Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset ovat aihe, josta en ole löytänyt paljoakaan mitään tutkittua tietoa. Halusin kuitenkin kirjoittaa aiheesta, koska oma kuukautiskierto ja hormoonitoiminta on muuttunut aikalailla leikkauksen jälkeen. Omasta lihavuusleikkauksesta on nyt aikaa yhdeksän kuukautta.

Kuukautiset ja muuttunut hormoonitoiminta

Ennen lihavuusleikkausta itsellä oli käytössä minipillerit runsaiden ja kipeiden kuukautisten vuoksi. Samat pillerit olleet käytössä melkein kymmenen vuotta. Näiden vuosien aikana kuukautiset jäivät käytännössä kokonaan pois. Alussa saattoi olla hetken aikaa pientä vuotoa, mutta yli yhdeksän vuotta sain elää elämää ilman kuukautisia ja kipuja.

Lihavuusleikkaus muutti omat kuukautiset ja hormonitoiminnan aivan toiseksi. Ja rehellisesti sanottuna, ei niin mieluisaan suuntaan. Tiedossa oli, että leikkauksen jälkeen pillereiden imeytyminen on heikompaa ja näin ollen lääkkeiden käyttö saattaa vaikeutua imeytymisongelman vuoksi. Eli siis mikään ei ole tullut itselle yllätyksenä, sillä olin perehtynyt leikkaukseen hyvin paljon ennen siihen menoa.

Lihavuusleikkaus kuukautiset

Ensimmäiset 6-7 kuukautta meni kuukautisten kanssa samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Eli ei vuotoa tai mitään muutakaan. Tämän jälkeen homma kuitenkin muuttui kokonaan. Jatkoin minipillereiden syöntiä normaalisti leikkauksen jälkeen vaikka niiden imeytyminen oli yhtä suurta kysymysmerkkiä. Olin kuitenkin päässyt jo puoli vuotta samalla tavalla ja painoa oli pudonnut noin 40-45kg siinä vaiheessa. Sitten kaikki muuttui.

Kuukautiset palasivat elämääni. Yhtä kivuliaina kuin aiemminkin. Ja mikä ärsyttävintä, täysin epäsäännöllisinä. Tällä hetkellä ei ole mitään käsitystä, milloin kuukautiset alkavat. Ne voivat alkaa koska vain vaikka edellisestä kerrasta olisi vasta viikko. Ja täytyy sanoa, että olen aika väsynyt tähän tilanteeseen.

Miten Jatkossa?

Siinäpä vasta kysymys. Olin jo yhteydessä terveydenhuoltoon kierukan laittoa varten. Ja itseasiassa se kierukka on jo ostettu, mutta peruin ajan laittoon. Luin paljon kokemuksia kierukasta, ja se sai itseni epäilemään koko asiaa. Kuukautisille on kuitenkin jotain tehtävä, sillä vuoto on mielestäni runsasta. Eikä siinä mitään, mutta leikkauksen jälkeen oma ferritiini on laskenut ja toukokuussa arvo oli enää 58ug/l. Ennen leikkausta se oli kuitenkin reilusti yli 120ug/l. Joten runsaat kuukautiset eivät ainakaan paranna ferritiiniä.

Olen päättänyt seurata asiaa vielä kesän yli ja sen jälkeen varaan ajan lääkärille keskustelemaan aiheesta, jotta voidaan pohtia mikä olisi järkevää. Sen tiedän, että näin ei homma voi jatkua pidemmän päälle.

-Henriikka

Lue myös

Miten pää on pysynyt mukana painon pudotessa?
Pudotettuja kiloja ja roikkuvaa nahkaa

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebook

10 kommenttia

  1. Veera kirjoitti:

    Mikä kierukassa eniten epäilyttää? Ja mitkä asiat saivat perumaan ajan?

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      En tiedä onko mikään yksittäinen juttu, joka epäilyttäisi eniten. Lähinnä kierukan laiton sattuminen, kaikki mahdolliset sivuvaikutukset. Vaikka ei mulla minipillereistä tullut mitään sivuoireita et periaatteessa kierukan pitäisi myös sopia. Luin myös, että vuoto voi olla todella epäsäännöllistä, mut toisaalta sitä se on nytkin. Kyllä mä tota kierukkaa edelleen vakavissani mietin ja olen aika varma että siihen tulen päätymään. Voi sitä ainakin kokeilla, saahan sen sitten pois jos siltä tuntuu

  2. Miia kirjoitti:

    Kannattaa mennä laitattamaan se johonkin yksityiselle gynekologille. Siellä on mahdollisuus puudutukseen ja ultralla katsotaan että se asettuu oikeeseen paikkaan.

    Itselleni vaihdettiin eilen hormonikierukka (Mirena) uuteen ja puudutuksella se ei juurikaan sattunut. Ei se miellyttävää ole kuten ei sen osaston tutkimukset yleensäkään ole mutta nopeesti ohi. Pientä jälkivuotoa ja muutaman tunnin vähän kuukautiskipumaisia kramppeja mutta nyt jo kaikki ok.

    Itselleni kierukka sopii paljon paremmin kuin pillerit tai nuvaring. Mielialat pysyy tasaisempana ja kuukautiset jää pois kokonaan parin-kolmen kuukauden käytön jälkeen. Siihen asti on satunnaista pientä tiputtelua joka ei häiritse elämää. En ole huomannut mitään painonnousua tai muuta. Ihan on syömällä kilot tulleet ja nyt niitä elämää järkevöittämällä pikkuhiljaa vähennellään 🙂

    Seuraavat viisi vuotta saan elää melko huoletonta elämää 🙂

  3. Leikattu -18 kirjoitti:

    Minullaoli mirenakierukka ollut jo vuosia ennen leikkuuta ja leikkuun jälkeen tuli kerran vuotoa sen jälkeen normaalisti ei mitään. Nyt leikkuusta kohta 4 vuotta eikä mitään vuoto /kipu ongelmia kun on kierukka. Laita ehdottomasti kierukka. T. Jo viides menossa.

  4. Krisse kirjoitti:

    Yksi vaihtoehto minipillereille on ihonalainen ehkäisykapseli käsivarteen. Itselläni oli sellainen joskus ja hyvin toimi.

  5. Liljankukka kirjoitti:

    Kierukka voi noin 3 kk laitosta aiheuttaa vuototiputtelua, itselle helmikuussa laitettu ja nyt 2 kk ollut auvoa. Syy nimenomaan matala ferritiini (ikää 45, lileen menossa, ferritiini 16….) suosittelen. Ei satu paljoa ja ohje oli ottaa särkylääkettä noin 1h ennen laittoa varmuudeksi.

  6. m.a. kirjoitti:

    Minuakin epäilytti hormonikierukka, mutta otin sen koska kuukautisten takia ferritiini oli 8 ja olo sen mukainen. Lisäksi vuoto oli niin runsasta, että se haittasi elämääkin tosi paljon. Kuukautiset muuttuivat kuparikierukan aikana ihan hirveiksi, eivätkä palautuneet enää normaaleiksi, kun se poistettiin. Otin siis homornikierukan ja sen jälkeen ei ole enää menkkoja ollut. Kierukan laitto kyllä sattuu, mutta sehän ei onneksi kestä kun hetken ja se on pientä siihen nähden, että nyt pystyy elämään normaalia elämää eikä tarvitse kärsiä kaiken maailman oireista mitä ferritiinin puute aiheutti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *