Hae
Henriikka Johanna

Miltä liikunta tuntuu lihavuusleikkauksen jälkeen?

Miltä liikunta tuntuu nyt, on ehkä yksi yleisimmistä kysymyksistä joita olen saanut leikkauksen jälkeen. Painoa on pudonnut nyt lähes 30kg, joten kyllä se elo ja olo on aika erilaista nyt. Harmillisesti en ole kuitenkaan voinut liikkua samalla tavalla kuin olen tottunut. Kesällä vasemmasta polvesta repesi sisempi sivuside, joka on alkanut viime aikoina oireilla. En tiedä johtuuko se pudonneesta painosta, rasituksesta vai mistä, mutta ärsyttää suunnattomasti.

liikunta lihavuusleikkauksen jälkeen

Ensimmäiset neljä viikkoa leikkauksen jälkeen en liikkunut juuri lainkaan. Toki pieniä kävelyitä ulkona tein, mutta en niin, että olisin hikoillut tai hengästynyt. Neljän  viikon jälkeen nostorajoitukset poistui ja sai palata kuntosalille. Se tunne oli paras, kun pääsi salille pitkästä aikaa. Toki sen huomasi myös tuloksissa, ei tehty samoilla painoilla kuin viimeksi. Leikkauksen jälkeen on erityisen tärkeää, että huolehtii lihaskunnosta. Kun paino laskee, se ei saisi lähteä lihaksista. Siksi kunnon salitreeni useamman kerran viikossa tukee hyvin leikkauksen jälkeistä elämää. Onneksi olen käynyt salilla kuitenkin useamman vuoden jo ennen leikkausta, joten homma on itselle tuttua ja mieluista puuhaa.

Liikunta lihavuusleikkauksen jälkeen

Olen myös päässyt jonkin verran treenamaan jenkkifutista joukkuetovereiden kanssa. Kuten aiemmin kerroin, polven vamma on vaan hieman temppuillut ja nopeat suunnanmuutokset juostessa, hypyt ja polven kiertoliikkeet tekevät tällä hetkellä ikävän tunteen polveen. Polvitukia on käytössä kahdenlaista, hieman kevyempää ja järeämpi saranatuki. Jos polven kipuilu ei helpota, luulen, että pitää varata aika uudestaan lääkärille.

miltä liikkunta tuntuu?

Pääasiassa liikunta tuntuu tällä hetkellä kivalta ja hyvältä. On ihana huomata, miten kroppa pystyy erilaisiin asioihin kuin ennen leikkausta. Kyykätessä maha ei ole niin pahasti edessä, penkkipunneruksessa kasoisleuka ei tuki hengitystä yms. Olen huomannut yhteisissä jenkkifutistreeneissä esimerkiksi sen, miten juoksu / hölkkä tuntuu kevyemmältä (ihmekös tuo, jos painoa on melkein 30kg vähemmän), en hengästy niin helposti ja tuntuu, että hengitys kulkee paljon avoimemmin ja helpommin. En malta odottaa miltä liikunta ja liikkuminen tuntuu vaikka maaliskuussa tai kesällä, kun alkaa pelit.

-Henriikka

lue myös

Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli

Kehorauha on JOKAISEN oikeus

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

4 kommenttia

  1. Kohtalotoveri kirjoitti:

    Kiitos tuhannesti blogista. Painin itse samojen asioiden äärellä ja sain tästä paljon irti. Olet rohkea!

  2. Maija Riihelä kirjoitti:

    Kyllä se kolmekymmentä miinuskiloa todella tunttuu. Itse pudotin tuon määrän myös mutta 4-5 vuoden aikana.
    Silloin isompana ei todellakaan huomannut omia kiloja, mutta nyt kevyempänä se 30kiloa selässä, kyykyä tehdessä todella tuntuu. ?

  3. Orvokki https://ominsorminsukkaa.blogspot.com/ kirjoitti:

    Kyllä sinä olet rohkea ja päätäväinen! Upea tulos sinulla ja mitä se on tehnyt sisäiselle minällesi!
    Onnea!
    Yks kateellinen ja saamaton ”lihapulla” mummu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *