Hae
Henriikka Johanna

Aamupuuro kolmella eri tavalla

Aamupuuro on itselle kestosuosikki, jota syön lähes poikkeuksetta aamuisin. Kaurapuuro erilaisilla höystöillä. Aamupuuron tärkeimmät ominaisuudet itselle on hyvä maku ja että nälkä pysyy loitolla pitkään. Siksi aamupuuron tuunaus on törkeää, koska pelkkä kaurapuuro ei pidä nälkää itsellä kuin puoli tuntia, jonka jälkeen on taas niin kamala nälkä. Puuro on hiilihydraattia, joten täysipainoinen ateria tarvitsee lisäksi vielä proteiinia sekö rasvaa. Näiden kolmen kombolla aamupuurosta saa täyttävän ja nälkää pitävän hyvän aamupalan.

Aamupuuro raejuustollA ja pähkinöillä

Aamupuuro raejuustolla on yleisin puuro joka omalta lautaselta löytyy aamuisin. Noin 100g raejuustoa tuo puuroon sopivan määrän proteiinia. Rasvan lähteenä käytän monipuolisesti erilaisia pähkinöitä. Vaikka pähkinät ovat suhteessa hintavia, ei niitä tarvitse aamupuuron joukkoon laittaa kuin 10-20 grammaa eli vajaa kourallinen. Yleensä laitan puuron päälle vielä erilaisia marjoja. Talvisin pakasteesta ja näin kesäaikaan esim. tuoreet mansikat sopivat puuroon loistavasti.

Aamupuuro raejuustolla

Aamupuuro kanAnmunilla

Aamupuuro kananmunilla saattaa kuulostaa vähän erikoiselta, mutta on todella hyvä vaihtoehto. Itse en syö keitettyjä kananmunia lainkaan, joten tässäkään niitä ei syödä keitettynä. Keitä puuro normaalisti kattilassa. Kun puuro on valmista, ota se pois liedeltä. Lisää joukkoon yksi kokonainen kananmuna sekä kolme valkuaista. Riko munat yksitellen puuron joukkoon ja sekoita hyvin. Kananmunat eivät maistu puuron joukossa lainkaan, mutta tuovat ihanaa kuohkeutta puuroon sekä tarvittavat proteiinit ja rasvat. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ja tähänkin puuroannokseen laitan marjoja kaveriksi.

Aamupuuro Herajauheella

Tämä versio on varmasti kaikkein erikoisimman kuuloinen, mutta toimii todella hyvin! Keitä puuro normaalisti, mutta tee siitä hieman normaalia löysempää. Enemmänkin vellimäistä koostumukseltaan. Lisää valmiin puuron joukkoon mitallinen herajauhetta ja sekoita hyvin. Puuro paksunee reilusti herajauheen myötä. Itse suosin maustamatonta heraa, mutta miksei voisi kokeilla myös esim suklaan makuista ja tehdä suklaa-kaurapuuroa. Jos herajauhe ei jostain syystä sovi, voit laittaa vaikka riisiproteiinia. Mausta en osaa sanoa, koska käytän ainostaan  heraa. Rasvan lähteeksi voi laittaa nokareen voita. Ja kuten aiemmin, myös tämän puuron kruunaa marjat.

Mistä koostuu sun aamupuurolautanen? Olisi kiva kuulla miten sun lautanen on tuunattu.

-Henriikka

Lue myös

Nopea aamupala x 5 – valmista parissa minuutissa

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla on varmasti monelle alalla työskentelevälle tuttu asia. Koetaan, että pitäisi olla tietyn muotoinen ja mallinen, jotta voisi työskennellä hyvinvointialalla. Eletään vuotta 2021 ja tuntuu edelleen, että osa arvottaa ihmisen ammattimaisuuden ja osaamisen ulkonäön perusteella. Personal trainer ei voi olla pätevä, jos ei näytä fitness urheilijalta. Ravintovalmentaja ei voi olla uskottava, jos on ylipainoinen yms. Joten onko ihme, jos ulkonäköpaineet hyvinvointialalla on jokapäiväinen murhe osalle ammattilaisia? Mikä on mun mielestä äärettömän surullista ja ikävää.

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Ulkonäköpaineet läsnä päivittäin omassa elämässä

Itse olen ravintovalmentaja, jolla on ylipainoa. Ja vielä aika paljonkin. Jopa niin paljon, että olen hakeutunut lihavuusleikkauspolulle. Se miltä näytän tai mitä painan, ei kuitenkaan poista sitä ammattitaitoa joka minulla on liittyen ravitsemukseen ja valmennukseen liittyen elämäntapamuutoksen aloitukseen. Diilin voittaja Sointu sanoi hienosti: ”ei sitä tissien täytettä ole aivosoluista otettu”. Kuten ei omalla kohdallakaan aivosolut ole muuttuneet rasvaksi tai selluliitiksi.

Toisaalta taas olen miettinyt, voinko olla pätevä ravintovalmentaja jos olen käynyt lihavuusleikkauksessa? Kun ensimmäisen kerran kerroin asiasta blogissa, sain monenlaisia vastauksia. Toisten mielestä olisin ”huijari” koska en pystynyt itse elämään kuten opetan. Toisten mielistä olin / olen rohkea, kun uskallan kertoa asiasta avoimesti. Muutama kommentti jäi erityisesti mieleen. Lihavuusleikattuja alkaa olla yhä enemmän ja enemmän väestössä ja asiasta uskalletaan puhua. Myös nämä leikatut saattavat kaivata ravintovalmentajaa leikkauksen jälkeen. Ja mikä olisi parempi ravintovalmentaja heille, kun henkilö, joka on käynyt saman polun ja tietää mistä puhuu? Vertaistuki on tärkeää asiassa kuin asiassa.

Mitäpä jos jatkossa keskitytään henkilön ammattitaitoon sen sijaan että arvotetaan häntä ulkonäön perusteella? Tuskin kukaan ajattelee lääkärin olevan epäpätevä jos on ylipainoinen joten miksi personal trainer olisi? Mitä ajatuksia ulkonäköpaineet hyvinvointialalla herättää sinussa? Tai ylipäänsä ulkonäköpaineet?

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus mietinnässä

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa