Hae
Henriikka Johanna

Kohta 33 vuotias ja edelleen lapseton

Lapseton, mutten omasta tahdosta. Tämä on henkilökohtaisin blogiteksti, jonka olen koskaan kirjoittanut. Tai ainakin erittäin arka aihe minulle. Vaikka olen kertonut omasta elämästä lähes kaiken sosiaalisessa mediassa, tästä en ole koskaan puhunut. Tarkemmin ajateltuna, en ole puhunut tästä edes lähemmille ystävilleni. Tätä kirjoittaessa vielä mietin, julkaisenko tätä lainkaan. Jos siis luet tätä, päätin sen julkaista.

Olen aina haaveillut omasta perheestä, etenkin lapsista. Kuvittelin aina, että menisin naimisiin ihanan miehen kanssa ja saisimme kaksi lasta, joita kasvattaisimme yhdessä kauniissa omakotitalossa. Jep, elin jossain pilvilinnojen joukossa. Olen kuitenkin kohta 33 vuotias, sinkku ja edelleen lapseton. Onko kohta liian myöhäistä haaveilla omista lapsista? Mitä jos en edes kykene saamaan omia lapsia? Olenko lapseton loppuelämäni vai kokeilenko jotain toista ratkaisua?

vauvakuume?

Viimeiset 6 vuotta työskentelin vastasyntyneiden parissa. En koskaan töissä kokenut minkäänlaista vauvakuumetta. Oli ihanaa hoitaa vauvoja, mutta se oli minulle työtä. Veljen poika syntyi elokuussa 2018. Jotenkin hänen syntymä on saanut ajattelemaan omaa lapsettomuutta enemmän. Miten ihanaa olisi, jos serkukset voisivat leikkiä ja kasvaa yhdessä.

Tätäkin kirjoittaessa nousee kyyneleet silmiin, kun mietin asiaa. Sitä, että olen lapseton. Koen jotenkin epäonnistuneeni tai jääneeni jostain paitsi tms. Tiedän ja ymmärrän, että äitiys / lapsettomuus ei määrittele minua ihmisenä yhtään sen paremmaksi tai huonommaksi. Jotenkin sitä vaan itse miettii asiaa niin.

 

Ikää kohta 33 vuotta ja edelleen lapseton (kuvituskuva)

 

adoptio, keinohedelmöitys, parisuhde ja sitä kautta lapsia

Siinä ne vaihtoehdot taitaa aika pitkälti olla, jos lapsia haluan saada. Edelleen jaksan vielä haaveilla ja uskoa, että löydän miehen, jonka kanssa perustaa perhe. Fakta on kuitenkin se, että ikä tulee vastaan koko ajan kovemmin ja kovemmin. En myöskään halua odottaa 40 vuotiaaksi asti ja odottaa sitä oikeaa, jos sellaista koskaan ilmestyy. Olen jo tutkinut paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta en ole kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä. Sen tiedän, että kohta joudun tekemään jonkinlaisia päätöksiä asiaan liittyen. Ehkä jopa jo tänä vuonna.

Oletko itse samassa tilanteessa? Tai oletko joskus ollut? Olisi kiva kuulla teidän tarina.

-Henriikka

SEURAA INSTAGRAMISSA

LUE MYÖS: Kohti uutta ja tuntematonta unelmaa – American Football Academy of Finland (AFAF)

 

24 kommenttia

  1. E kirjoitti:

    Heippa, olipa riipaiseva ja totuudenmukainen <3 Mielestäni olet hyvänikäinen, et vielä "vanha". Se on totta että mies pitäisi olla, mutta kuten kirjoitit on muitakin vaihtoehtoja.
    Itse olen 27 vuotta ja kohta vuosi on yritetty lasta, mutta sitä ei kuulu. Mustakin on tuntunut monesti että on viallinen ja epäonnistunut.. Ja varsinkin kun lähipiirissä vauvoja vaan satelee ja kerrotaan että tärppäsi heti ekasta kierrosta. Vaikka yrittää olla stressaamatta niin ei ole helppoa.
    Kovasti toivon sinulle tsemppiä päätöksiin <3 Kiitos kun jaoit tarinaasi.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Tätä oli jotenkin todella vaikea kirjoittaa. Ja myöntää asioita. Omassakin kaveripiirissä kaikki tuntuu laittavan someen vauva tulossa uutisia. Se on rankkaa vaikka onnellinen heidän puolesta olenkin.

      Kovasti tsemppiä myös teille ❤️

  2. Veera kirjoitti:

    Kiitos rohkeasta tekstistä!
    Saanko udella, että etsitkö tällä hetkellä parisuhdetta aktiivisesti ja jos kyllä, niin mitä keinoja sulla on siihen? Monilla ystävillä on ainakin tinderistä hyviä kokemuksia ja kesällä pääseekin juhlistamaan yksiä tinder-häitä.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Tottahan toki saa udella, mä vastaan kyllä. En nyt tiedä miten aktiivisesti etsin, mutta kyllä mä tinderiä selailen aina välillä. Itselläkin sieltä ihan hyviä kokemuksia, mutta myös niitä ei niin hyviä ? Mutta se nyt taitaa olla joka paikassa niin.
      Silmät avoinna, ehkä se oikea josssin vaiheessa löytyy ☺️

  3. N kirjoitti:

    Välillä nämä samat asiat nousee myös ajatuksiin. Kolmekymppisyys kolkkuttelee ovella, sinkkuna elellään. Haaveissa löytää ”se oikea”. Kannan geeniä joka periytyy 50% mahdollisuudella poikalapselle ja sairastuttaa lapsen vakavasti. Tämä asia pohdituttaa paljon että haluanko ottaa kyseistä riskiä vai jäädä ilman lapsia.
    Vauvakuumetta en pode mutta ajatus siitä etten saisi lapsia on surullista.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Onpas hankala tilanne tuo periytyvä geeni. Pystyykö sen seulomaan jo sikiöaikana? Eli tietää onko sikiöllä vaarana sairastua. Ymmärrän hyvin, että asia mietityttää. Eikä siihen varmasti ole helppoa löytää oikeaa ratkaisua.
      Paljon tsemppiä sulle asioiden kanssa ❤️

  4. M kirjoitti:

    Rohkea kirjoitus. Kiva, että tuot tämän asian esille, mitä varmasti monet pohtivat. Itsellä lähipiirissä samojen asioiden kanssa painiva ystävä. Paljon tsemppiä ja voimia sinulle päätöksiin ❤

  5. Suvi kirjoitti:

    Koskettava teksti ❤️ samoja asioita pyörittelen mielessä nykyään lähes päivittäin. Olen hirmu lapsirakas ja olen aina nähnyt itseni suurperheen äitinä. Nyt ikää on 27 ja tämä haave on joku kaukainen harha. Olen kavereiden keskuudessa se ainut ikisinkku. Lähiaikoina alkanut miettiä millaista on olla loppuelämä yksin ja kehen tukeutua kun kaikilla muilla on omat perheet. Tuntuu melko yksinäiseltä ja pelottavalta. Onneksi vielä on paljon ystäviä ja varmasti tulee aina olemaan mutta silti sitä aina miettii että millaista elämää minä sitten ”vanhana” elän jos en saa lapsia. Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Ihan samoja asioita olen itse pyöritellyt päässäni kuin sinä. Myös mua ajatus ahdistaa ja pelottaa.
      Kiitos, kun kerroit omista ajatuksistasi ❤️

  6. Slö kirjoitti:

    Moi, hyvä kirjoitus ja aihe.
    Itselläni ikää 30 ja hyvä parisuhde, mutta puoliso ei tahdo lapsia. Itse en vielä tiedä haluanko lapsia.

    Alkaako jossain kohti kaduttaa, jos en lapsia hommaa yksin tai puolisoni kanssa? Jäänkö ulkopuoliseksi, kun ei lapsenlapsia tai lasten rippijuhlia tai syntymäpäiviä järjestettävä? Käykö kukaan minua vanhana katsomassa palvelukodissa? Mikä on järkevä takaraja lisääntymiselle? Alkaako lapsettomuus kaduttaa jossain vaiheessa? Oppiiko lapsettomuudesta nauttimaan?

    Pääni on aivan pyörällä ja kavereiden vauvauutiset ahdistaa, vaikka yritän olla niistä iloinen. Hankalaa.

    Tsemppiä sinulle, muista että kaikki mahdollisuudet on auki vielä, mitään ei ole poissuljettu.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Lähestulkoon kaikkia samoja kysymyksiä pyörittelen oman pääni sisällä. Välillä niin, että olen entistä enemmän sekaisin omien ajatuksieni kanssa.
      Kiitos tsempeistä, ehkä tämä asia tästä selkiytyy jossain vaiheessa

  7. M kirjoitti:

    Mä täytän vasta 25 ja haaveilen äitiydestä jo kovasti.. Ollaan seurusteltu poikaystävän kanssa pian kolme vuotta ja itseä raastaa sydämestä asti, että hän ei halua vielä lapsia vaan joudun odottelemaan vuoden jos toisenkin. Välillä nousee kyyneleet silmiin kun ympärillä ihmiset on raskaana ja saa vauvoja, mutta mä joudun vielä odottamaan unelmani kanssa.

  8. Mitäjos kirjoitti:

    Voi ei. Niin samat ajatukset. Myös juuri niinkuin slö kirjoitti.
    Itselläni on sairaus, jonka ainoana hoitona on lääkitys joka vaatii ehköisyn. Haluamme mieheni kanssa lapsen, mutta emme ihan vielä, eikä kuukautisenikaan tule normaalisti. Syytä tähän ei ole löytynyt. Olemme miettineet lapsi- asiaa todella paljon, ja ihan ensimmäiseksi minut täytyy saada kuntoon. Tämä vaatisi tosiaan ehkäisyn ja tuon lääkityksen, joten lapsen saanti siirtyisi ainakin vuodella.. sen jälkeen mahdollisesti ehkäisyn lopettaminen ja lääkityksen lopettaminen. Takeita ei ole, että sairauteni ei palaisi heti lääkityksen lopetuksen jälkeen.
    Olen nyt 31, ja pelkään että aika tulee vastaan.

  9. N kirjoitti:

    Olipa koskettava teksti! Olen itse vasta täyttänyt 26 eikä lasten hankkiminen ole tuntunut aikaisemmin ajankohtaiselta, mutta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut haluavani lapsia ja perheen. Olen siis sinkku, mutta haluaisin kovasti naimisiin ja oman perheen, enkä sen takia halua tapailla ketään vain tapailemisen ilosta, jonka kanssa ei kuitenkaan ole tulevaisuutta.

    En ole tästä ääneen puhunut koska koen että se on minun on asia, mutta samalla viimeisen vuoden aikana lähipiiristä on alkanut tippumaan kommenttia että ”eihän kaikkien tarvitse haluta seurustella ja lapsia” tai että ”sun biologinen kello tikittää”. Tämä tuntuu minusta tosi raskaalta ja ahdistavalta kun kyse ei ole omasta päätöksestä, mutta kun pariutuminen ei toimi ihan niin että voisi mennä kauppaan ja valita itselleen sopivan miehen sieltä! 😀 Vaikka tiedän että olen vielä nuori ja haluan uskoa että kyllä asiat järjestyy, niin silti ahdistaa, että mitä jos tämä ei toteudukaan kun kaikki kaveritkin ovat seurustelleet monta vuotta, eikä ulkopuolinen paine auta asiaan yhtään.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Kiitos viestistä. Voi vitsi kun tuo pariutuminen olisikin noin helppoa, mene ja valitse paras. Mutta ei, se on kaikkea muuta.
      Tuhannesti tsemppiä ja onnea tulevaisuuteen. Toivottavasti sinun perheen perustamishaaveet toteutuvat ❤️

  10. A kirjoitti:

    Olen myös käynyt ajatuskuviossani läpi koko kirjon. Millaista elämä olisi, jos asiat olisivat menneet toisin ja olisin äiti? Mistä olen jäänyt paitsi – hyvässä ja pahassa? Kuitenkin kaiken pohtineena olen löytänyt asioista valoisan puolen ja elämän kuuluikin kohdallani mennä näin. Pidän lapsista ja vietän muiden lasten kanssa mielelläni aikaa. Pääsen siis osallistumaan asioihin, jotka muuten olisivat mahdottomia. Kaverit ovat ottaneet mielellään myös lastenhoitotarjoukset vastaan. Sterilisaatio tehtiin lääkärin suosituksesta ja tämän myötä omasta valinnastani 35 – vuotiaana. Päivääkään en ole katunut, vaikka paljon olen ajatellut.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Mukava kuulla, että olet kuitenkin päässyt kavereiden lastenhoitoon osallistumaan ja tällä tavoin saat viettää aikaa lasten kanssa. Kiitos kun jaoit oman tarinan ❤️

  11. Marketta kirjoitti:

    Itselläni takana (muiden pikku seurustelujen lisäksi) kaksi hyvin vaikeaa parisuhdetta. Kun tästä viimeisimmästä vaikeasta suhteesta selvisin jaloilleni olin reilu 31-v. Olin joskus aijemmin päättänyt, että jos minulla ei kunnollista ja hyvää miestä tai perhettä ole siihen mennessä kuin täytän 35-v, niin sitten lähden lasta yksin yrittämään.

    Kipeää lapsi haavettani käytiin satunnaisesti läpi terapeutin kanssa, joka auttoi minua parantumaan vaikeasta parisuhteesta. Terapeuttina myös kannusti minua yrittämään lasta yksin.

    33-vuotiaana tulin raskaaksi toisella yrityskerralla yksityisen lapsettomuusklinikan avulla. Ajattelin että olen erilainen ”nuori”, eli ensin tulee lapsi/lapset ja sitten hyvä ja arvostava mies. Päivääkään en ole katunut ❤️. Sain jotain niin suurta, etten voi sanoin kuvailla. Toki yksin lapsen yrittämiseen ja saamiseen liittyi ainakin omalla kohdallani paljon yksinäisyyttä, asioiden yksin pohtimista ja kaikkea muuta mitä olisi ihanaa yhdessä tasavertaisen kumppanin kanssa pohtia.

    Seurustelin ihanan puolen vuoden parisuhteen, joka alkoi ensimmäisen lapseni ollessa 10kk. Eli hyvän miehen löytäminen on hyvinkin mahdollista myös silloin, kun on oma lapsi. Suhde kuitenkin päättyi yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä, koska itselläni oli vielä kaipuu toiseen lapseen ja miehen lapsiluku oli jo täynnä. Ollessani 36-vuotias, syntyi mahtava toinen pieni ihmeeni ensimmäisellä yrityskerralla ❤️. Elämä kolmevuotiaan ja yksivuotiaan kanssa on täynnä työtä ja väsyneitä päiviä, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Niin paljon hyvää näiltä kahdelta rakkaaltani saan päivittäin, että en voi muuta kuin olla äärimmäisen kiitollinen.

    Olen varma, että kun aika on oikea niin myös se herra oikea elämääni saapuu. Voisinkin todeta, että älä odota liian kauan. Tunnen muutamia itsellisiä äitejä, jotka jättivät lapsen yrittämisen neljään kymppiin. Jos itse sain reilulla 4000€ molemmat lapset niin toisella meni 25000€ ja toisella lähemmäs 40000€ kun sen oman lapsen saivat.

    Kaikkea hyvää ja aurinkoisia päiviä elämääsi ?

  12. natsku kirjoitti:

    Toivon sinun elämään iloa, valoa, paljon rakkautta ja kaikkea hyvää <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *