Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus / syöminen ovat asioista, joista minulta on kysytty paljon. Siksi ajattelin kirjoittaa siitä postauksen ja vastata muutamiin yleisempiin kysymyksiin. Koska omasta leikkauksesta on vasta kaksi viikkoa, kirjoitan tämän kahden viikon perusteella asioista.

Mihin leikkaus perustuu

Mahalaukun ohitusleikkauksessa mahalaukku katkaistaan yläosasta läheltä ruokatorvea ja ruokatorven puoleisesta osasta rakennetaan yhteys ohutsuoleen. Leikkauksessa tarvitaan vielä toinen liitos, jolla pohjukaissuoli ja ohutsuolen alkupää liitetään mahalaukun yläosaan kiinnitettyyn suolen osaan. Syöty ruoka siirtyy ruokatorvesta tultuaan heti ohutsuoleen, eli mahalaukku ohitetaan. Tästä johtuen annoskoon on pakko olla pieniä, koska minimahaan ei yksinkertaisesti mahdu paljon ruokaa tai nestettä kerralla (Lähde Terveyskirjasto).

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus – ensimmäiset viikot

Ensimmäiset kaksi viikkoa syödään pelkkää sosemaista ruokaa. Itselle maistui parhaiten kasvissosekeitto, erilaiset proteiinipirtelöt sekä -vanukkaat, raejuusto, tonnikala. Huomasin, että suolainen ruoka maistui paremmin kuin mitkään vanukkaat yms. Nyt kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen en pysty syömään enää mun lemppari proteiinivanukasta, koska se maistuu aivan liian makealta.

Kolmannen viikon kohdalla ruoka saa alkaa olla hieman kiinteämpää eikä sen tarvitse olla enää niin sosemaista. Kuitenkin pehmeää, helposti pureskeltavaa. Olen syönyt esim. kalakeittoa, munakasrullaa, hapankorppuja. Ihanaa, kun on saanut siirtyä pikkuhiljaa kohti normaalimpaa ruokaa. Noin neljä viikkoa leikkauksesta saa siirtyä kiinteään ruokaan.

Juominen on sujunut alusta asti hyvin. Vuorokauden nestetarve on noin 1.5 litraa. Juomisen tekee hankalaksi se, että kerralla ei voi juoda kuin muutaman kulauksen. Jos yrittää juoda enemmän, tulee rintakehään paineen tunnetta ja kipua, pahimmassa tapauksessa joutuu palauttamaan osan pois. Tähän oppii kyllä nopeasti ja itsellä on koko ajan juomapullo matkassa mukana, jotta tulee juotua riittävästi päivän aikana.

 

Paljon syön tällä hetkellä

Leikkauksen jälkeen ensimmäiset päivät menivät todella pienellä määrällä ruokaa. Yhden annoksen koko oli muutama lusikallinen. Pikkuhiljaa uskalsin nostaa ruokamääriä sellaiseksi, että tunnen olevani täynnä. Pelkäsin, etten tunne tuota tunnetta, koska ennen leikkausta olin harvoin täynnä ruokailun jälkeen. Tämän vuoksi annoskoot olivat myös isoja.

Olin kuitenkin väärässä. Kylläisyyden tunteen tunnistin hyvinkin helposti. Rintalastassa takana / rintakehässä alkaa tuntua epämiellyttävältä, jolloin ei pysty syömään enää yhtään enempää. Sama tunne tulee, jos juo liian nopeasti liian paljon. Välillä se tuntuu myös hetkellisenä kipuna, mutta menee pois hyvin nopeasti.

Tällä hetkellä annoskoko on noin desin luokkaa. En ole mittaillut tai punninnut ruokia. Välillä ruokaa menee enemmän, välillä vähemmän. Tärkeää on syödä 5-6 kertaa päivässä proteiinipitoisesti. Ajoittain mieleen hiipii myös ajatus, että mitä jos syön liikaa. Tämä on varmaan ajatus, joka tulee olemaan läsnä enemmän ja vähemmän loppuelämän. Odotan innolla, että pääsen syömään vapaasti hedelmiä ja kasviksia, niitä tekee älyttömästi mieli.

-Henriikka

Lue myös 

Asia, jota odotan eniten lihavuusleikkauksen jälkeen

Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?

SeUraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Yksi kommentti

  1. Emilia kirjoitti:

    Ihanaa, että olet toipunut leikkauksesta hyvin! Kiinnitin tosin huomiota semmoiseen muotoseikkaan, että kylläisyyden tunteesta ei välttämättä kannata puhua synonyymina sille, että maha on ihan täynnä. Leikkauksen jälkeen maha tietysti vetää niin vähän, että tulee täyteen väkisinkin, mutta kylläisyyden tunne noin normaalitilanteessa tulee jo huomattavasti ennen vatsan täyttymistä kokonaan, eikä niinkään ole mikään fyysinen voimakas tuntemus. Tsemppiä jatkoon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *