Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?

Lihavuusleikattu personal trainer, sanapari joka aiheuttaa itsessä jälleen paljon ajatuksia ja tunteita. Yksi iso toive viimeisen parin vuoden aikana on ollut opiskella personal traineriksi. Olin jo aloittamassa opinnot, kunnes korona tuli ja pisti kaiken sekaisin. Koin siinä vaiheessa, että on parempi siirtää opintoja eteenpäin. Vieläkään en ole siis pt opintoja aloittanut. Nyt, kun lihavuusleikkaus on edessä, mietin jälleen voinko olla pt? Lihavuusleikattu personal trainer, uhka vai mahdollisuus?

lihavuusleikattu personal trainer

Olen pohtinut aiemminkin sitä, miten hyvinvointialalla työskentelviä ihmisiä arvioidaan ulkonäön perusteella. Ylipainoinen ravintovalmentaja ei olisi pätevä, koska ei osaa noudattaa omia ohjeitaan? Tai hieman pullukampi personal trainer ei kykene olemaan pätevä, koska ei ole saanut itseään treenattu ”täydelliseen” kuntoon. Mikä edes on täydellinen kunto, siinä hyvä kysymys. Mihin katerogiaan mahtuu lihavuusleikkauksen läpi käynyt personal trainer? Antaako tämä ulkonäkökeskeinen ala kyseiselle henkilölle edes mahdollisuutta toimia alalla?

Vai olisinko sittenkin loistava lisä tuolle hyvinvointialalle ja personal trainereiden maailmaan? Hieman erilaisella näkökannalla ja erilaisen polun kulkeneena voisin varmasti palvella erilaisia asiakkaita kuin jokin toinen personal trainer. Oma asiakaskuntani voisikin koostua juuri elämäntapamuutoksen aloittavista ylipainoisista sekä mahdollisesti lihavuusleikkauksen läpikäyneitä henkilöitä, jotka haluavat aloittaa kuntoilemaan. Uskallan väittää ja toivoa, että samoja asioita läpikäynyt ihminen osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen paljon helpommin kuin valmentaja, joka ei tiedä asiasta mitään.

Lihavuusleikattu personal trainer

Kaiken tämän pohtimisen, vatvomisen ja itsensä kyseenalaistamisen jälkeen uskon, että lähden toteuttamaan omaa haavetta ja unelmaa. Ja jos kävisi niin, että en koskaan saisi yhtään asiakasta, olisi ainakin tämä kortti katsottu. Mitään ei tarvitsisi myöhemmin jossitella eikä katua ettei ottanut asiasta selvää. Seuraavaksi taidan lähteä tutustumaan eri koulutusvaihtoehtoihin, minkä kautta opiskella pt:ksi.

Miltä sinusta kuulostaa ”lihavuusleikattu personal trainer”? Uskotko, että sillä on merkitystä? Voisitko kuvitella olevasi asiakkaanani?

-Henriikka

 

lue myös

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Kehorauha on JOKAISEN oikeus

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

18 kommenttia

  1. Marsana kirjoitti:

    Voisin suositella sinua ystävälleni, jonka elämänhallinnan haasteet näkyvät runsaana painonnousuna.

  2. Ihan vaan oma mielipide kirjoitti:

    Asia ei ole yksiselitteinen. Mielestäni luokittelu lihavien ja laihojen välillä on vanhanaikainen, eikä tämän vuoksi ulkonäkö ratkaise. Palkkaisin pt:n oman kunnon kohottamiseksi, joten tärkeää olisi, että pt on hyväkuntoinen, eikä esimerkiksi hengästy liikkeitä näyttäessä. Tämän suhteen lihavuudella tai lihavuusleikkauksella ei olisi väliä, vaan huonokuntoisuus veisi pt:n ammattitaitoa. Jos palkkaisin pt:n ruokavalion viilausta varten, en välittäisi painosta, vaan siitä että pt elää niin kuin opettaa. Minun kohdallani motivaatiota söisi se, että pt ei itse usko siihen mitä sanoo.

    Kaiken kaikkiaan pt:n tärkeimpinä ominaisuuksina on mielestäni kyky motivoida, kannustaa ja rohkaista. Se, miten näihin päästään, on asia erikseen. Voi miettiä, onko lihavuusleikkaus vaikuttava tekijä edellä mainituissa tekijöissä, vai vaikuttaako motivaatioon ja kannustukseen muut piirteet.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Vaikka se kuulostaa vanhanaikaiselta jaotella ihmiset lihaviin ja laihoihin niin valitettavasti sitä kyllä tapahtuu edelleen ja paljon.
      Jäin miettimään tuota että pt ei saisi hengästyä näyttäessään liikkeitä? Eikös tärkeintä ole kuitenkin että osaa tarvittaessa näyttää liikkeet oikein ja korjata tekniikkaa? Eihän sen pt:n siinä asiakkaan kanssa kuulu treenata (jos näin ei oo sovittu) joten tuskin kukaan hengästyy näyttäessä asiakkaalle muutaman toiston jostain liikkeestä.

  3. Lennu kirjoitti:

    Kyllä mun mielestä ehdottomasti pitää ptn elää niin kuin opettaa. Ei oikein motivoi jos edes pt itse ei pysty siihen miten minä pystyisin? Haluaisin että pt on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin minä. Lihavuusleikkauksella ei sinänsä ole merkitystä mutta jos pt itse on edelleen huomattavan ylipainoinen niin kyllä uskottavuus kärsii. Jos antaa asiakkaalle vaikka tiukan ruokavalion ja itse vetää kaksin käsin herkkuja niin en nää tässä oikein sitä että pystyisin motivoitumaan ptn elämäntavasta. Ja jos pt ei itse ole pystynyt laihduttamaan itseään normaalipainoiseksi niin miten hän oikein itse elää? Sama asia kuin vaikka lääkäri joka motkottaa tupakan poltosta ja itse vetää kessua..

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Mistäs tästä nyt lähtis purkamaan tätä viestiä.

      A) miksi pt:n pitäisi pystyä tekemään enemmän kuin sinun? Miksi pt:n pitäisi olla vahvempi tms? Eikös tärkeintä ole, että osaa ohjata oikein, katsoa tekniikat kuntoon sekä saada asiakkalle omiin tarpeisiin sopiva ohjelma?

      B) Miksi ylipainoisen pt:n uskottavuus olisi heikompi kuin normaalipainoisen? Mitäs jos se ylipainoinen pt oliskin parempi kuntoilen kuin sinä, kumpi silloin olisi sun valinta pt:ksi?

      C) Miksi haluat motivoitua pt:n elämäntavasta? Eikö tarkoitus ole löytää jokaiselle sopiva tapa elää? Vaikka sd pt söisikin niitä herkkuja niin ei sinun tarvitse. Enkä usko, että kukaan pt ei syö herkkuja. Enkä ymmärrä miksi pt:n pitäisi asiakkaalta herkut kokonaan edes kieltää

      D) Kyllä niitä tupakoivia lääkäreitä on Suomi ja maailma pullollaan. Tottakai heidän kuuluu sanoa potilaalle, ettei tupakointi ole hyväksi. Ei se lääkäri kuitenkaan vastaanotolla polta tupakkaa samoin kun pt ei syö niitä herkkuja ohjatessaan asiakasta.

  4. SonjaL kirjoitti:

    Ajattelisin näin, että haasteet omassa elämässä tai omat elämäntavat eivät ole yhtä kuin ammatillinen osaaminen. Työskentelen itse opetusalalla enkä koe, että oma ammattitaitoni opettaa tai alaan liittyvä taitotietoni millään lailla horjuisi, vaikken aina itse toimisi oppieni mukaisesti. Elämäntilanteet vaihtelevat ja kokemusta karttuu. Itse ainakin arvostaisin pt:ni ammattitaitoa enkä sitä, millaisessa kunnossa hän sillä hetkellä sattuu olemaan. Tsemppiä leikkaukseen ja opintoihin! ❤

  5. Sari kirjoitti:

    Itse näkisin, että pt joka on paininut itse ihan ”oikean” ylipainon kanssa, ymmärtäisi huomattavasti paremmin ylipainoisen ihmisen elämää, kuin ikänsä treenannut laiheliini.
    Tulevaisuudessa tarvitaan varmasti enenevässä määrin ammattilaisia, jotka osaavat oikeasti asettua ihmisen jolla on rajoitteita asemaan.

  6. Aija kirjoitti:

    Ottaisin sinusta valmentajan koska vain.. etenkin se, että olet lilen käynyt läpi sehän on kuin lahja meille jotka sillä tiellä on. Sinä tiedät miten jaksaa treenata vaikka annokset on pieniä. Miten pulleana treenata ne liikkeet mutkä koon puolesta saattaa alkuun olla haastavia. Ehdottomasti mene…. jokaisella meillä on yksi elämä ja jokaisen pitää tarttua ja pitää kiinni omista unelmista.

  7. Jenna kirjoitti:

    Anna mennä vaan, hyvä saada alalle uusia näkökulmia! Itse haluaisin uskoa, että pt palkataan osaamisen, ei ulkonäön vuoksi.

  8. Henna kirjoitti:

    Minulla on ollut aikanaan pt, joka oli itse laihduttanut ylipainosta normaaliin painoon aika samoilla menetelmillä, joita hän itse opetti. Oli motivoivaa tietää, että hän on pystynyt noudattamaan niitä elämäntapoja, joten miksen itsekkin pystyisi. Kohdallasi uskottavuutta syö, että et pysty elämään niinkuin opetat. Kuka tahansa voisi olla pätevä pt, jos opiskelee ravitsemuksesta ja liikunnasta, mutta alalla, jossa on paljon kilpailua, en usko että pärjäät, vain sillä että teoria hallussa, mutta et pysty olemaan roolimalli. Olen myös seurannut someasi ja saanut sinusta melko negatiivisen kuvan. Vaadit itse seuraajiltasi kovasti vastauksia jokaiseen kyseenalaistukseen, mutta olen huomannut sinun poistavan kommentoinnin instagramissa kuvistasi, jotka voivat herättää keskustelua puolin ja toisin mm. Tämä pussikeittokampanjasi, jota et sitten loppujen lopuksi missään nimessä suosittele kenellekkään, mutta markkinoit sitä silti.

  9. Ninni kirjoitti:

    Hmm tuo on kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Itse normaalipainoisena en vaadi pt:lta huipputikissä olemista, mutta en ottaisi pt:ksi huomattavan ylipainoista. Syy on juurikin siinä, etten kokisi sellaista pt:ta uskottavaksi. Jostainhan se ylipaino kertoo ja yleensä se kertoo huonosta elämänhallinnasta (yleistäen, toki voi johtua myös sairauksista).

    Sinun kohdalla ihmettelen suuresti sitä, miksi et näytä laihtuneen pitkään aikaan, vaikka omien sanojesi mukaan treenaat paljon ja syöt terveellisesti. Noin ylipainoisella painon luulisi hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla tulevan kohisten alaspäin. Tässä tullaankin siihen ongelmaan: en pidä sellaista pt:ta pätevänä, joka ei saa terveillä elintavoilla itseäänkään laihdutettua. Enkä nyt tarkoita sitä, että ptn tulisi elää samalla tavalla kuin asiakkaansa, mutta luulisi jonkinlaisen terveellisen elämän pohjan olevan kunnossa.

  10. Mitoin kirjoitti:

    Tämä ihmisten ajatus on hassu.
    Jos lääkäri lihoo, katoaako hänen älykkyytensä samaa tahtia, kun kilot lisääntyy? Tai eikö psykologi ole enää hyvä psykologi jos hän vaikka työuupuu?
    Tai eikö esim. Mäkihyppääjä valmentaja, joka ei enää itse pysty hypätä ole uskottava valmentaja?
    Itse taas reilusti ylipainoisena todellakin kokisin tämän sinun kulkemasi polun positiivisena ja kannustavana. Ihminen joka ymmärtää miten vaikeaa tämä voi olla.
    Muistan itse kerran käyneeni lääkärin vastaanotolla, jossa lääkäri oli ylipainoinen. Kerrankin vaivaani tutkittiin ihan oikeasti eikö vain keskitytty liikakiloihin.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      No sinäpä sen sanoit! Jotenkin tuntuu että tämä hyvinvointiala on hyvin ulkonäkökeskenen. Tai sit itsestä vaan tuntuu siltä, kun ei mahdu siihen muottiin ??‍♀️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *