Hae
Henriikka Johanna

Juoksukoulu otti takapakkia – vain hetkeksi

Kuten otsikko jo kertoo, juoksukoulu otti takapakkia. Toivottavasti kuitenkin vain hetkeksi. Mistä tässä juoksukoulussa on kyse? Ensimmäinen juoksukouluun liittuvä postaus: Pullukan juoksukoulu – täysin nollasta juoksijaksi?. Paljon on homma kuitenkin muuttunut ja viimeisemmät kuulumiset löytyy: Pullukan juoksukoulu – uudet tuulet vuonna 2021

Tammikuun lopusta sain uuden juoksuohjelman, jota odottelin kovasti. Yllätyin siitä, miten helppoa ja yksinkertaista sitä oli noudattaa. Sain kaksi erilaista treeniä. Molemmissa juostaan 10y (10 jaardia on noin 9.1m) kerrallaan. Toisessa ohjelmassa 3-6 x (10 x 10y) ja toisessa 3-6 x (5 x 10y). Jälkimmäisessä’ sarjassa on vähemmän toistoja, joten ne juostaan hieman kovemmalla temmolla. Parasta juoksuohjelmassa on ollut sen kesto. Treeni ei kestä pitkään ja sen päälle pystyy vielä hyvin tekemään esim. salitreenin. Ainoa hankaluus on ollut löytää tilaa juosta. Onneksi olen pystynyt salilla kuitenkin spurttailemaan. Kunpa lumet sulaisi pian pois ja pääsisi ulos tekemään juoksuohjelmaa.

juoksukoulu venyttely nainen

Liika rasitus aiheutti bursiitin

Koska aiemmin en ole juurikaan juossut, rasitus aiheutti lonkan bursiitin eli limapussin tulehduksen. Limapussit (bursat) ovat nesteen täyttämiä pusseja, joita kehossa on noin 160. Ne vähentävät lihasten, jänteiden tai luiden välistä hankausta ja tasaavat rasitusta. Liiallinen rasitus sekä toistuvat pienet iskut tai revähdykset voivat kuitenkin saada limapussit ärtymään ja tulehtumaan.  Tyypillisiä limapussin tulehduksen sijaintipaikkoja ovat olkanivel, kyynärpää, olkapää, polvi ja reisiluun iso sarvennoinen (reisiluun yläosan uloin kohta).

Itsellä alkoi noin kaksi – kolme viikkoa sitten tuntumaan kipua vasemman lonkan seudulla. Etenkin portaiden nousu ja juoksu alkoi tuntua todella kipeältä. Tässä vaiheessa jätin juoksuohjelman pois treeniohjelmasta. Ajattelin sen ensin olevan vain hieman ärtynyt. Kipu ei kuitenkaan helpottanut, joten menin lääkärille. Sieltä sain diagnoosin, bursiitti. Hoitona on rasituksen lopettaminen (eli tässä tapauksessa kaikki juokseminen, hyppiminen, pomppinen), tulehduskipulääkkeet sekä paikallinen kylmähoito. Sain vielä ohjeeksi joukkekaverilta kinesioteipata lonkan. Näillä ohjeilla mennään ja toivotaan, että tulehdus poistuu ja pystyn jälleen treenamaan myös juoksuohjelmaa. Toki joudun ottamaan hieman kevyemmin myös muut lajitreenit.

juoksukoulu venyttely nainen

Onko sulla ollut joskus limapussin tulehdus? Paraniko se nopeasti?

-Henriikka

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

lue myös

Tuottaako veden juonti haastetta? Lue vinkit ja opi juomaan

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

 

 

6 kommenttia

  1. Virpi kirjoitti:

    Oi kun sä olet notkee =D Meikäläinen on tehnyt juurikin tuota samaa venytystä jo pari vuotta eikä jalat aukea nimeksikään noin paljon. Eikä tule aukeamaankaan. Tunnen sen luissa ja ytimissä. Kun ei anna periksi niin ei anna.

    • henriikkajohanna kirjoitti:

      Ikinä ei kannata väkisin venytellä tai yrittää saada kroppaa taipumaan asentoon joka el ole luonnollinen. Itsellä on vähän liiankin liikkuvat nivelet ja sekään ei oo hyvä ?

  2. Charlotte B || taviksesta--fitiksi.blogspot.com kirjoitti:

    Toivottavasti pääset pian taas juoksemisen pariin! 🙁 Mulla itselläni juokseminen on aina tyssähtänyt alaselän ongelmiin, kun alaselkätreeneistä huolimatta on tuntunut jopa siltä, että yhtäkkiä lähtee jalat alta, kun alaselkä menee lähes tunnottomaksi. Kai se vanha totuus pitää paikkaansa, että juoksija ei tervettä päivää nää :’) Mutta tsemppiä kovasti ja kiitos myös venyttelymotivaatiosta! 😀 Täytyy oikeasti ottaa ryhtiliike sen(kin) osalta…..

  3. Jenna kirjoitti:

    Itsellä ei ole limapussin tulehdusta ollut. Tällä hetkellä selkä rajoittaa juoksemista jonkun verran. Sieltä löytyy alentunut nikama, joka välillä kipuilee. Tietty kireä lihas samassa paikassa pahentaa sitä.
    Olenkin nyt sitten kävellyt ja sauväkävellyt enemmän. Toissapäivänä kävin ekaa kertaa 2 viikkoon juoksemassa, kun sitä edelliset 2x oli kuin tervassa olisi tarponut. Tuo oli lyhyt 1.5km intervallijuoksu, joka kulki ihan mielettömän hyvin.
    3 kimppa varmaankin vaikutti itsellä lepo, sali ja ruokavaliomuutos. Saliohjelmaan vaihdoin pari pakaraliikettä. Ruokaan lisäsin proteiinia reilusti kun päivittäinen määrä keikkui 60-70g välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *