Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus – miten syön nykyään

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus etenkin leikkauksen jälkeen on asia, jota minulta kysytään paljon. On ihanaa miten ihmiset laittavat minulle somen kautta viestiä ja kysyvät asiasta. Ajattelin nyt kirjoittaa asiasta hieman pidemmin tänne blogin puolelle, koska se tuntuu olevan kiinnostava aihe.

ravitsemus ennen leikkausta

Käydäänpä lyhyesti vielä läpi sitä, millaista oma syöminen oli ennen leikkausta. Lyhyesti ja ytimekkäästi se oli epäsäännöllistä, epäterveellistä, liian isoja annoksia ja liikaa herkkuja. Vaikka urheilin ja liikuin suht paljon jo ennen leikkausta, se ei kuitenkaan vaikuttanut siihen mitä ja miten söin. Tai pikemminkin niin, että kuvittelin sen antavan mahdollisuuden itselle syödä enemmän. Kunnes lopulta oltiin siinä pisteessä, että asialle oli tehtävä jotain.

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus

lihavuusleikkaus ja ravitsemus tänään

Tänään, kun lihavuusleikkauksesta on kulunut jo melkein 1.5 vuotta, ravitsemus ja syöminen ylipäänsä on asia johon en joudu enää kiinnittämään huomiota juuri lainkaan. Osaan ja tiedän miten kannattaa syödä ja miten ei. Suurin muutos leikkauksen jälkeen syömisessä on tietenkin annoskoko. En mittaile tai punnitse ruokia mitenkään, mutta arviolta annoskokoni on noin 2dl. Alkuun annoskoon katsominen oli T O D E L L A hankalaa. Silmät söivät paljon enemmän mitä mahaan oikeasti mahtui. Nykyään se on helpompaa, mutta ajoittain edelleen ruokaa jää syömättä.

Kovin montaa ruoka-ainetta ei ole, jotka itselle ei sovi. Kaikkein pahimpia ovat nuudelit sekä lämminsavustettu lohi. Niin outoa kuin se on, pastaa ja makaronia pystyn syömään pienissä määrin, mutta nuudelit eivät mene. Ne tulevat saman tien ylös ja olo on kamala. Myös lämminsavustettu lohi ei sovellu lainkaan. Tämä on todella harmillista, sillä rakastan savustettua lohta. Kesällä mökillä savustetaan paljon, mutta itse joudun jättämään tämän väliin. Myös vaale leipä on sellainen, joka välillä aiheuttaa todella huonoa oloa. Muita ruoka-aineita ei ole, jotka ei sovellu. Toki päivästä ja planeettojen asennosta riippuen tänään soveltuva ruoka ei välttämättä sovi huomenna. Se tekee asiasta hieman hankalaa, sillä koskaan ei voi tietää millaisia tuntemuksia jokin ateria tänään aiheuttaa. Onneksi tällaisia hetkiä on harvassa eivätkä mitenkään säännöllisiä.

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus

 

Asia johon joudun vieläkin kiinnittämään huomiota on riittävä proteiinin saanti. Ja se onkin asia, johon kiinnitän tänä vuonna erityisesti huomiota. En ole juurikaan säännöllisesti käyttänyt mitään proteiinilisää, mutta nyt jatkossa otan sen käyttöön. Etenkin, kun treenaan nyt enemmän, niin lisäproteiinin saanti on entistä tärkeämpää. Tämä on siis itselle selkeä kehittämiskohde tulevaisuudessa.

-Henriikka

lue myös

Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias

Mitä syön päivässä – lihavuusleikkaus edition

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

TikTokissa

Vuosi 2022 pakettiin

Vuosi 2022 alkaa olla taputeltu. Vuoteen mahtui paljon kaikkea enkä vuosi sitten olisi voinut kuvitella, mitä kaikkea tämä vuosi tuo tullessaan. Vaikka vuosi oli myös omalla tavalla haastava, jäi siitä kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen muisto.

Vuosi 2022 – unelmat todeksi

Mulla on ollut muutama iso haave jo useamman vuoden ajan: tehdä töitä hyvinvointialalla sekä toimia yrittäjänä täyspäiväisesti. Vuosi 2022 toi nämä kaksi asiaa entistä lähemmäs toteutumista.

Kesäkuussa aloitin opiskelemaan personl traineriksi ja lokakuussa valmistuin. Yksi isoa asia itselle oli, kun vastavalmistuneena personal trainerina Kuntokeskus Liikku otti minut heidän valmentajaksi. Nyt saan valmentaa Liikussa ihania asiakkaita ja tehdä töitä hyvinvointialalla.

Vuosi 2022

Marraskuussa Liikku otti minut heidän valmentajaksi

 

Marraskuussa uskalsin myös sanoa työnantajalle, että vuoden alussa teen enää 50% työaikaa. Iso askel itselle. Olisin voinut tehdä tämän jo aiemmin, mutta kynnys tähän on ollut liian iso. Nyt kuitenkin tiedän, että tein täysin oikein ja menen kohti omia unelmia. Toivon, että kesän jälkeen en enää palaa päivätöihin lainkaan vaan elo- / syyskuussa olen kokoaikainen yrittäjä.

Yrittäjyys on ollut itselle jo muutaman vuoden ajan suuri ja iso unelma. Unelma siitä, että saan tehdä töitä miten itse haluan ilman, että tarvitsee olla kenellekään ns. ”tilivelvollinen”. Ja vuosi 2023 on vuosi, jolloin panosta omaan yrittäjyyteen entistä enemmän. Vuosi 2022 antoi siihen hyvän startin.

Uusi vuosi – uusi minä

Vuosi 2022 oli itselle ensimmäinen kokonainen vuosi lihavuusleikkauksen jälkeen. Vuosi oli hyvin opettavainen myös sen suhteen. Olen oppinut syömään itselle sopivalla tavalla. Löytänyt ruoka-aineet joita tulee välttää (huomasin mm. että vatsa ei kestä laktoosia enää lainkaan) sekä löytänyt jälleen liikunnan ilon täysin eri tavalla.

Vuosi 2022

Olen myös tänä vuonna oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni täysin eri tavalla kuin aiempina vuosina. Oma epävarmuus oli tehnyt minusta jonkinlaisen miellyttäjän. Halusin tehdä aina niin, kuin muut halusivat. En niin kuin itse halusin. Vuosi 2022 opetti elämään ja olemaan juuri siten, kuin itse haluan. Enää en tee asioita kenenkään muun sanelemana jos en itse halua. Osaa ja uskalla tehdä asioita joita itse haluan. Tämä on ollut todella iso oppi, jota ollaan terapiassa paljon työstetty.

Nyt on laitettu vuosi 2022 pakettiin ja innolla odotetaan uutta vuotta 2023!

-Henriikka

Lue myös

Menen terapiaan

Yksinäisyys valtaa mielen

Saanko erilaista huomiota kuin aiemmin?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Tiktokissa