Hae
Henriikka Johanna

Stressi ja painonpudotus – ei mikään paras yhtälö

Stressi ja painonpudotus yhdessä ovat hieman hankala yhdistelmä. Etenkin jos stressi on jatkunut jo pitkään eikä tilanteeseen ole helpotusta näkyvissä. Käydään ensin läpi hieman stressiä ja pureudutaan sen jälkeen siihen miten stressi vaikeuttaa painonpudotusta.

Mitä on stressi ja mikä sitä aiheuttaa

Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Lyhytaikainen stressi ei yleensä aiheuta ongelmia – se saa ihmiset tekemään parhaansa. Pitkäaikainen stressi voi olla monin tavoin vaarallista.

Stressiä aiheuttavat mm. alituinen kiire, sopimaton työ tai työttömyys, melu, liiallinen vastuu, perheongelmat tai äkilliset elämänmuutokset.

Tavallisimpia stressiin liittyviä psyykkisiä oireita ovat jännittyneisyys, ärtymys, aggressiot, levottomuus, ahdistuneisuus, masentuneisuus, muistiongelmat, vaikeus tehdä päätöksiä ja unen häiriöt. Vakavassa stressitilassa seuraavat masennus ja työuupumus, päihteiden väärinkäyttö ja jopa itsetuho-ajatukset.

Stressi ja painonpudotus

Stressi ja painonpudotus

Stressi on yksi suurimpia syitä siihen miksi paino ei putoa. Jos painonpudotuksesta koetaan liikaa stressiä ja ollaan hermostuneita painosta, stressihormonien määrä elimistössä nousee. Stressihormonien takia painonpudotus voi pysähtyä kokonaan.

Pitkittyneessä stressissä rauhoittuminen ja nukahtaminen voi olla vaikeaa, unen laatu ja palautuminen heikkenevät ja yöllä herätessä stressiajatukset voivat vallata mielen. Stressihormoni kortisoli lisää jonkin verran ylimääräisen rasvan kerääntymistä erityisesti vyötärölle. Myös tästä syystä stressinhallinta ja rentoutuminen kiireen keskellä ovat opettelemisen arvoisia taitoja.

Moni painonpudottaja miettii paljon painoa ja siitä voi tulla jopa pakkomielteinen ajatus. Vaa’alla saatetaan ravata päivittäin, mikä stressaa lisää. Olisi hyvä muistaa, että kilot eivät päivässä tai kahdessa vielä putoa (eihän ne niin nopeasti tulleetkaan), vaan painonhallinta vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

 

Vinkkejä stressin hallintaan painonpudotuksen näkökulmasta

1. Lopeta turha murehtiminen ja asioiden vatvominen. Sen sijaan, että vatvot asioita päässäsi, tee niille jotain. Puhu ystävälle, hanki ammattiapua tms. Kunhan teet jotain

2. Nuku! Painonpudotuksen kannalta lepo on tärkeää. Kun olet saanut puhuttua stressaavasta asiasta jollekin, nukkuminen voi helpottaa. Jos unen kanssa on edelleen ongelmia, kokeile reseptivapaata melatoniinia nukahtamisen tueksi.

3.  Se vaaka piiloon. Vältä turhaa stressiä siitä putoaako paino vai ei. Käy vaa’alla kerran kuukaudessa ja seuraa asiaa pidemmän aikavälin kannalta.

4. Liike on lääke. Jo lyhyt hetki ulkona poistaa stressiä tehokkaasti. Kävele vaikka 15min oman jaksamisen mukaan. Toiselle toimii taas raju salitreeni, joten tee mikä itselle tuntuu hyvältä

5. Tee mieleisiä asioita, asioita joista tykkäät. Yritä tällä tavoin saada ajatukset muualle.

6. Muista syödä monipuolisesti ja säännöllisesti. Aterioiden väliin jättäminen ei ole kuitenkaan koskaan fiksua. Se hidastaa aineenvaihduntaa ja kasvattaa riskiä myöhemmin päivän aikana tapahtuvalle ahmimiselle. Alhainen verensokeri voi myös saada sinut tuntemaan itsesi entistä stressaantuneemmaksi.

Toivottavasti näillä vinkeille ja keinoilla pystyt edes vähän hillistemään stressiä. Ihanan aurinkoista ja keväistä viikkoa.

-Henriikka

Lue myös

Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?

Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu

Nopea aamupala x 5 – valmista parissa minuutissa

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *