Hae
Henriikka Johanna

Helppo aamupala x 3 – valmista muutamassa minuutissa

Helppo aamupala pelastaa kiireisen aamun. Myös illalla pieni ennakointi aamupalan suhteen saattaa antaa aamuun usean minuutin ”lisäajan”. Tässä sinulle kolme ohjetta helppoon aamupalaan, joiden tekoon ei myöskään mene paljon aikaa. Lisäksi nämä reseptit sopivat hyvin myös painonpudottajalle.

Helppo aamupala nro 1: Uunimunakas

Ensimmäinen helppo aamupala on uunimunakas. Se on siitä hyvä, että voit laittaa kaikki jääkaapin jämät uunivuokaan. Uunimunakas toimii hyvin myös eväänä ja maistuu kylmänä melkein paremmalta kuin lämpimänä. Voit siis hyvin tehdä sen jo illalla valmiiksi. Alla olevasta ohjeesta tulee 6 annosta.

OHJE:

  • 6 kananmunaa
  • 1dl maitoa
  • kinkkua, jauhelihaa, tonnikalaa, leikkelettä (mitä ikinä kaapissa onkaan)
  • kasviksia oman maun mukaan: paprika, sipuli, tomaatti, kesäkurpitsa, erilaisia yrttejä
  • 1/2dl juustoraastetta (voi jättää myös pois)
  • suolaa, pippuria

Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon maitoa, juustoraaste sekä muut täytteet.

Vuoraa pieni uunivuoka (noin 20cm x 25cm) leivinpaperilla ja kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia kunnes munakas on hyytynyt.

helppo aamupala: uunimunakas. Saat laitettua munakkaaseen helposti kaikki jääkaapin jämät

helppo aamupala nro 2: Tuorepuurot

Helppo aamupala on ehdottomasti tuorepuurot. Tuorepuurot kannattaa ehdottomasti tehdä jo illalla valmiiksi jääkaappiin. Aamulla se on heti valmis syötäväksi tai mukaan otettavaksi. Tuorepuuroa on helppo muokata oman maun mukaan lisäämällä marjoja tai hedelmiä. Tässä ohje yhteen annokseen, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä kerralla useampi annos. Tuorepuuro säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän.

OHJE:

  • 2dl kreikkalaista / turkkilaista jugurttia tai rahkaa
  • loraus nestettä esim. maitoa.
  • 1dl kaurahiutaleita
  • 1rkl chian siemeniä
  • mausteeksi halutessaan kanelia tai kardemummaa (tulee ihanan korvapuustimainen maku)
  • 2dl marjoja oman mielen mukaan

Sekoita kaikki aineet keskenään. Nesteen määrällä pystyt hieman vaikuttamaan siihen miten paksua puurosta tulee. Etenkin chian siemenet imevät nestettä, joten aluksi massan kannattaa olla hieman löysempää. Laita puuro tekeytymään yön yli jääkaappiin. Jos käytät tuoreita marjoja tai hedelmiä niin kannattaa ne lisätä vasta aamulla ennen syömistä.

tuorepuuro mansikoilla

Tuorepuuro maistuu myös tuoreiden mansikoiden kanssa. Pakastemarjat ovat myös oiva vaihtoehto tuoreiden tilalle.

helppo aamuapala nro 3: Smoothiet

Mitä olisikaan helpot ja nopeat aamupalat ilman smoothieta. Tämä toimii vähän samalla periaatteella kuin aiemmatkin, blenderiin voit heittää helposti kaikki kaapin jämät. Tässä sinulle oma henkilökohtainen suosikkini.

OHJE:

  • 1dl rahkaa (myös kreikkalainen / turkkilainen jugurtti käy)
  • 2dl maitoa
  • 1tl maapähkinävoita (sokeroimaton)
  • 2-3dl pakasteesta vadelmia ja mustikoita
  • loraus hunajaa tuomaan makeutta

Kaikki vaan blenderillä sekaisin. Itse tykkään, että smoothie on hieman juoksevampaa ja helppo juoda. Jos itse tykkäät paksummasta, voit säätää koostumusta nesteen määrällä. Etenkin jos käytät pakastemarjoja ja otat smoothien mukaan aamulla, voit jättää sen hieman paksummaksi.

Smoothie aamupala

Smoothie toimii loistavasti nopeana aamupalana. Se on helppo tehdä ja tarvittaessa ottaa mukaan

Muista, että aamupalan ei tarvitse olla mikään vaativa kokonaisuus. Hyvä aamupala pitää sisällään hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa. Lisäksi kuituja olisi hyvä olla mukana. Eli monesti se paljon parajttu leipä aamupalla on oikeasti todella hyvä vaihtoehto myös. Täysjyväleipää, kasviksia sekä leikkelettä leivän päälle niin pärjäät jo pitkälle. Kylkeen kanttaa vielä syödä esim. kananmuna tai raejuustoa, jotta saadaan reilusti proteiinia aamuun.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua. Jätä kommentti ja kerro millä aamupalalla sinun päivä lähtee useimmiten käyntiin.

-Henriikka

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

TikTokissa

lue myös

Chiavanukas (vegaaninen)

Banaaniletut kolmella tavalla

Uunimunakas pinaatilla ja fetalla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *