Helppo aamupala x 3 – valmista muutamassa minuutissa
Helppo aamupala pelastaa kiireisen aamun. Myös illalla pieni ennakointi aamupalan suhteen saattaa antaa aamuun usean minuutin ”lisäajan”. Tässä sinulle kolme ohjetta helppoon aamupalaan, joiden tekoon ei myöskään mene paljon aikaa. Lisäksi nämä reseptit sopivat hyvin myös painonpudottajalle.
Helppo aamupala nro 1: Uunimunakas
Ensimmäinen helppo aamupala on uunimunakas. Se on siitä hyvä, että voit laittaa kaikki jääkaapin jämät uunivuokaan. Uunimunakas toimii hyvin myös eväänä ja maistuu kylmänä melkein paremmalta kuin lämpimänä. Voit siis hyvin tehdä sen jo illalla valmiiksi. Alla olevasta ohjeesta tulee 6 annosta.
OHJE:
- 6 kananmunaa
- 1dl maitoa
- kinkkua, jauhelihaa, tonnikalaa, leikkelettä (mitä ikinä kaapissa onkaan)
- kasviksia oman maun mukaan: paprika, sipuli, tomaatti, kesäkurpitsa, erilaisia yrttejä
- 1/2dl juustoraastetta (voi jättää myös pois)
- suolaa, pippuria
Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon maitoa, juustoraaste sekä muut täytteet.
Vuoraa pieni uunivuoka (noin 20cm x 25cm) leivinpaperilla ja kaada seos vuokaan. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia kunnes munakas on hyytynyt.

helppo aamupala: uunimunakas. Saat laitettua munakkaaseen helposti kaikki jääkaapin jämät
helppo aamupala nro 2: Tuorepuurot
Helppo aamupala on ehdottomasti tuorepuurot. Tuorepuurot kannattaa ehdottomasti tehdä jo illalla valmiiksi jääkaappiin. Aamulla se on heti valmis syötäväksi tai mukaan otettavaksi. Tuorepuuroa on helppo muokata oman maun mukaan lisäämällä marjoja tai hedelmiä. Tässä ohje yhteen annokseen, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä kerralla useampi annos. Tuorepuuro säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän.
OHJE:
- 2dl kreikkalaista / turkkilaista jugurttia tai rahkaa
- loraus nestettä esim. maitoa.
- 1dl kaurahiutaleita
- 1rkl chian siemeniä
- mausteeksi halutessaan kanelia tai kardemummaa (tulee ihanan korvapuustimainen maku)
- 2dl marjoja oman mielen mukaan
Sekoita kaikki aineet keskenään. Nesteen määrällä pystyt hieman vaikuttamaan siihen miten paksua puurosta tulee. Etenkin chian siemenet imevät nestettä, joten aluksi massan kannattaa olla hieman löysempää. Laita puuro tekeytymään yön yli jääkaappiin. Jos käytät tuoreita marjoja tai hedelmiä niin kannattaa ne lisätä vasta aamulla ennen syömistä.

Tuorepuuro maistuu myös tuoreiden mansikoiden kanssa. Pakastemarjat ovat myös oiva vaihtoehto tuoreiden tilalle.
helppo aamuapala nro 3: Smoothiet
Mitä olisikaan helpot ja nopeat aamupalat ilman smoothieta. Tämä toimii vähän samalla periaatteella kuin aiemmatkin, blenderiin voit heittää helposti kaikki kaapin jämät. Tässä sinulle oma henkilökohtainen suosikkini.
OHJE:
- 1dl rahkaa (myös kreikkalainen / turkkilainen jugurtti käy)
- 2dl maitoa
- 1tl maapähkinävoita (sokeroimaton)
- 2-3dl pakasteesta vadelmia ja mustikoita
- loraus hunajaa tuomaan makeutta
Kaikki vaan blenderillä sekaisin. Itse tykkään, että smoothie on hieman juoksevampaa ja helppo juoda. Jos itse tykkäät paksummasta, voit säätää koostumusta nesteen määrällä. Etenkin jos käytät pakastemarjoja ja otat smoothien mukaan aamulla, voit jättää sen hieman paksummaksi.

Smoothie toimii loistavasti nopeana aamupalana. Se on helppo tehdä ja tarvittaessa ottaa mukaan
Muista, että aamupalan ei tarvitse olla mikään vaativa kokonaisuus. Hyvä aamupala pitää sisällään hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa. Lisäksi kuituja olisi hyvä olla mukana. Eli monesti se paljon parajttu leipä aamupalla on oikeasti todella hyvä vaihtoehto myös. Täysjyväleipää, kasviksia sekä leikkelettä leivän päälle niin pärjäät jo pitkälle. Kylkeen kanttaa vielä syödä esim. kananmuna tai raejuustoa, jotta saadaan reilusti proteiinia aamuun.
Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua. Jätä kommentti ja kerro millä aamupalalla sinun päivä lähtee useimmiten käyntiin.
-Henriikka
seuraa somessa
lue myös
Granola – itse tehtynä maailman parasta
Granola tai mysli on yksi mun lemppareista. Mulla on vaan ongelmana se, että kaupassa myytävissä on aina jotain josta en tykkää (esim. rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä) tai sitten niissä on hirvittävä määrä sokeria. Joten siksi päätin kokeilla tehdä granolan itse. Ja kannatti tehdä, koska tässä on ehdottomasti maailman paras granola. Alla ohje, jotta voit kokeilla myös!

GranOla pähkinöilLä
Granolaa varten tarvitset seuraavat raaka-aineet:
300g pähkinäsekoitusta tai sun lemppari pähkinöitä. Myös erilaiset siemenet sopii hyvin
4dl kaurahiutaleita
1dl kauralese
pakastekuivattuja mansikoita / vadelmia
2tl kanelia
vajaa 1tl kardemummaa
ripaus suolaa
0.5dl hunajaa / vaahterasiirappia
0.5dl rypsiöljyä / kookosöljyä
Rouhi pähkinät veitsellä pienemmäksi. Älä kuitenkaan ihan jauheeksi, sillä granolassa saa olla pureskeltavaa. Sekoita joukkoon hieman pienemmäksi rouhitut pakastekuivatut marjat kaurahiutaleet, kaneli, kardemumma sekä suola. Mittaa joukkoon hunaja sekä öljy ja sekoita tasaiseksi.
Kaada seos leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Taputtele massa tiiviiksi. Tämä on tärkeää, massan tulee olla hyvin tiivis, jotta granolasta tulee rapea ja sitä pystyy murtamaan.
Paista uunissa 150 asteessa noin 25 minuuttia. Kannattaa olla tarkkana paiston kanssa ettei granola pääse palamaan. Itsellä granolasta tuli hieman tumma, mutta makuun se ei onneksi vaikuttanut.
Anna granolan jäähtyä kunnolla. Tämän jälkeen paloittele haluamasi kokoisiksi paloiksi. Granola kannattaa säilyttää tiiviissä lasipurkissa, jotta se pysyy rapeana. Säilyy hyvin 1-2 viikkoa, mutta takaan että olet syönyt sen ennen sitä.

Oletko ennen kokeillut tehdä granolaa itse? Onko sulla jokin luottoresepti? Olisi kiva kuulla miten sä teet sun granolan.
-Henriikka
Lue myös
Tomaattikeitto paahdetuista tomaateista


0