Hae
Henriikka Johanna

Pullukan juoksukoulu – viikko 1

Pullukan juoksukoulu, ensimmäinen viikko on nyt takana. Ohjeiden, vinkkien ja neuvojen perusteella ei tätä ensimmäistä viikkoa varsinaisesti voi juoksukouluksi kutsua, sillä yhtä ensimmäistä juoksuaskelta en ole ottanut. Ja voisin veikata, etten tule ihan äkkiä ottamaan. Päätin, että ensin keskityn vain ja ainoastaan kävelemään ja sitä kautta kasvattamaan peruskuntoa. Mahdollisesti ensi vuoden puolella voisin kokeilla pieniä juoksupätkiä jos siltä tuntuu. Nyt tuntuu siltä, että ei tässä ainakaan maratonille olla lähtemässä vähään aikaan 😀

Pullukan juoksukoulu viikko 1

Kuten kerroin, viikko 1 oli hyvin kevyt ja rauhallinen. Tein viikon aikana kaksi kävelylenkkiä ulkosalla. Toinen oli kestoltaan noin 30min ja toinen noin 45min. Tavoitteena oli, että syke pysyisi maltillisena eikä nousisi pilviin. Sykettä en sen enempää kellosta seurannut vaan pyrin siihen, että pystyisin puhumaan kuta kuinkin normaalisti. Hieman hankalaa ajatella asia niin, kun yksin olin lenkillä, mutta kuuntelin musiikkia niin lauloin aina välillä ja katsoin, sujuuko se. Jos laulaminen tuotti vaikeuksia, hiljensin vauhtia. Voin kertoa, että vauhti ei muuten kovin vauhdikasta ollut 😀

Kyllä teki pahaa todeta, miten huono kunto itsellä on. Siis aivan olematon. Vaikka voimaa onkin jonkin verran ja salilla jaksan treenata, kyllä tää kävely oli 100 kertaa rankempaa. Tuntui, että hengästyin ihan heti ja vauhtia piti todellakin hiljentää ihan matelun tasolle. Positiivista tässä on se, että täältä ei ole luin tie ylöspäin! Ja varmasti tuloksia alkaa tulla nopeasti ja huomaa miten kunto kasvaa. Ainakin siihen uskon.

Juoksukoulun suunnitelma ensiviikolle

Ensiviikolla pullukan juoksukoulu keskittyy samoihin asioihin, kun tällä viikolla. Aion tehdä matalalla sykkeellä kävelylenkkejä. Mahdollisesti saan äidin mukaan lenkkiseuraksi, joten ei tarvitse yksin lenkkeillä. Kovin mullistavaa tässä ei varmasti tule lähiviikkoina tapahtumaan, joten en usko, että joka viikko päivitän tänne blogin puolelle juoksukoulusta. Vai mitä mieltä olette, haluatteko kuulla viikoittain miten homma on edennyt vai esimerkiksi kerran kuukaudessa?

-Henriikka

 

Lue myös

Pullukan juoksukoulu – täysin nollasta juoksijaksi?

Kesä- ja koronakilot – tuliko niitä vai ei?

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Pullukan juoksukoulu – täysin nollasta juoksijaksi?

Juoksu, tuo ikuinen kirous itselle. Haluaisin jaksaa juosta tukka hulmuten pitkin kyliä. Totuus on kuitenkin aivan toinen. Jaksan juosta tai siis hölkäten löntystellä noin 100m, kunnes luulen kuolevani siihen paikkaan. Pulssi on 270/min, tuntuu ettei saa happea ja jalat ovat kuin sementissä kiinni. Kuulostaako tutulta?

Kuten varmasti usempi teistä tietää, aloitin jenkkifutiksen viime syksynä. Alkuun kauhistelin sitä, että en voi mennä koska oma juoksu on juurikin tuota kuin yllä kerroin. Tämän suhteen olin kuitenkin väärässä. Hyvin olen pärjännyt treeneissä vaikka juoksu on itselle suurin kompastinkivi. Tämän vuoksi olenkin päättänyt muuttaa asian. Tästä alkaa koko syksyn, talven ja kevään mittainen pullukan juoksukoulu! Ja tästä on tietenkin luvassa päivitystä niin tänne blogin puolelle kuin myös Instagramiin.

Pullukan juoksukoulu

Mietin pitkään, miten pääsisin liikkeelle juoksun suhteen. Tutkin erilaisia vaihtoehtoja aina maksullisista nettivalmennuksista Googlesta löytyviin ilmaisiin ohjeisiin. Sattumalta löysin Googlesta kaksi hyvää ohjetta, jotka itse yhdistän ja toteutan pullukan juoksukouluna. Kyllä, nimen keksin aivan itse 😀

Hämmästyin siitä, miten erilaisia ohjeita netistä löytyi vaikka haki sanoilla aloittelijan juoksukoulu. Eräässäkin ohjeessa piti ensimmäisellä viikolla 3 x 7 min yhden lenkin aikana. Itselle tuollainen on täysin mahdotonta. En vaan jaksa kertakaikkiaan tuollaista aikaa.

Miten pullukan juoksukoulu alkaa?

Tämä viikko menee vielä palautellessa kroppaa ja levätessä. Ensi viikolla onkin sitten tosi kyseessä juoksukoulun suhteen. Toki siis rauhallisesti lähdetään liikkeelle enkä todellakaan ala hulluttelemaan asian kanssa. Ohjeet taisi olla 12 viikon ajaksi, mutta päätin, että siirryn seuraavaan viikkoon vasta, kun ensimmäinen menee ”kivuttomasti”. Mulla ei ole mitään pakkoa juosta 8 viikon päästä 5km, joten tässäkin tapauksessa varmasti hitaasti hyvä tulee. Eniten mietityttää ja jännittää se, että miten saan motivaation pysymään yllä? Miten saan lähdettyä ulos ja poistumaan jälleen kerran sinne epämukavuusalueelle?

Onko sulla jotain hyviä vinkkejä, mitä aloittelijan kannattaa ottaa huomioon aloittaessa juoksua? Otan kaikki vinkit ja neuvot kiitollisena vastaan.

-Henriikka

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös

Yhdistä herkuttelu ja painonpudotus onnistuneesti

Miksi painonpudotus on niin vaikeaa?