Hae
Henriikka Johanna

Motivaatio hukassa?

*Sisältää mainoslinkkejä

Motivaatio on yksi suurimmista ulkoisista voimavaroista, jotka saavat meidät tekemään erilaisia asioita. Sen voidaankin sanoa olevan toiminnan voima. Motivaatio suuntaa ja virittää suoritukseen, joka onnistuu ihmisen valmiuksista riippuen. Se voidaan määritellä yksilön tilaksi, joka määrää, miten vireästi ihminen toimii ja mihin hänen mielenkiintonsa on suuntautunut. Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon, jotka poikkeavat toisistaan käyttäytymistä virittävien ja suuntaavien motiivien sekä palkkioiden puolesta.

Sisäisessä motivaatiossa motivaation lähde on sisäisesti syntynyt tai että ihmisen käyttäytymisen syyt ovat sisäisiä. Ihminen toimii omasta tahdostaan ilman ulkopuolisia palkkioita tai pakotteita ja hän kokee iloa ja tyydytystä toiminnastaan. Sisäinen motivaatio on yleensä pitkäkestoinen ja siitä voi tulla pysyvä motivaation lähde.

Ulkoisessa motivaatiossa motivaatio on riippuvainen ympäristöstä, motivaation välittää jokin muu ihminen itse. Ulkoisen motivaation lähteet ovat siis lähtöisin jostakin muualta kuin itse toiminnasta. Ihminen ei koe iloa toiminnastaan eikä toiminta perustu hänen omaan motivaatioonsa. Ihmisen toiminta pohjautuu muun muassa palkkioiden saavuttamiseen, esimerkiksi hyvän arvosanan saamiseen. Ulkoiseen motivaatioon liittyvät palkkiot ovat yleensä lyhytkestoisia.

Motivaation ylläpitoon on erilaisia keinoja

keinoja motivaation löytämiseen

Pohdi ja löydä tekijät, joiden vuoksi haluat aloittaa muutoksen. Oli kyse sitten liikunnan aloittamisesta, painonpudottamisesta tai mistä vaan. Mitkä ovat tavoitteet mihin tähtäät? Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että sinulla on vahvat syyt tavoitteiden saavuttamiseen. Motivaation ylläpitäminen on tärkeää. Lue alta keinot motivaation löytämiseen sekä ylläpitoon.

  • Sitoudu päätökseen! Sitoutuminen on kyky, jolla pystyt toteuttamaan tärkeän päätöksen vaikka kiinnostus tuon päätöksen toteuttamiseen on jo laantunut.
  • Aseta realistiset tavoitteet! Tuskin sait 20kg lisää painoa kuukaudessa, joten miksi olettaa niiden katoavan kuukaudessa.
  • Pidä kirjaa kehittymisestä! Peilikuvaan turtuu eikä huomaa muutoksia. Pelkkää vaa’an lukemaa ei kannata tuijottaa. Ota itsestäsi valokuvia, mittaa mittanauhalla esim vyötärön ja lantion ympärystä. Jos haluat kasvattaa kuntoa ja käyt kuntosalilla, pidä kirjaa tuloksista. Tulosten kasvaessa tai vyötärön kaventuessa motivaatio nousee varmasti
  • Vältä kaikki tai ei mitään ajattelua! Jos repsahdat ruokavalion kohdalla ja syöt esim karkkipussi, älä heitä hanskoja naulaan. Totea, että nyt kävi näin, mutta tästä jatketaan. Seuraavan aterian syöt, kuten olet suunnittelut. Tai jos et jostain syystä päässyt viikottaiselle jumppatunnille, älä jätä muita viikon treenejä tekemättä. Älä ajattele sitä takaiskuna muutokselle, aina ei ole mahdollista lähteä liikkumaan.
  • Sosiaalinen tuki! Paras motivaation lähde on toisen ihmisen tuki, joka pitää sinut sitoutuneena projektiin. Se voi olla ystävä tai perheenjäsen, joku joka saa sinut jatkamaan. Tarvittaessa se voi olla myös personal trainer tai valmentaja.

Toivottavasti näistä keinoista on apua motivaation löytämiseen. Onko sinulla jokin hyvä keino, josta en maininnut? Olisi kiva kuulla mikä sinua motivoi.

-Henriikka

LUE MYÖS: Viisi vinkkiä miten aloittaa elämäntapamuutos

FITBOX on inspiroiva treeniboxi, joka saapuu neljästi vuodessa. Lue lisää!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *