Hae
Henriikka Johanna

Koronakaranteeni osui kohdalleni viime metreillä

Koronakaranteeni osui kohdalleni torstaina. Olin töissä, kun sain puhelun altistumisesta. Siitä hetkestä (tai melkein, olin työn puolesta Helsingissä) kotiin 28.6 asti. Olen koko Koronan ajan ajatellut, että jos karanteeni osuu kohdalle niin sitten sitä vaan ollaan kotona ja tehdään asioita kotona. Voin kertoa, että ei se ihan niin helposti mennytkään.

Koronakaranteeni ja Arki

Yksin asuessa niinkin yksinkertainen asia kuin kaupassa käynti on hieman hankalaa. Onneksi ostokset pystyy tekemään verkossa ja hakemaan kaupasta kontaktittomalla toimituksella. Ei tarvitse pyytää sukulaisia käymään kaupassa puolestani. Myönnän, että avun pyytäminen on itselle välillä vaikeaa.

Eikä tämä vallitseva helle tee koronakaranteenissa olemista yhtään helpommaksi. Asunnossa on kuuma, ikkunoita ei kannata pitää auki, kun tulee kuumempi. Ei ole takapihaa eikä parveketta jossa voisi viettää aikaa ja olla. Toki taloyhtiön yhteiselle pihalle saan mennä, mutta en koe sitä kovin miellyttäväksi ajatuksesi. Omaan meinaa himan uteliaita naapureita. Olen haaveillut uimaan pääsemisestä tai ilmalämpöpumpusta. Olen kuitenkin joutunut tyytymään kylmään suihkuun sekä ilmastoituun autoon. Pienet ajelut ympäri kylää viileässä autossa ovat olleet viihdykettä karanteenissa.

Valehtelisin jos väittäisin, että tämä karanteeni olisi ollut jotenkin helppo. Tänään on viides karanteeni päivä ja edessä olisi vielä 6. Melkein siis puolivälissä, mutta se ei juurikaan lohduta ajatuksena. En kuitenkaan missään nimessä halua syyttää henkilöä, jonka vuoksi altistuin. Hän ei tätä tahallaan tehnyt ja on varmasti yhtä harmissaan tilanteesta, ehkä jopa enemmän. Kaikki tsemppi myös hänelle.

Koronakaranteeni

Ajankulua kaRanteeniin

Pääasiassa olen koronakaranteenin aikana katsonut telkkaria; Netflixiä, Cmorea, sekä Ruutu+ palvelusta jenkkifutista. Paljon olisi myös kotihommia joita voisi tehdä, mutta järkyttävä helle ei houkuttele tekemään yhtään mitään. Niinpä olen hyvällä omalla tunnolla katsellut telkkaria. Ja hikoillut. Paljon.

Parin päivän päästä on juhannus. Olisi kiva jos kertoisit jotain vinkkejä juhannuksen viettoon. Ottaen siis huomioon, että olen yksin karanteenissa kotona. Eikä tuo ilmakaan näytä paljon viilenemisen merkkejä juhannukseksi.

-Henriikka

Lue myös

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Kauravohvelit ja vadelmapehmis

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

2 kommenttia

  1. Kaisa kirjoitti:

    Meillä oli lapsi karanteenissa keväällä. Olihan se tosi rankkaa kyllä, mutta omaan kotiin ei onneksi tarvinnut lukittautua. Ohjeen mukaan sai käydä leikkipuistossakin, jos pysyi kaukana muista. Eli kyllä voit ihan hyvällä mielin käydä rannalla uimassa ja vaikka kävelylenkeillä ulkona, jos tahdot.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Joo toki sitä ulos saa mennä. Tässä on vaan ollut nää yli 30 asteen helteet ettei ole paljon huvittanut ulkona käydä. Ja tämän vuoksi myös kaikki rannat täynnä porukkaa joten en ole kokenut järkeväksi mennä rannalle, koska en pysty välttelemään ihmisiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *