottikuurin syöminen aiheutti itselle hiivatulehduksen jolloin emättimen bakteeritasapaino häiriintyi toden teolla. Antibioottikuuri tappaa ikävät bakteerit, mutta myös ne hyvät. Tämän vuoksi aion ehdottomasti ostaa Femifloria seuraavan antibioottikuurin yhteydessä.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset

Pudotettuja kiloja ja roikkuvaa nahkaa

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa