Hae
Henriikka Johanna

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Moni varmasti miettii miten lisätä kasviksia ruokavalioon. Etenkin näin uuden vuoden kynnyksellä moni keskittyy jälleen syömään vähän terveellisemmin, joten kasviksia saattaa ilmestyä lautaselle useammin. Jos kasviksia ei ole ennen lautasella näkynyt, miten lisätä kasviksia helpoiten mukaan ruokavalioon? Jatka lukemista niin kerron sulle muutaman todella hyvän ja helpon vinkin.

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Kuva: Pixabay

vinkki 1

Pilko vihanneksia valmiiksi erilaisiin purkkeihin jääkaappiin. Kun kerralla näkee hieman enemmän vaivaa esim pilkkomalla porkkanaa, laittamalla kukka- ja parsakaalia valmiiksi purkkiin, leikkaamalla kurkuista sopivia lohkoja yms, on ruokailuaikana huomattavasti todennäköisempää laittaa kasviksia lautaselle, kun ne ovat ja valmiiksi tehty jääkaappiin. Lisäksi voit laittaa hedelmiä tai vaikka kirsikkatomaatteja valmiiksi esille pöydälle, joista voi aina silloin tällöin napata mukaan jotain.

Vinkki 2

Piilota kasviksia ruoan joukkoon. Jauhelihakastikkeen tai lihapullataikinan joukkoon sopii loistavasti porkkana- tai kesäkurpitsaraaste tai munakoisoa eikä sitä huomaa edes valmiin ruoan joukosta. Samoin jauheliharuokien joukkoon voi hyvin laittaa tomaattia  tai tomaattimurskaa. Mielikuvitus on vain rajana!

vinkki 3

Tee smoothie! Smoothien joukkoon voi lisätä kasviksia oman maun mukaan ja vielä helposti. Voit käyttää hedelmiä, marjoja ja vihanneksia laidasta laitaan. Kokeile laittaa lehtikaalia, pinaattia tai persilijaa ja saat hyvän määrän vitamiineja. Kokeile rohkeasti eri vaihtoehtoja tai lue TOP 3 smoothie ohjeet

Vinkki 4

Tämä on ehdottomasti tärkein vinkki miten lisätä kasviksia ruokavalioon. OSTA NIITÄ KAUPASTA! Jos et osta kasviksia kaupasta, tuskin niitä tulee edes syötyä. Osta rohkeasti erilaisia hedelmiä, pakasteesta marjoja sekä erilaisia kasviksia. Kauppojen he-vi osastot ovat täynnä erilaisia kasviksia joten kokeile ihmeessä jotain mitä et ole aiemmin syönyt.

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Kuva: Pixabay

Onko sulla jokin hyvä vinkki miten kasviksia voi helposti lisätä ruokavalioon? Tai jokin herkullinen kasvisruokaohje? Kommentoi ihmeessä ja kerro!

-Henriikka

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös

Tuottaako veden juonti haastetta? Lue vinkit ja opi juomaan

Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu

4 kommenttia

  1. Jenna kirjoitti:

    Itse käytän nuita samoja vinkkejä. Erityisesti kasvisten ”piilottaminen” ruokaan ja smoothiet. Itse lisäisin vielä sen että pakastekasvispussit on ihan yhtä hyviä tuoreet. Jos ei yhtään kiinnosta pilkkoa rehuja niin osta ne valmiiksi pilkoittuina pakkasesta.

    Varsinkin wok-vihannes pussit on mun lemppareita. Helppo ja nopea ateria keitä riisiä/makaroni/couscous jne. Wokkaa vihannekset pannulla, mausta oman mielenmukaan tai osta valmiiksi maustettu. Tee lihaa/tofua/kasvispyöryköitä samalla pannulla. Hupsista keikkaa sulla on nopea kasvispitoinen ateria nokan eessä noin vartissa.

    Ellet tykkää napostella kasviksia niin ota jäisiä marjoja sulamaan ja napostele niitä. Omat naposteltavat on joko mansikoita tai hilloja. Toisena vaihtoehtona hedelmät. Suosikkini niistä on viinirypäleet ja granaattiomena.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Siis ehdottomasti pakastevihannekset kunniaan! Monesti niitä parjataan, mutta aivan suotta. Etenkin noi wok vihannekset ovat ihan huippuja.

      Etenkin marjat tähän aikaan vuodesta tulee otettua pakastimen puolelta. Ootko muuten kokeillut jäisiä viinirypäleitä? Ne on ihan mun lemppareita, etenkin kesällä 🙂

  2. Jenna kirjoitti:

    Jäisiä viinirypäleitä ei ole tullut kokeiltua. Pitääpä laittaa korvan taakse. Jäinen vesimeloni on kyllä varsinkin kesällä todella hyvää.

    Ja juu mullakin on marja naposteltavat pakastimen puolelta. Syön nyt niitä kesällä poimittuja ja ostettuja marjoja pois. 😀 Hillasuo on tehokasta kuntoilua, tosin tälle kesälle haluan marjakaverin mukaan. Parina viime kesänä menny yksin niin enköhän oo molempina törmännyt karhuun…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *