Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa, nyt se on varmaa. Viime viikolla olin yhteydessä siellä leikkaavaan sairaalaan sekä henkilökuntaan ja lopulta päädyin siihen, että lähden Tallinaan. Olin suunnitellut / alustavasti ajatellut, että syyskuu olisi itselle loistava ajankohta. Ensimmäinen vapaa aika klinikalla on 22.9, joten valitsin sen! Eli vajaa kaksi kuukautta, ja lihavuusleikkaus Tallinnassa on tehty. Samalla jännittää tuleva matka ja leikkaus, mutta samalla olo on myös erittäin rauhallinen ja tyyni.

Lihavuusleikkaus tallinnassa

Lopulta päätös lähteä leikkaukseen Tallinnaan sujui todella nopeasti ja helposti. Tästä voit lukea miksi päädyin tutkimaan vaihtoehtoja Viron puolelta.

Yhteydenpito Tallinaan ja siellä olevaan klinikkaan on sujunut todella vaivattomasti. Minulla oli todella monta kysymystä liittyen leikkaukseen, matkustamiseen, sairaalassa oloon yms. Kaikkeen sain vastauksen suomeksi ja itselle tuli todella luottavainen  olo asian suhteen.

Lihavuusleikkaus Tallinnassa

Leikkaus on siis 22.9 ja Tallinnaan lähden 21.9. Ensimmäinen  yö Tallinnassa ollaan hotellissa ja leikkauksen jälkeen 1-2 yötä sairaalassa. Hotelliyö sisältyy hintaan, samoin jos jostain syystä joutuisin olemaan sairaalassa vaikka kolme yötä. Myös mahdolliset leikkauksen aikana tai jälkeen tulevat komplikaatiot eivät nosta hintaa vaan sisältyvät ennalta sovittuun hintaan. Mitään ylimääräisiä ja yllättäviä kustannuksia ei siis voi tulla.

Leikkausaamuna otetaan EKG, erilaisia verinäytteitä, tehdään vatsan alueen ultraääni sekä leikkausta ennen vielä gastroskopia (nukutuksessa). Itse leikkaus tehdään iltapäivällä.

Sairaalasta saan mukaani kaikki mahdolliset ohjeet tulevasta elämästä leikkauksen jälkeen. Lisäksi sairaalan ravitsemusterapeuttiin on mahdollista olla yhteydessä vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Olen nyt jo saanut todella paljon kattavaa tietoa leikkauksen jälkeisestä elämästä, etenkin ravitsemuksesta. Lisäksi ravitsemusterapeutti soittaa minulle vielä elokuun loppupuolella.

Lihavuusleikkaus tallinnassa, jatkohoito suomessa

Vaikka lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa yksityisellä puolella, jatkohoito tapahtuu Suomessa samalla tavalla, kuin olisin käynyt leikkauksessa Suomessa. Ei siis tarvitse hoitaa jatkossa labratutkimuksia tms yksityisellä puolella. Aiempaan postaukseen sain kommentteja siitä, miten olisi väärin mennä leikkaukseen Tallinnaan ja sitten hoitaa jatkohoito Suomessa. Näin se ei kuitenkaan ole, vaan olen oikeutettu siihen. Menemällä leikkaukseen Viron puolelle, vähennän julkisen puolen kuormitusta hoitamalla leikkauksen muualla.

Lihavuusleikkaus Tallinnassa

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että meillä jokaisella on omat syyt hakeutua leikkaukseen, tehdä leikkaus missä päin maailmaa tahansa ja toteuttaa leikkauksen jatkohoito missä ja miten itse haluaa. En siis minä tai kukaan muukaan kaipaa keneltäkään minkäänlaista ”moraalisaarnaa” asiaan liittyen.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus Virossa – mahdollinen vaihtoehto

Sokerirasituskoe, aivan kamala kokemus

Koronakaranteeni osui kohdalleni viime metreillä

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

12 kommenttia

  1. Ninni kirjoitti:

    Aivan mahtavaa, että kirjotat aiheesta, koska olen miettinyt samaa leikkausta täällä Suomen puolella. Nyt tuo Tallinna kuulostaa houkuttelevalta valinnalta, koska en ollut edes sitä ajatellut. Mielenkiintoista lukea sun fiiliksistä leikkauksen jälkeen ja kuinka leikkaus ylipäätään onnistu. Tsempit leikkaukseen 🙂

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Kiitos! Itsellekin tuo Tallinna nousi esiin eräässä Facebook ryhmässä ja aloin tutkia asiaa enemmän. Varmasti tulen jakamaan kokemuksia enemmän tänne blogin puolelle

  2. Johanna Kaislasalmi kirjoitti:

    Loistavaa. Olet rohkea ja teet juuri niinkuin intuitiosi kertoo sinulle??

  3. Irma kirjoitti:

    Hyvä päätös❣ Omasta leikkauksesta Tallinnassa nyt 3vk ja kaikki on mennyt loistavasti. Ei kipuja eikä väsymystä. Vähän nyt kritisoin tuota julkisen puolen vuoden mittaista sisäistämisaikaa. Joskus jopa 8 vuoden, jos ei paino tipu..
    Sanovat, että täytyy oppia syömään pieniä annoksia. Mitä hittoa? Ethän sä voi syödä isoja! Ainakin itselle on ollut todella helppoa oppia kuuntelemaan kehoaan, syödä ja juoda eti aikoina. Ei nykyiseen mahaan mahdu kuin maksimissaan 1,2 dl ruokaa ja sitten on niin täynnä ettei voisi mitenkään tukkia sinne lisää. Jos ihminen sas sydäninfarktin ei hänelle sanota että sitten tehdään pallolaajennus, kun osaat elää sen edellyttämälöä tavalla. Onko tämä suhtautuminen sellaista laihojen hoitajien suhtautumista ylenkatseella ylipainoiseen , en tiedä..
    Mutta ihanaa matkaa, mene turvallisin mielin, nauti matkastasi. Hyvin selviät yksin laivassa, istut pöydässä ja maistelet ensimmäiset pari lusikallista jogurttia sitten leikkauksen❣

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Kiitos ihanan kannustavasta kommentista ❤️ On tosiaan hullua, että julkisella puolella opetellaan syömään pieniä määriä. Jos söisin nyt sellaisia annoksia kuin leikkauksen jälkeen niin mulla ois jatkuva nälkä ja olisin kiukkuinen kuin pahin ampiainen ?

      Ihana kuulla että sulla matka ja kaikki mennyt hyvin. Ja hurjasti tsemppiä jatkoon ☺️

  4. Veera kirjoitti:

    Kiva kun jaat tänne prosessin etenemistä, on tosi mielenkiintoista seurata tätä!
    Onko sinulla vielä jotain lääkärin tapaamista ennen tuota leikkausreissua? Tai siis tarkoitan, että onko jotenkin varmistettu, että olet varmasti sopiva leikkaukseen eikä ole mitään esim.
    anatomisia esteitä sen suorittamiseen. Miten lähipiirisi suhtautuu leikkaukseen?
    Pitääkö töistä ottaa paljon saikkua? Ja onko saikku ihan palkallista?
    Sori kunnon kysymystulva ?
    Voisit muuten joskus tehdä Q&A -postauksen leikkaukseen liittyvistä kysymyksistä, varmasti lukijoilla on paljon kysymyksiä.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Toi Q&A kuulostaa hyvältä, kiitos ideasta!

      Ei oo tapaamista ennen kuin vasta leikkausaamuna. Ennen leikkausta tehdään vielä vatsalaukun tähystys ja jos se on ok, niin leikkauksen voi tehdä. Jos tässä ilmenee jotain, ei leikkausta tietenkään tehdä. Eikä leikkauksen koko summa veloiteta. Mulle on kerran kyseinen tähystys tehty eikä silloin ainakaan ollut mainintaa mistään poikkeavuudesta. Toki se tehtiin eri syystä.

      Kaikki suhtautuu leikkaukseen tosi positiivisesti ja kannustavasti. Ketään ei ainakaan suoraan oo sanonut mulle mitään negatiivista.

      Saikkua tulee 3-4 viikkoa työn luonteesta johtuen. Ja ihan palkallista sairaslomaa on.

  5. Mitoin kirjoitti:

    Kiitos postaukseeta. Kuka tämän sairasloman kirjoittaa. Tarviiko Suomesta olla kontaktissa lääkäriin joka tämän sairasloman kirjoittaa?

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Tosiaan lääkäri Tallinnassa kirjoittaa sairasloman jonka sitten Suomessa lääkäri vahvistaa. Luultavasti olen yhteydessä työterveyslääkäriin ensin

  6. Sarppa kirjoitti:

    Pitääkö sinun Henkka mennä takas Tallinnaan , kun paino laskee niin iho jää usein ” röllykäl”. Leikataanko tämä.ylimääräinen pois Suomessa?

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Ei tarvii mennä roikkoleikkaukseen Tallinnaan, Suomessa julkisella puolella tehdään myös leikkauksia. Ei tosin pelkästään kosmeettisista syistä vaan pitää olla jotain vaivaa ja haittaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *