Lihavuus- ja roikkoleikkaus Q ja A
Lihavuus- ja roikkoleikkaus kysy ja vastaa on täällä! Näistä omista leikkauksista alkaa olemaan jo sen verran aikaa, että ei tule aiheista enää niin paljon kerrottua täällä blogin tai Instagramin puolella. Tässä kuitenkin kysymyksiä, joita usein kysytään. Ja kysymyksiä joihin haluatte saada vastauksia. Jos haluat kysyä jotain lisää, niin kysy rohkeasti. Vastaan kaikkiin kysymyksiin tosi avoimesti oman kokemuksen kautta.
”onko jotain asioita mitä jälkikäteen ajatellen olisit halunnut tietää ennen leikkausta?”
Lyhyesti vastattuna, ei. Kaikkia kolmea leikkausta ennen tein todella hyvää pohjatyötä. Luin paljon muiden kokemuksia, etsin vertaistukea erilaisista ryhmistä sekä tietenkin esitin mieltäni askarruttavia kysymyksiä lääkärille. Suosittelen myös jokaiselle lihavuus- ja/tai roikkoleikkaukseen hakeutuvaa tutkimaan asioita kunnolla. Ottaa asioista selvää, kysellä mahdollisimman paljon. Mitään hetken mielijohdetta en suosittele. Ja jos harkitset leikkausta Suomen rajojen ulkopuolella, tutustu TODELLA tarkkaan klinikkaan, johon olet menossa.
”Toipuminen bodyliftistä. Miten kaikki sujui”
Tästä olen kirjoittanut muutaman postauksen jo aiemmin. Näistä löytyy paljon tietoa. Roikkoleikkaus eli abdominoplastia sekä Roikkoleikkaus ja siitä toipuminen. Kannattaa käydä nämä aiemmat postaukset lukemassa.

Vatsa ennen roikkoleikkausta ja noin vuosi leikkauksen jälkeen
”miten leikkauksen jälkeen kannattaa kotona varautua?”
Aloitetaan vaikka lihavuusleikkauksesta ja sen toipumisesta. Leikkaushaavat tässä on pienet, koska leikkaus tehdään tähystystoimenpiteenä (muistaakseni 5 noin 1cm pituista haavaa). Eli kipuja tässä leikkauksessa ei ainakaan itsellä ollut. Toki paracetamolia kannattaa varata kotiin. Lihavuusleikkauksen jälkeen koko ruokailu menee uusiksi, joten muutamia ruokajuttuja kannattaa varata kotiin. Alkuun saat syödä vain sosemaista ruokaa, joten luonnollisesti soseita kotiin. Itsellä oli erilaisia kasvissosekeittoja, raejuustoa, hedelmäsoseita sekä proteiinivanukkaita. Missään nimessä paljon sitä ruokaa ei kannata kotiin varata, koska ne annokset on alkuun oikeasti muutamia lusikallisia. Ja voi olla vaikea myös tietää, mikä etukäteen maistuu. Itse ainakin olin hyvin toimintakykyinen leikkauksen jälkeen, joten kauppaan kyllä pääsee. Pitää vain muistaa, että nostorajoitus on useamman viikon.
Roikkoleikkauksen jälkeen onkin sitten vähän eri juttu. Koska itsellä tosiaan oli 360 asteen bodylift sekä pystyviilto häpykummusta rintojen alle, niin sitä haavaa oli vaikka muille jakaa. Ensimmäinen asia: hommaa itsellesi jonkin verran haavanhoitoon tarvittavia välineitä. Puhdistussuihketta, sidoksia sekä teippiä. Ei kuitenkaan kannata näitä hirvittävästi hamstrata kotiin, koska voi olla, ettet tarvitse paljon. VINKKI! Jos käyt leikkauksessa esim. Virossa niin osta haavanhoitotarpeet sieltä. Huomattavasti halvempia.
Useammat ovat hankkineet nukkumista varten U-tyynyn tukemaan parempaan asentoon. Itsellä ei ollut mitään erikoistyynyjä vaan ihan normaalilla tyynyllä pärjäsin. En myöskään nukkunut mitenkään ”linkkuveitsiasennossa”. Tämä on makuasia, jos haluat tuollaisen tyynyn ostaa, tuskin siitä haittaa on. Itse en kokenut sitä tarpeelliseksi.
Ensimmäiseen suihkureissuun kannattaa ottaa joku tueksi tai ainakin lähelle. Itsellä oli vähän heikko olo silloin, joten oli hyvä, että oli apua saatavilla lähellä. Itsellä oli myös muovinen jakkara, jotta pystyin istumaan tarvittaessa. Myös muutamana ensimmäisenä päivänä kannattaa olla kotona joku toinen auttamassa tarvittaessa. Itse pärjäsin hyvin (toki puoliso oli kotona). Pari ensimmäistä kertaa sänkyyn mennessä ja noustessa oli helpompaa, kun mies auttoi. Pikkuhiljaa kuitenkin kannattaa lähteä liikkeelle ja pyrkiä olemaan mahdollisimman omatoiminen eikä passivoidu.
”pelkään, että joudun lihavuusleikkauksen myötä luopumaan jostain”
Tämä on asia, joka kannattaa miettiä jokaisen tarkasti. Itse ajattelin silloin, että se ei haittaa. Valitsin ja valitsen edelleen mieluummin terveyden. Itse en ole joutunut luopumaan mistään. Alkuun meni ainakin vuosi, että pysytin syömään nuudeleita ja savustettua kalaa. Mutta nyt pystyn molempia jo syömään ilman huonoa oloa. Moni miettii myös, että voiko käydä enää ravintolassa syömässä. Todellakin voit! Ravintolassa voit pyytää pienempiä annoksia. Fine dining ravintoloissa annokset ovat lähtökohtaisesti jo pienempiä.
Itse en miettisi lihavuusleikkausta sen kannalta, että mistä joudun luopumaan. Vai mieluummin niin, että mitä kaikkea sen kautta elämääni saan. Jos leikkaus vielä mietityttää, kannattaa laittaa paperille ylös omasta mielestä hyvät ja huonot jutut. Kumpi voittaa?

Kuva lihavuusleikkausta seuraavana päivänä. Tästä alkoi kokonaan uusi elämä
Lihavuus- ja roikkoleikkaus herättää paljon kysymyksiä, koska omasta mielestä niistä ei julkisesti paljon puhuta. Heräsikö sinulle vielä jotain kysyttävää? Kysy ihmeessä, ei ole kysymystä jota ei kannata kysyä.
-Henriikka
seuraa somessa
lue myös
Miksi en laihtunut ilman lihavuusleikkausta?


2


Hei, vielä kysymys siitä viillosta joka kulkee kehon ympäri 360 leikkauksessa. Meneekö se ihan kokonaan ympäri, nouseeko myös peppuvako ylemmäs?
Tehtiinkö sinulle häpykummun kohotus leikkauksen yhteydessä?
Kiitos❤️
Moikka!
Menee ihan kokonaan ympäri. Mulla on Instagramissa @henriikkajohanna tilillä enemmän kuvia juurikin noista arvista.
Peppuvako ei mielestäni ole noussut mihinkään. En ylimääräinen nahka otetaan ns. ylhäältä alaspäin joten pakaroihin ei kosketa. Edestä taas häpykumpu nousee automaattisesti vähän kun siitä on yläpuolelta on nahkaa poistettu. En osaa sanoa onko mitenkään erityisemmin häpykumpua nostettu.