Hae
Henriikka Johanna

Uskallanko ryhtyä 100% yrittäjäksi?

Olen viime aikoina miettinyt, uskallanko lähteä 100% yrittäjäksi? Joka toinen päivä ajatus pelottaa suunnattomasti, joka toinen päivä uskon ja luotan siihen, että pystyisin elättämään itseni yrittäjänä. Se kynnys irtisanoutua töistä on vain järjettömän suuri. Pelko ja epävarmuus säännöllisistä tuloista mietityttää. Olisko minusta yrittäjäksi?

Minkä alan yrittäjäksi lähtisin?

Sosiaalinen media on ollut itsellä vahvasti mukana jo muutaman vuoden ajan. Ehdottomasti siis some tulisi olemaan yksi suurimmista tulonlähteistä itselle myös jatkossa. Erilaiset yhteistyöt sekä Instagramin että blogin puolella tulisi olemaan vahvasti yksi yrittäjyyden osa-alue.

Lisäksi itsellä on verkkovalmennus Syketribe sovelluksessa. Muutos by Henriikka valmennus on suunniteltu erityisesti ylipainoisille naisille, joiden toiveena on aloittaa elämöntapamuutos. Valmennus toimii siihen loistavana starttina. Lisäksi teen henkilökohtaista ravintovalmennusta.

Uskon, että näiden kombosta voisin saada itselleni hyvät kuukausitulot. Kyse on hyvin pitkälti siitä, miten paljon markkinoin itseäni sekä tuottamiani palveluita. Myös personal trainerin opinnot edelleen kiinnostaa, joten mahdollisesti kouluttaudun pt:ksi tulevaisuudessa ja voin myös näin laajentaa palveluita.

Yrittäjäksi ryhtyminen

YrittäjäkSi ryhtymisen plussat

Positiivisia asioita yrittäjyydestä löydän paljon. Suurimmat ehdottomasti aikaan ja paikkaan sitoutumaton työ houkuttelee. Voisin tehdä töitä silloin kuin itselle sopii parhaiten. Ja etenkin se, että voisin tehdä töitä missä vain. Kesälläkin voisi tehdä töitä mökillä samalla, kun nauttii auringosta. Kukaan ei pakottaisi minua tekemään tiettyjä asioita tiettyyn aikaan.

Pystyisin treenaamaan jenkkifutista täydellä panostuksella, kun pääsisin kaikkiin treeneihin. Koskaan ei tarvitsisi jättää treenejä väliin sen takia, että on töissä. Nyt joudun jäämään treeneistä välillä pois töiden vuoksi ja se jos mikä harmittaa.

Yrittäjänä voisin valita myös työt joita haluan tehdä. Kukaan ei määrää / määrittele mitä pitää tehdä milloinkin.

YritTäjäksi ryhtymisen miinukset

Ehdottomasti eniten pelkään sitä, että en saa riittävästi kuukausituloja enkä pysty maksamaan laskuja / ostamaan ruokaa. Viimeiset 11 vuotta olen tehnyt sairaanhoitajan töitä ja saanut näin säännöllisesti kuukausittain palkan. Ajatus siitä, että tulojen säännöllisyys puuttuu, mietityttää. Toisaalta, voisin tehdä keikkaa esim nykyiseen työpaikkaani, koska sijaisille / keikkalaisille on aina tarvetta. Tällä tavalla saan hieman lisätuloja, mutta pystyn valitsemaan haluanko tehdä minulle tarjottavia vuoroja.

Asia joka myös mietityttää on yrittäjän eläkemaksu eli YEL. Jos aion ryhtyä 100% yrittäjäksi, joudun maksamaan itse itselleni eläketurvaa. Tuo kyseinen summa on todella iso / kk verrattuna siihen, mitä arvioin mahdollisten kuukausitulojen olevan. Ja tämä on siis pakollinen kaikille yrittäjille, joiden vuositulot ovat yli 8063€ vuodessa. Itse en ole vielä osa-aikaisena yrittäjänä vuodessa tuota summaa ylittänyt, joten olen välttynyt YEL maksuista.

Vielä en ole tehnyt mitään päätöstä enkä sitä varmasti kesän aikana vielä ratkaise. Pohdin asiaa ja varmasti keskustelen tällä hetkellä yrittäjänä toimivien henkilöiden kanssa.

Yrittäjäksi ryhtyminen

Onko sulla kokemuksia yrittäjäksi lähtemisestä? Miten teit päätöksen siirtyä työntekijästä yrittäjäksi? Oletko katunut tätä? Terveisiä tai tsemppejä minulle? Kuulen mielelläni muiden kokemuksia.

-Henriikka

Lue myös

Muutos by Henriikka valmennus

Miten minusta tuli valmentaja hyvinvointialalle?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *