Ravitsemusterapeutin ensimmäinen käynti
Tapasin ravitsemusterapeutin ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Ravitsemusterapeutin käynti liittyy siis lihavuusleikkaukseen, johon olen menossa. Totuttuun tapaan, käynti jännitti paljon. Jännitän siis aina kaikkia lääkärin yms. tapaamisia, koska pelkään ihmisten ajattelevan jotain negatiivista painooni liittyen. Tälläkin kertaa voin sanoa, että jännitin aivan turhaan koko käyntiä. Ravitsemusterapeutti oli mukava, kyseli ja kuunteli sekä vastasi kysymyksiin joita minulla oli.
Ravitsemusterapeutin tapaaminen
En ole koskaan aiemmin käynyt ravitsemusterapeutilla enkä oikein tiennyt mitä tapaaminen tulisi pitämään sisällä. Alkuun hän haastatteli ja kyseli muutamia asioita. Ennakkoon olin saanut ison pinon kyselylomakkeita, joita käytiin nopeasti läpi. Lomakkeissa oli mm. Audit kysely alkoholin käytöstä, erilaisia syömistapoihin liittyviä kyselyitä sekä pidin ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajalta.
Pääpaino tapaamisella oli kuitenkin puhua lihavuusleikkauksesta sekä sen jälkeisestä ruokavaliosta, vitamiinien ja hivenaineiden tarpeesta, lääkäri seurannoista leikkauksen jälkeen yms. Lisäksi olin itse kiinnostunut TYKS alueen hoitopolusta ja sen etenemisestä, joten käytiin sitä myös paljon läpi. En kokenut tarpeelliseksi käyttää aikaa siihen, miten lähden ruokavaliotani nyt muuttamaan, koska nopealla keskustelulla ravitsemusterapeutin mielestä siihen ei ole tarvetta. Osaan ja tiedän kyllä miten minun kuuluu syödä, jotta paino putoaa. Nyt on taas joku joka kontrolloi asiaa, joten uskon homman palaavan uomiinsa hyvin helposti.

ravitsemusterapeutin ohjeet jatkoon
Käynnillä sain tavoitteeksi pudottaa 5% tämän hetkisestä painosta, jonka jälkeen sisätautilääkäri laittaa lähetteen kirurgin arvioon. Normaalisti ravitsemusterapeutin tapaamisen jälkeen olisi sisätautilääkärin aika melko pian (noin viikko), mutta oma aikani siirtyi kahdella kuukaudella eteenpäin lääkäristä johtuvista syistä. Ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä, että minulla on hyvä mahdollisuus saada tuon kahden kuukauden aikana jo tuo 5% pois, jolloin lähete voidaan laittaa mahdollisesti jo silloin eteenpäin. Itse ainakin toivon, että saisin painon siihen mennessä jo hyvin lähelle tuota 5%:a. Varattiin valmiiksi seuraava aika myös ravitsemusterapeutille lokakuun alkuun eli kolmen kuukauden päähän. Itse toivon, että viimeistään sillä käynnillä paino olisi pudonnut vaaditus 5% ja prosessi lähtee taas eteenpäin.
Tuleeko sulle jotain kysyttävää leikkauspolusta tms? Vastaan mielelläni asioihin omasta näkökulmasta ja miten asiat omalla kohdalla menee.
-Henriikka
lue myös
Ensimmäinen askel kohti lihavuusleikkausta
seuraa somessa
Lihavuusleikkaus mietinnässä
Lihavuusleikkaus on ollut ajatuksissa pidempään, ehkäpä jo puolen vuoden ajan. En ole siitä aiemmin kirjoittanut mitään, koska olen miettinyt muiden mielipiteitä asiasta. Koetaanko lihavuusleikkaus helppona tapana laihduttaa? Olenko epäonnistunut elämäntapamuutoksessani jos menen leikkaukseen? Olenko epäpätevä ravintovalmentaja leikkauksen jälkeen?
Lihavuusleikkaus PähkinÄn Kuoressa
Lihavuuden leikkaushoitoa käytetään valikoiduille hyvin ylipainoisille potilaille. Leikkauksessa mahalaukkua muovataan siten, että voidaan syödä vain pieniä suupaloja kerrallaan hitaasti. Leikkauksen jälkeen laihdutaan siksi, että energian (kaloreiden) saanti ruoasta vähenee.
Leikkausmenetelmiä on useita. Suomessa käytetään pääasiassa mahalaukun ohitusleikkausta. Seuraavaksi yleisin on mahalaukun kavennusleikkaus. Suomalaisessa terveydenhuollossa laihdutusleikkauksia tehdään yliopistollisissa sairaaloissa ja suurissa keskussairaaloissa, jotka järjestävät myös leikkauksen jälkeisen seurannan (Lähde Terveyskirjasto)

Miksi olen pohtinut leikkausta?
Ei ole salaisuus, että painoni on noussut viimeisen puolen vuoden aikana. En vain ole puhunut siitä paljon. Kuten monelle muullekin painonpudottajalle, jojo-ilmiö on tullut myös omalle kohdalle tutuksi. Vaikka olen muuttanut elämäntapojani paljon, ruokailu on aina ollut itselle suurin ongelma ja kompastinkivi. Ja sitä se on myös nyt. Hävettää myöntää miten huonosti tällä hetkellä syön itse, kun samalla kerron muille miten tulisi syödä. Mutta eikös sanonta kuulu: ”Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon”.
Lihavuusleikkaus ei ole kuitenkaan mikään avain onneen tai välttämättä edes pysyvään painonpudotukseen. Eikä todellakaan mikään helpoin reitti painonpudotukseen. Jotta leikkaukseen edes pääsee, joutuu terveydenhuollon henkilöstön ”valvon silmän alla” pudottamaan ensin painoa, käytävä erilaisissa tutukimuksissa ja testeissä, tavattava lääkäreitä yms. Eli ei todellakaan mikään yksinkertainen ja helppo reitti.
Olen miettinyt leikkausta ja uskon, että se voisi tuoda itselle pysyvän painonpudotuksen. Olen kuitenkin oppinut paljon elämäntapamuutokseni aikana vaikka paino onkin nyt hieman noussut. Leikkauksen myötä uskoisin saavani loistavan uuden alun terveelliselle loppuelämälle.
Mitä ajatuksia lihavuusleikkaus sinussa herättää? Tai oletko itse ollut leikkauksessa tai kenties samassa tilanteessa kuin itse olen, miettimässä sitä? Olisi kiva kuulla kokemuksia.
-Henriikka
lue myös
Haaveena rintojen pienennysleikkaus
Saako laihduttaja syödä leipää?
Koronarokote – aionko ottaa sen vai en?
seuraa somessa


4