Hae
Henriikka Johanna

Näin lihoin lopulta yli 170kg:n painoon

Lihavuus. Asia, jonka kanssa olen elänyt käytännössä koko aikuisuusikäni. Ja melkoisen monta laihdutusyritystä on myös takana. Syö vähemmän, liiku enemmän. Jep jep, niin moni painon kanssa kamppaillut on varmasti kuullut tämän saman asian. Itsekin lukuisia kertoja. Heille, joilla ei ole painon kanssa koskaan ollut ongelmia / haasteita, varmasti ajattelevat asian olevan näin. Toki, fysiologisesti asia menee näin. Jos syöt vähemmän kuin kulutat -> laihdut. Jos syöt yli kulutuksen -> lihot. Mutta kun tähän kokonaisuuteen otetaan huomioon muut tekijät, homma vaikeutuu huomattavasti. Nyt haluan kertoa teille miksi itse lihoin lopulta yli 170kg:n painoon enkä saanut pysyvää painonpudotusta aikaiseksi ilman lihavuusleikkausta.

Lihavuus ja siihen johtaneet syyt. Tässä kuvassa olen painavampi kuin koskaan aiemmin

lihavuus ja siihen johtaneet syyt

Nuorena harrastin uintia ja olin aktiivinen. Lopetin uinnin yläasteella ja siinä vaiheessa myös liikunta jäi suurimmalta osalta. Paino lähti pikkuhiljaa nousemaan. Kun muutin omilleni ja aloitin opiskelut, voisin sanoa homman lähteneen kokonaan lapasesta. Sain itse päättää mitä ruokaa syön, koska syön, mitä ostan kaupasta jne. Ja se johti siihen, että aloin lihota pikku hiljaa enemmän ja enemmän.

Oma ruokavalioni oli todella epäsäännöllinen ja söin myös todella epäterveellisesti. Siinä jo hyvät syyt siihen, että paino nousee. Lisäksi en tuntenut kylläisyyttä ollenkaan. Pystyin syömään käytännössä aivan järkyttävän kokoisia annoksia ilman, että tuntui täydeltä. Muistan, että saatoin joskus tilata kotiin sekä pizzan että kebabin. Ja söin molemmat melkein samalla istumalla. Olen jos vuosia sitten kirjoitan blogiin Leptiiniresistenssi ylipainon takana? Uskon edelleen, että tuo leptiiniresistenssi oli itsellä vahvasti taustalla oman lihavuuden syntymisellä. Suosittelen ehdottomasti, että käyt lukemassa tuon aiemman postaukseni leptiiniresistenssistä.

Laihdutusyritykset vol. 983572

Jokainen, jolla lihavuus on taustalla, on varmasti yrittänyt pudottaa myös painoa lukuisia kertoja. Niin myös minä. Aina tuli uusi maanantai tai uusi kuukausi, kun aloitin jonkinlaisen dieetin. Aina haksahdin erilaisiin mainoksiin. ”Näin pudotat 10kg 8:n viikon aikana” tms. Ne olivat kuin tehty minulle. Halusin äkkiä eroon kiloistani vaikka tiesin, että ne olivat tulleet pitkän ajan kanssa. En kuitenkaan ollut tyytyväinen omaan peilikuvaan, joten halusin ehdottomasti tehdä muutoksen. Mutta joka ikinen kerta nuo muutokset epäonnistuivat.

Ainut onnistunut kerta oli silloin, kun minulla on pt. Treenattiin yhdessä ja hänen avulla sain painoa pudotettua melkein 30kg. Tässä vaiheessa kuvittelin, että olisin onnistumisen tiellä eikä enää takapakkia tulisi. Olin väärässä. Kun en enää ollut kenenkään ”vahtivan silmän alla”, alkoi paluu jälleen kerran entisiin tapoihin. Kunnes alkuvuodesta 2021 tajusin painavani jo yli 170kg. Näin ei voisi jatkua enää. Seuraavassa postauksessa kerron sinulle, miksi en laihtunut ilman lihavuusleikkausta.

-Henriikka

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

TikTokissa

 

Miten minusta tuli ylipainoinen?

En ole ollut aina ylipainoinen. Paino on kerääntynyt itselleni vuosi vuodelta pikkuhiljaa. Ravitsemusterapeutin käynnillä käytiin painon kertymiseen liittyvää historiaa läpi ja jouduin miettimään mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että tällä hetkellä olen ylipainoinen. Keskustelu ravitsemusteraputin kanssa oli hyvin tuottoisaa ja oli mielenkiintoista pohtia asiaa ammattilaisen kanssa. 

Lapsuus ja teini-ikä

Lapsena ja teini-ikäisenä en ollut ylipainoinen vaan mielestäni hyvin normaalipainoinen. En tietenkään muista painoa tms, mutta kuvien perusteella näyttää siltä. 

Aloitin kilpauinnin noin 7 vuotiaana ja harrastin uintia aina 14-15 vuotiaaksi asti. Tuona aikana muistan, miten aina oli nälkä treenien takia ja söin todella paljon, mutta en kuitenkaan ollut lihava. Kouluun ja uintitreeneihin menin lähes tulkoon aina pyörällä ja muutenkin vapaa-ajalla tuli liikuttua pyörällä joka paikkaan. Minulla ei ollut teini-ikäisenä mopoa tai skootteria, joten pyörällä oli mentävä jos johonkin halusin mennä.

ei niin ylipainoinen uimari

Ikää noin 12-13v. Painoa ei todellakaan ollut liikaa

kotoa pois muutto

Muutin pois kotoa, kun olin täyttänyt 19 vuotta. Tämän koen olleen jonkinlainen käänne siihen, että paino alkoi nousta ja aloin olla ylipainoinen. Sain itse päättää, mitä syön ja milloin syön. Aiemmin kotona asuessa äiti teki ruoan ja meillä syötiin aivan tavallista kotiruokaa. Omilleni muuton jälkeen koin vapauden ja pitkällä tähtäimellä homma riistäytyi käsistä. Oli hetkiä, jolloin kiinnitin huomiota mitä syön. Tein itse ruokaa, ostin kasviksia yms. Yhä useammin kuitenkin kaupasta tarttui mukaan eineksiä: lihapiirakoita, pakastepizzoja yms epäterveellistä. Myös sipsejä sekä karkkia alkoi mennä enemmän. Opiskelin sairaanhoitajaksi, joten myös viihteellä tuli käytyä melkein viikoittain. Alkoholin sumentaman illan / yön jälkeen piti käydä kebabin kautta ennen kotiin menoa. Tästä kierre ylipainoon lähti vaikka opiskeluiden myötä tiesin, mitä vaaroja ylipaino voi aiheuttaa.

ylipainoinen

Liikunta aikuisiällä

Liikunta aikuisena on ollut hyvin epäsäännöllistä. Aina sillon tällöin olen innostunut käymään salilla, mutta innostus on useimmiten loppunut yhtä nopeasti, kuin se on alkanutkin. Usein olen aloittanut salilla käymisen juurikin jonkin laihdutusyrityksen vuoksi. Muutaman viikon olen jaksanut keskittyä asiaan ja sitten se on jäänyt.

Syyskuussa 2017 aloitin jälleen salilla käymisen ja se on pysynyt mukana vielä tähän päivään asti. Toki korona on vaikkutanut salilla käymiseen, mutta edelleen siellä käyn. Lisäksi syksyllä 2019 aloitin jenkkifutiksen, johon rakastuin kertaheitolla. Enää en voisi kuvitella elämää ilman jenkkifutista. Joko loukkantuminen tai vanhuus tulevat olemaan syitä, jos joskus lopetan jenkkifutiksen.

-Henriikka

lue myös

Voiko ylipainoinen olla urheilija tai urheilullinen?

Miksi ylipainoinen tuntee häpeää harrastaessaan liikuntaa?

Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa