Hae
Henriikka Johanna

Mitkä asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen?

Olen saanut paljon viestejä siitä, mitkä asiat ovat muuttuneet elämässäni lihavuusleikkauksen jälkeen. Lyhyesti voisin vastata, että hyvin monikin asia, mutta se tuskin olisi kovin miellyttävä vastaus. Siksi ajattelin kirjoittaa näistä asioita enemmän, koska moni asia on sellainen, että en ole edes tullut aiemmin ajatelleeksi.

Muuttuneet asiat lihavuusleikkauksen jälkeen

Tämä on ehkä kaikkein selkein ja muidenkin helposti huomattava asia. Vanhat vaatteet istuu päälle paljon paremmin. Osa vaatteista on käynyt jopa jo hieman isoksi ja vaatehuoneesta on löytynyt aiemmin pieniä vaatteita jotka nyt sopii päälle ilman turhaa kiristytä ja puristusta. Olen päättänyt, että uusia vaatteita ostan vasta keväällä, loppusyksy ja talvi mennään vanhoilla. Toki jos paino laskee tätä tahtia kuin nyt, ehkä niitä vaatteita on pakko ostaa myös talvella.

Asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen

Vasen kuva otettu heti leikkauksen jälkeisenä päivänä. Oikea otettu 7 viikkoa leikkauksen jälkeen, eroa yli 20kg

Käyn apteekissa työn puolesta ja toki vapaa-ajalla myös silloin tällöin. Siellä on odotustilassa tuolit, joiden käsinojat ovat aiemmin puristaneet omiin reisiin niin kovin, että tuolissa on ollut todella epämukavaa istua. Siksi olen mielummin seissyt ja odottanut vuoroani, jos muita tuoleja ei ole ollut vapaana. Jokin aika sitten kävin jälleen apteekissa ja vahingossa istuin tuollaiseen aiemmin välttämääni tuolii. Sujahdin tuoliin helposti eikä tuolin käsinojat puristaneet mistään. Saatoin alkaa hieman hymyillä apteekissa, koska olin niin iloinen asiasta. Pieni asia, mutta itselle iso.

Toinen hauska juttu liittyy autoiluun ja turvavyöhön. Meilla on töissä toisessa autossa jotenkin todella lyhyt turvavyö (muissa autoissa ei ole ollut ongelmaa), sillä olen saanut sen juuri ja juuri kiinni. Kiinni niin, että en ole pystynyt liikkumaan milliäkään mihinkään suuntaan. Ei siis kovin mukavaa pidemmän päälle. Viime viikolla eräänä työpäivänä jouduin lähteä kyseisellä autoilla reissuun. Olin jo henkisesti valmistautunut siihe, miten turvavyö ahdistaa koko matka. Mutta mitä vielä. Turvavyö sujahti helposti kiinni ja jäi vielä tilaa! Pystyin vaihtamaan asentoa ja liikkumaan ajaessani autoa. Mikä onni ja ihanuus.

Olen myös huomannut, että hymyilen nykyään paljon enemmän

Myös terveyteen liittyvän asian olen huomannut. En koskaan kokenut, että hengittäminen olisi ollut jotenkin vaikeaa tai työlästä. Nyt kuitenkin reilut 20kg hoikempana tuntuu siltä, että keuhkoihin virtaa enemmän happea ja hengittäminen on kevyempää. Samoin treeneissä on ihan erilainen olo vaikka kovin moneen treeniin en ole vielä päässyt osallistumaan.

Olen siis kaikin puolin niin tyytyväinen, että menin leikkaukseen. Innolla odotan, miten ja mitkä asiat tulevat muuttumaan tulevaisuudessa.

-Henriikka

lue myös

Uusi minä – Henriikka 2.0

Lihavuusleikkaus Q & A

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

Ensimmäinen joulu lihavuusleikkauksen jälkeen

Edessä on ensimmäinen joulu lihavuusleikkauksen jälkeen. Vaikka on vasta marraskuun ensimmäisiä päivä, tunnutstan, että olen miettinyt tulevaa joulua paljon. Jos en päivittäin niin ainakin viikottain. Itselle joulu on ollut aina (tai niin kauan kuin muistan) järjetöntä syömistä ja herkuttelua. Otetaan vaikka viime joulu käsittelyyn. Muista, että söin aivan järkyttäviä määriä ruokaa. Ihan kun en olisi saanut ruokaa koskaan aiemmin tai pelkäsin, että ruoka loppuu maailmasta jos en syö sitä kaikkea nyt heti. Kun olin ahdannut itseni täyteen jouluruokaa, oli tietenkin aika siirtyä makeaan. Suklaata niin paljon kuin mahtuu. Olen aina aiemmin sanonut, että jälkiruoalle on oma vatsa. Pystyin aina syömään ruoan päälle vielä makeaa, kuin en olisi syönyt mitään sitä ennen. Ja kyllähän sitä suklaata sitten meni. Tänä vuonna on kuitenkin aivan uudet kuviot edessä, ensimmäinen joulu lihavuusleikkauksen jälkeen.

joulu lihavsuuleikkauksen jälkeen

joulu ja lihavuusleikkaus

Kuten aiemmin kirjoitin, olen miettinyt joulua jos en päivittäin niin ainakin viikottain. Itselle joulu on varmasti suosikkijuhlapyhä vuodessa. Miksi olen siis miettinyt joulua? Juurikin tuon ruokailun suhteen. Koska enää en kertakaikkiaan voi syödä neljää lautasellista ruokaa, pitää ostata jotenkin valita ruokapöydästä ne muutamat jutut joita syön. Perinteiset jouluruoat ei ole koskaan maistunut. Jätän siis suosiolla esim. kaikki laatikot rauhaan. Samoin kinkku ei kuulu itsellä omiin suosikkeihin, joskin sitä aina vähän pitää maistaa.

Meiltä löytyy joulupöydästä paljon kalaa. Graavattu ja kylmäsavustettua lohta, silliä, itsetehtyjä silakkarullia, savustettua lohta, joskus on ollut mätiä, katkarapumoussea. Lisäksi meillä on ollut kaksi erilaista pastasalaattia ja nyt muutaman viime jouluna pöydästä löytyy myös meidän äidin tekemää maailman parasta pulled porkia. Tästä herkullisesta valikoimasta pitäisi sitten osata syödä sopivasti, jotta ei tarvitse joulua viettää vatsakivuissa tai huonon olon kourissa. Helpommin varmasti sanottu kuin tehty. Olen täysin varma, että otan lautaselle enemmän ruokaa kuin jaksan syödä. Vielä olen siinä vaiheessa, että silmät syö enemmän kuin maha vetää ja lähes aina joudun heittämään osan ruoasta roskiin. Toisaalta, onhan tässä jouluun vielä aikaa.

-Henriikka

 

lue myös

Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?

Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa