Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkauksen vuosikontrolli Virossa

Lihavuusleikkauksen vuosikontrolli oli itselläni Virossa viime viikolla. Toki leikkauksesta oli tuolloin kulunut jo hieman yli vuosi. Oli mukava palata sairaalaan reilun puolen vuoden jälkeen ja kertoa omia kuulumisiaan leikanneelle lääkärille sekä muulle henkilökunnalle. Kävin myös labrakokeissa, josta löytyikin hieman yllättäen yksi todella matala arvo.

lihavuusleikkauksen vuosikontrolli – labrat yllätti

Kävin tosiaan verikokeissa Viron puolella. Olin suht varma siitä, että kaikki olisi kunnossa, sillä olen Suomessa käynyt melko säännöllisesti verikokeissa. Yllätyin kuitenkin siitä, että näin ei ollut. Nimittäin oma folaattiarvo oli alle viitearvojen ollen vain 5. Muistaakseni folaattia ei ole itseltä mitattu kertakaan koko vuoden aikana, joten arvo oli päässyt yllättävän alhaiseksi. Syyt matalaan arvoon ovat kyllä melko selvät: niukka ruokavalio, vähäinen kasvisten määrä sekä imeytymisongelmat lihavuusleikkauksesta johtuen. Hyviä folaatin lähteitä saa kasviksista, mutta ne ovat omassa ruokavaliossa ollut melko rajalliset (syön ensin proteiinin, sitten hiilarit ja jos mahtuu niin kasviksia). Tästä johtuen kävin apteekissa ja ostin lisäravinteena sitä, jotta saan arvon nousemaan. Käyn kontrollilabroissa noin 3kk:n päästä, jotta nähdään onko arvo noussut.

lihavuusleikkauksen vuosikontrolli

vuosikotrolli lääkärin ja hoitajan kanssa

Kävin myös tapaamassa minut leikannutta lääkäriä. Oli mukava kuulla positiivista palautetta siitä miten hyvin paino on vuodessa pudonnut ja miten hyvinvoivalta näytän. Eikä lääkäri toki väärässä ollut. Mä olen kuin eri ihminen verrattuna aikaan ennen leikkausta. Lääkärikin sanoi, että suorastaan hehkun. Oikeastaan kaikki olivat todella iloisia puolestani.

Tapasin myös suomalaisen hoitajan Teijan, jonka kanssa käytiin tarkemmin labratuloksiani läpi sekä pohdittiin, miten saisin folaatin nousemaan. Koska kasvisten määrä on itsellä melko rajallinen, mietittiin tilalle viher-proteiinismoothie. Tähän saisin hyvin laitettua proteiinia sekä erilaisia kasviksia helposti ja saisin myös kasviksista tulevaa kuitua. Toki kävin ostamassa myös lisäravinteena, jotta pystyn maksimoimaan folaatin saannin.

Oli erittäin kiva käydä sairaalassa ja kertoa omia kuulumisiaan. Menen varmasti vielä käymään siellä ja kertomaan omasta matkastani.

lihavuusleikkauksen vuosikontrolli

Tästä on hyvä jatkaa matkaa. Olen niin tyytyväinen, että menin leikkaukseen ja etenkin tuloksiin, joita olen jo tähän mennessä saanut.

-Henriikka

lue myös

Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias

Miksi puhun avoimesti lihavuusleikkauksesta?

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *