Hae
Henriikka Johanna

Löydänkö ikinä rakkautta?

Löydänkö ikinä rakkautta? Siinäpä vasta iso kysymys, joka on etenkin tänä syksynä pyörinyt mielessä todella, todella paljon. Pelkään, että en koskaan löydä ketään ja joudun viettämään loppuelämäni yksin. Mietin myös pitkään kirjoitanko aiheesta ollenkaan vai pidänkö asian kokoaan sisälläni ja omana synkkänä salaisuutena. Mutta päätin jakaa asian, vaikka sitten vertaistukena jollekin muulle. Ja kyllä kirjoittaminen toimii itselle myös jollain tavalla tapana purkaa asioita. Joten tästä mennään.

Ikisinkku loppuelämän?

Mennään muutama vuosi taakse päin. Tai palataan oikeastaan opiskeluaikoihin. Silloin vietin railakasta opiskelijaelämää enkä ehkä olisi halunnutkaan parisuhdetta. Toki, jos kohdalle olisi silloin tullut joku, tuskin olisin jättänyt sitä korttia katsomatta. Mutta silloin sinkkuelämä ei ollut itselle mitenkään rasite. Opiskelut tuli päätökseen, ostin asunnon ja sain töitä. Alkoi tuntua siltä, että olisi kiva myös saada parisuhde. Sitä ei silloin koskaan tullut. Eikä ole tullut vieläkään.

Opiskeluiden päättymisen jälkeen alkoi myös oma paino nousta hitaasti, mutta varmasti. Samalla painon noustessa ylöspäin, oma itsetunto meni samaa vauhtia alaspäin. Lopulta itsetunto oli niin matalalla ja alhaalla, että en enää halunnut katsoa itseäni peilistä, saati poistua kotoa. Joten eipä siinä paljon treffailtu tai edes uskaltanut toivoa minkäänlaisesta parisuhteesta, kun oma itsetunto oli pohjamudissa. Tänä syksynä olen kuitenkin ollut itsevarmempi kuin ehkä koskaan elämässäni. Ja sitä kautta myös oppinut jälleen rakastamaan itseäni. Kamala klisee minkä kaikki ovat kuulleet varmasti 10399248 kertaa: et voi rakastaa toista jos et ensin rakasta itseäsi. Noh, nyt voisin sanoa rakastavani itseäni jälleen täysillä, joten olen valmis rakastamaan myös toista. Mutta löydänkö ikinä rakkautta?

Syksy treffaillessa

Kulunut syksy on mennyt jonkin verran treffaillessa. Muutamaa tyyppiä olen nähnyt muutaman kerran, mutta siihen ne ovat jääneet. Itse aina miettii, että mikä minussa on vikana, että kukaan ei halua tavata useampaa kertaa tai miksi mistään ei kehity mitään vakavampaa. Olen kuitenkin työstänyt omaa mieltä hyvinkin paljon ja tajunnut yhden asia. Ei minussa ole mitään vikaa, en vain ole juuri sille tyypille ”se oikea”. Jaksan kuitenkin uskoa, että joku osuu vielä omalle kohdallekin. Ja tästä päästäänkin seuraavaan asiaan.

Viime keväänä taisin sanoa ääneen, että seuraavaksi kun Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa on haku, minä haen. Noh, eilen sen sitten tein ja pistin hakemuksen kuvineen ja videoineen menemään. Katsotaan miten homma etenee vai eteneekö mitenkään. En kuitenkaan laita kaikkia panoksia tuohon ohjelmaan vaan jatkan samalla tavalla deittailua ja etsin rakkautta myös ”itsenäisesti”.

-Henriikka

lue myös

Saanko erilaista huomiota kuin aiemmin?

Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias

Yksinäisyys valtaa mielen

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *