Hae
Henriikka Johanna

Herkuttelu ja lihavuusleikkaus

Herkuttelu ja lihavuusleikkaus on combo, jota moni miettii. Voiko enää koskaan syödä herkkuja, nauttiiko herkuista samalla tavalla kuin ennen ja millaisia herkkuja sitä voikaan syödä. Tämä asia herätti paljon keskustelua eilen omassa Instagramissa kun laitoin storyyn kuvan Hesen hampurilaisesta ja kerroin sen olevan päivälliseni.  Miten siis herkuttelu ja lihavuusleikkaus sopivat yhteen? Mikä on herkuttelua?

Herkuttelu ja lihavuusleikkaus – mahdollista?

Ensiksi haluan sanoa, että jokainen on yksilö. Se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi kaikilla. Jokaisen leikatun elimistö toimii eri tavalla ja suhtautuu eri raaka-aineisiin eri tavalla. Eli ei voida sanoa mitään yleispätevää, mikä pitäisi kaikkien kohdalla paikkansa.

Itse pystyn syömään sokeria ja rasvaisia ruokia suht normaalisti verrattuna aikaan ennen leikkausta. Suurin muutos on tietenkin määrissä. Nykyiset määrät olisivat saaneet aiemman Henriikan vain ja ainoastaan vihaiseksi liian pienestä määrästä. Tavallaan toivoin, että sokeri aiheuttaisi itselle jotain oireita esim. huonoa oloa, mutta ei. Joillekin pienikin määrä aiheuttaa todella huonon olon ja näin ollen ei sokeria tee mieli syödä. Sama juttu on rasvaisten ruokien kanssa.

Sokeria iloon ja suruun

Itselle Akilleen kantapäänä ovat irtokarkit. Tai karkit ylipäänsä. Olen muutenkin ollut sokerihiiri aina. Aiemmin saatoin syödä viikossa monta sataa grammaa karkkia. En välittänyt siitä miltä näytän, mitä sokeri mulle aiheuttaa. Sokeri oli se, joka toi mulle jonkinlaista lohtua ja iloa, kun mikään muu sitä ei tuonut.

Herkuttelu ja lihavuusleikkaus

Kuva: Pixabay

Tällä hetkellä sokeri ei ole se, joka tuo mulle iloa elämään. Onneksi. Tämän vuoksi myöskään karkkia ei mene samalla tavalla kuin ennen. En siis jokaisella kauppareissulla osta karkkia. Herkuttelen tällä hetkellä ehkä kerran viikossa. Ja silloin ostan sitä karkkia. En 500g kerralla. Tai jos ostan, siitä riittää todella pitkäksi aikaa.

Itsellä herkuttelu on vähentynyt reilusti, mikä on tietenkin todella hyvä. En kuitenkaan kiellä itseltäni varsinaisesti mitään. Jos kauppareissulla tekee mieli ostaa suklaapatukka, ostan sen. Elän siis täysin normaalia elämää herkkujen suhteen. Kohtuus kaikessa, elämästä nauttien.

-Henriikka

Lue myös

Miksi puhun avoimesti lihavuusleikkauksesta?

Yksinäisyys valtaa mielen

Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Tiktokissa

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *