Nettideittailu on tätä päivää. Netistä löytyy lukemattomia erilaisia sivuja sekä sovelluksia nettideittailuun. Rehellisesti voin kertoa, että olen kokeillut niistä aika montaa mm. Tinder, Badoo, Suomi24, Happypancakes näin nopeasti mainittuna. Nyt olen kuitenkin alkanut kyllästyä nettideittailuun.

Nettideittailu on Rankka

Niin oudolta kuin se jonkun korvaan voi kuulostaa, nettideittailu on todella rankkaa. Ai miksi? Ensin yrität löytää kaikkien tuhansien profiilien joukosta jonkun, joka herättää itsessä jonkun mielenkiinnon. Sovelluksesta riippuen, tarvitaan myös toisen mielenkiinto ennen kuin voi alkaa laittaa viestejä toiselle. Tämän jälkeen pitäisi keksiä jokin hyvä viestin aloitus, pelkkä mitä kuuluu ei usemmiten tee minkäänlaista vaikutusta. Jos hyvän aloituksen jälkeen saat vastauksen viestiin, tulisi keskustelua saada pidettyä yllä. Olen huomannutkin, että herkästi jos mielenkiintoa ei ole, keskustelu lopahtaa muutaman viestin jälkeen. Ja taas ollaan pisteessä, jossa pitää löytää ns. uusi match. Joskus harvoin keskustelu etenee kuin luonnostaan eikä sitä tarvitse yrittää ylläpitää sen enempään. Jossain tapauksissa tällöin saatetaan myös vaihtaa puhelinnumeroa ja jatkaa keskustelua esim. whatsapp:ssa.

Nettideittailu on ehdottomasti rankita siinä vaiheessa, kun olet kertonut toiselle itsestäsi kaikkea mitä ikinä keksit (jättäen kuitenkin kaikkein synkimmät salaisuudet kertomatta) ja yhtäkkiä kiinnostus lopahtaa. Tai vastaavasti et enää kuule toisesta mitään. Ghoastaaminen, se on ehkä ärsyttävintä mitä voi tehdä. Tässä vaiheessa sitä jälleen miettii, mikä itsessä on vikana, kun yhtäkkiä toisesta ei kuulu yhtään mitään. On jälleen palattava alkuun, kohtaan  jossa selaat erilaisia profiileita löytääksesi yhä uudelleen ja uudelleen mielenkiintoisen profiilin.

Sinkkuna lopunelämää?

Siinäpä vasta kysymys, johon ei ole vastausta. Toivoisin, että näin ei olisi. Jotenkin en vain jaksa enää nettideittailua, pettymystä toisen perään. Voin kertoa, että se on myös itsetunnolle melkoisen rankkaa. En edes muista, koska olisin ollut treffeillä. Ehkä kesällä viimeksi. En kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon, voihan sieltä netistä löytyä vielä ”se oikea”. Tai vaikka lähikaupasta. Pidän siis jatkossakin silmät auki, koskaan ei voin tietää.

Olisi mahtavaa kuulla teidän nettideittailu kokemuksia. Niitä onnistuneita rakkaustarinoita tai vastaavasti niitä kammottavia treffejä joilla olette olleet. Kommentoi alle, sana vapaa!

-Henriikka

LUE MYÖS: Ystävänpäivä – 3 kamalinta treffikokemusta koskaan

LUE MYÖS: Kohta 33 vuotias ja edelleen lapseton 

SEURAA INSTAGRAMISSA

Lapseton, mutten omasta tahdosta. Tämä on henkilökohtaisin blogiteksti, jonka olen koskaan kirjoittanut. Tai ainakin erittäin arka aihe minulle. Vaikka olen kertonut omasta elämästä lähes kaiken sosiaalisessa mediassa, tästä en ole koskaan puhunut. Tarkemmin ajateltuna, en ole puhunut tästä edes lähemmille ystävilleni. Tätä kirjoittaessa vielä mietin, julkaisenko tätä lainkaan. Jos siis luet tätä, päätin sen julkaista.

Olen aina haaveillut omasta perheestä, etenkin lapsista. Kuvittelin aina, että menisin naimisiin ihanan miehen kanssa ja saisimme kaksi lasta, joita kasvattaisimme yhdessä kauniissa omakotitalossa. Jep, elin jossain pilvilinnojen joukossa. Olen kuitenkin kohta 33 vuotias, sinkku ja edelleen lapseton. Onko kohta liian myöhäistä haaveilla omista lapsista? Mitä jos en edes kykene saamaan omia lapsia? Olenko lapseton loppuelämäni vai kokeilenko jotain toista ratkaisua?

vauvakuume?

Viimeiset 6 vuotta työskentelin vastasyntyneiden parissa. En koskaan töissä kokenut minkäänlaista vauvakuumetta. Oli ihanaa hoitaa vauvoja, mutta se oli minulle työtä. Veljen poika syntyi elokuussa 2018. Jotenkin hänen syntymä on saanut ajattelemaan omaa lapsettomuutta enemmän. Miten ihanaa olisi, jos serkukset voisivat leikkiä ja kasvaa yhdessä.

Tätäkin kirjoittaessa nousee kyyneleet silmiin, kun mietin asiaa. Sitä, että olen lapseton. Koen jotenkin epäonnistuneeni tai jääneeni jostain paitsi tms. Tiedän ja ymmärrän, että äitiys / lapsettomuus ei määrittele minua ihmisenä yhtään sen paremmaksi tai huonommaksi. Jotenkin sitä vaan itse miettii asiaa niin.

Ikää kohta 33 vuotta ja edelleen lapseton (kuvituskuva)

adoptio, keinohedelmöitys, parisuhde ja sitä kautta lapsia

Siinä ne vaihtoehdot taitaa aika pitkälti olla, jos lapsia haluan saada. Edelleen jaksan vielä haaveilla ja uskoa, että löydän miehen, jonka kanssa perustaa perhe. Fakta on kuitenkin se, että ikä tulee vastaan koko ajan kovemmin ja kovemmin. En myöskään halua odottaa 40 vuotiaaksi asti ja odottaa sitä oikeaa, jos sellaista koskaan ilmestyy. Olen jo tutkinut paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta en ole kuitenkaan tehnyt vielä mitään päätöksiä. Sen tiedän, että kohta joudun tekemään jonkinlaisia päätöksiä asiaan liittyen. Ehkä jopa jo tänä vuonna.

Oletko itse samassa tilanteessa? Tai oletko joskus ollut? Olisi kiva kuulla teidän tarina.

-Henriikka

SEURAA INSTAGRAMISSA

LUE MYÖS: Kohti uutta ja tuntematonta unelmaa – American Football Academy of Finland (AFAF)