Hae
Henriikka Johanna

Viikko lihavuusleikkauksesta

Nyt on kulunut viikko lihavuusleikkauksesta. Tuntuu, että leikkauksesta olisi jo pidempi aika mennyt, koska vointi on ollut niin hyvä koko ajan.

Viikko lihavuusleikkauksesta – miten olen voinUt

Leikkauksesta toipumininen on ollut aivan käsittämättömän nopeaa. Vaikka olin lukenut, että leikkauksesta toipuu nopeasti, en odottanut näin nopeasti. Missään vaiheessa leikkauksen jälkeen minulla ei ole ollut kipuja, jotka olisi vaatinut särkylääkettä. Toki leikkaushaavojen pinta oli aluksi hieman arka, mutta ei sitä kivuksi voinut sanoa. Samoin ensimmäiset kolme päivää leikkauksen jälkeen olo oli kuin ilmapallo. Leikkauksen yhteydessä käytettyä kaasua oli reilusti. Se onneksi lähti liikkuessa pois röyhyinä. Vinkki kaikille leikkaukseen menijöille, ota löysät vaatteet kotiutumista varten!

Viikko lihavuusleikkauksesta

Tulin kotiin perjantaina eli kaksi päivää leikkauksen jälkeen. Laivamatka sujui ongelmitta, istuin eräässä kuppilassa koko matkan (2h). Puolen välin jälkeen laiva alkoi keinua ja keikkua niin pahasti, että jouduin pidättelemään oksennusta. Onneksi satama tuli esiin ja pääsin maalle. Pikkuveli olikin satamassa autolla vastassa, joten kotiin ei tarvinnut tulla julkisilla.

Viikko lihavuusleikkauksesta – miten syöminen sujuu

Tänään on tosiaan kuulunut viikko lihavuusleikkauksesta ja sen suhteen syömiset sujuu oikein hyvin. Ensimmäiset kaksi viikkoa syödään sosemaista ruokaa, jotta suoliston liitokset saavat parantua eikä niihin jää mitään kiinni tai revi liitoksia auki.

Olen syönyt pinaatti- sekä sosekeittoa, tonnikalaa, raejuustoa, proteiinipirtelöitä ja -juomia, proteiinivanukkaita, löysää kaurapuuroa sekä erilaisia smoothieita. Alkuun annokset olivat muutamia ruokalusikallisia, mutta nyt pystyn syömään jo enemmän. Proteiinivanukkaasta menee kerralla alle puolet. Vaikenta on ollut saada ravintoon kuituja, koska viljatuotteita ei voi juurikaan käyttää.

Viikko lihavuusleikkauksesta

Suolakeksin päällä ranskankerma-tonnikalatahnaa

Veden juonti on myös sujunut alusta asti hyvin. Ensimmäisessä vaiheessa leikkauksen jälkeen määrän tulisi olla noin 1.2 litraa päivässä. Lauantaista alkaen eli kolmannesta päivästä leikkauksen jälkeen  olen pystynyt juomaan tuon määrän vettä. Pöydällä on koko ajan vesipullo, jotta muista juoda riittävästi. Kerralla ei pysty juomaan kuin pari kulausta, joten usein pitää juoda. Vaikeaa on ollut se, että ruokailun yhteydessä ei saa juoda. Itse olen tottunut siihen, että ruoka huuhdotaan vedellä alas. Muutaman päivän meni oppia etten juo samaan aikaan ja nyt juomista ei enää syömisen yhteydessä kaipaa.

Kaikin puolin ensimmäisen viikon aikana elo ja olo on ollut mahtava. Toivottavasti se jatkuu yhtä hyvin ja Henriikka 2.0 pääsee kunnolla vauhtiin.

-Henriikka

Lue myös

Asia, jota odotan eniten lihavuusleikkauksen jälkeen

Miten minusta tuli ylipainoinen?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

 

 

Lihavuusleikkaus tehty – fiilikset päivistä 1 ja 2

Nyt se on takana, nimittäin lihavuusleikkaus on tehty. Vaikea uskoa, että vihdoin se päivä koitti jota kauan odotin ja lopulta myös jännitin. Jännitys oli turhaa, kaikki meni todella hyvin.

21.9, päivä leikkaukseen

Saavuin Tallinnaan leikkausta edeltävänä päivänä. Satamassa minua oli vastassa taksikuski nimikyltin kanssa, joka vei minut sairaalaan. Satamasta sairaalaan meni noin 20min. Sairaalassa vastassa oli hoitaja, joka opasti minut labrakokeisiin. Kokeiden jälkeen hän näytti mistä tulen huomenna sisälle ja mihin ilmoittaudun. Sen jälkeen sain lähteä hotellille.

Hotelli on tien toisella puolella, joten kovin pitkälle ei tarvinnut lähteä. Loppupäivän olinkin hotellilla tekemättä mitään. Läheisessä ruokakaupassa kävin ostamassa juomista sekä sushia. Uni ei meinannut tulla millään, mutta sain noin 6h nukuttua. Aamulla klo 8 piti olla sairaalassa.

22.9 leikkauspäivä

Saavuin sairaalaan hyvissä ajoin ennen klo 8, kuten tapoihini kuuluu. Ilmoittauduin ja minut vietiin huoneeseen. Pian tulikin kirurgi jo tervehtimään ja kyselemään kuulumisia. Varmistettiin mikä leikkaus tehdään ja kuulin, että eiliset labrat olivat kunnossa. Alustavasti sanottiin, että noin klo 11.30 minut haetaan leikkaukseen. Koska olin nukkunut yön hieman huonosti, sain kuin sainkin otettua pienet päiväunet ennen leikkausta.

Kello taisi olla 11.45, kun haettiin leikkuriin. Muistikuvat salista on hyvin vähäiset. Menin pedille makaamaan, jalat laitettiin kiinni, kasvoille tuli maski ja käskettiin hengittelemään rauhassa. Siinä vaiheessa tunsin lääkkeen menevän suonta pitkin, silmät muljahti ja siinä ne muistikuvat leikkaussalista onkin.

Lihavuusleikkaus tehty

Kuvassa vasemmalla kirurgi Ilmar Kaur ja oikealla suomalainen hoitaja Teija Toivari

Lihavuusleikkus tehty!

Heräsin heräämössä aivan kamalan huonoon oloon. Oksetti, mutta en saanut oksennettua mitään. Lisäksi ylävatsalla oli pistelevää kipua. Sain molempiin ongelmiin lääkettä ja taisin nukahtaa uudelleen. Ennen uudelleen nukahtamista koskin mahaan ja tunnustelin onko leikkaus tehty. Kyllä, lihavuusleikkaus on tehty!

Noin tunnin kuluttua tultiin herättelemään ja siirrettiin omaan huoneeseen. Vointi oli tässä vaiheessa hyvä, hieman pökerryksissä. Huoneeseen päästyä jatkoin nukkumista. Aina seuraavaan aamuun asti. Silloin tällöin heräsin, kun joku hoitaja tai lääkäri kävi paikalla. Muuten nukuin, olin aivan tajuttoman väsynyt.

23.9, ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeeN

Aamulla heräsin jo kuuden jälkeen, enää ei riittänyt unta. Olihan siinä jo hyvin monta tuntia nukuttu. Aamulla tuli hoitajat taas kierrokselle, antoi lääkkeet yms. Pian tämän jälkeen tuli kirurgi käymään. Hän kuunteli suoliäänet ja totesi kaiken olevan kunnossa, antoi myös luvan lähteä kotiin jos siltä tuntuu.

Klinikan suomalainen hoitaja tuli vielä puhumaan leikkauksen jälkeisestä ravitsemuksesta. Sain kysyttyä kaiken, mitä mielessä sillä hetkellä oli. Puhuimme myös kotiutumisesta. En tarvitse sairaalahoitoa, mutta en kokenut oloa vielä varmaksi lähteä kotiin asti. Niinpä päädyin vielä hotelliin yhdeksi yöksi. Sain kaikki kotiutuspaperit ja klo 12 jälkeen sain siirtyä hotelliin, josta lähden seuraavana päivänä kotiin.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa