Aamupuuro kolmella eri tavalla
Aamupuuro on itselle kestosuosikki, jota syön lähes poikkeuksetta aamuisin. Kaurapuuro erilaisilla höystöillä. Aamupuuron tärkeimmät ominaisuudet itselle on hyvä maku ja että nälkä pysyy loitolla pitkään. Siksi aamupuuron tuunaus on törkeää, koska pelkkä kaurapuuro ei pidä nälkää itsellä kuin puoli tuntia, jonka jälkeen on taas niin kamala nälkä. Puuro on hiilihydraattia, joten täysipainoinen ateria tarvitsee lisäksi vielä proteiinia sekö rasvaa. Näiden kolmen kombolla aamupuurosta saa täyttävän ja nälkää pitävän hyvän aamupalan.
Aamupuuro raejuustollA ja pähkinöillä
Aamupuuro raejuustolla on yleisin puuro joka omalta lautaselta löytyy aamuisin. Noin 100g raejuustoa tuo puuroon sopivan määrän proteiinia. Rasvan lähteenä käytän monipuolisesti erilaisia pähkinöitä. Vaikka pähkinät ovat suhteessa hintavia, ei niitä tarvitse aamupuuron joukkoon laittaa kuin 10-20 grammaa eli vajaa kourallinen. Yleensä laitan puuron päälle vielä erilaisia marjoja. Talvisin pakasteesta ja näin kesäaikaan esim. tuoreet mansikat sopivat puuroon loistavasti.

Aamupuuro kanAnmunilla
Aamupuuro kananmunilla saattaa kuulostaa vähän erikoiselta, mutta on todella hyvä vaihtoehto. Itse en syö keitettyjä kananmunia lainkaan, joten tässäkään niitä ei syödä keitettynä. Keitä puuro normaalisti kattilassa. Kun puuro on valmista, ota se pois liedeltä. Lisää joukkoon yksi kokonainen kananmuna sekä kolme valkuaista. Riko munat yksitellen puuron joukkoon ja sekoita hyvin. Kananmunat eivät maistu puuron joukossa lainkaan, mutta tuovat ihanaa kuohkeutta puuroon sekä tarvittavat proteiinit ja rasvat. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ja tähänkin puuroannokseen laitan marjoja kaveriksi.
Aamupuuro Herajauheella
Tämä versio on varmasti kaikkein erikoisimman kuuloinen, mutta toimii todella hyvin! Keitä puuro normaalisti, mutta tee siitä hieman normaalia löysempää. Enemmänkin vellimäistä koostumukseltaan. Lisää valmiin puuron joukkoon mitallinen herajauhetta ja sekoita hyvin. Puuro paksunee reilusti herajauheen myötä. Itse suosin maustamatonta heraa, mutta miksei voisi kokeilla myös esim suklaan makuista ja tehdä suklaa-kaurapuuroa. Jos herajauhe ei jostain syystä sovi, voit laittaa vaikka riisiproteiinia. Mausta en osaa sanoa, koska käytän ainostaan heraa. Rasvan lähteeksi voi laittaa nokareen voita. Ja kuten aiemmin, myös tämän puuron kruunaa marjat.
Mistä koostuu sun aamupuurolautanen? Olisi kiva kuulla miten sun lautanen on tuunattu.
-Henriikka
Lue myös
Nopea aamupala x 5 – valmista parissa minuutissa
Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä
Seuraa somessa
Sokerirasituskoe, aivan kamala kokemus
Sokerirasituskoe ja paljon muita verinäytteitä tuli otettua viime viikolla. Tämä reissu liittyi myös tulevaisuudessa olevaan lihavuusleikkaukseen. Sokerirasituskoe mittaa mahdollisesti heikentynyttä sokerinsietoa. Heikentynyt sokerinsieto tarkoittaa sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, jossa elimistön kyky käsitellä ruoan mukana tulevaa glukoosimäärää on heikentynyt, mutta paastotilassa sokeri pystyy normaalin rajoissa. Vaikka paastotilassa veren glukoosi on normaali, ruoasta tuleva hiilihydraattilasti on elimistölle liikaa ja verensokeri nousee liian korkealle.
Sokerirasituskoe ja omat fiilikset
Vaikka tiedän, että sokerirasituskoe on pakollinen, on se silti itselle äärettömän epämukava. Olen kerran aiemmin ollut testissä ja silloin noin tunnin kohdalla melkein pyörryin. Olo oli niin kamala, ettei tosikaan.
Tällä kerralla reissu meni hieman paremmin. Jälleen vajaan tunnin kohdalla tuli erittäin huono olo. Kylmä hiki nousi otsalle ja silmissä alkoi sumentua. Oli myös hyvin lähellä, etten oksentanut. Oli kuitenkin pakko keskittyä hengittämiseen ja etten oksenna, sillä muuten sokerirasituskoe olisi pitänyt tehdä uudestaan joku toinen päivä ja sama kärsimys olisi edessä uudelleen.

Sokerirasituskokeen tulokset
Lääkärin käynti labroihin liittyen on vasta syyskuussa, jolloin käydään rasituskokeen tulokset tarkemmin. Kävin kuitenkin katsomassa itse tulokset jo Kanta.fi palvelusta. Monesti ylipainoisilla henkilöillä on ongelmia sietää sokeria ja tämän vuoksi veren sokeripitoisuus nousee. Itse hieman yllätyin, sillä omat arvot olivat täysin priimaa eikä viitteitä tyypin 2 diabeteksestä tai edes esidiabeteksestä ole! Ei siis tarvitse pelätä, että pitäisi aloittaa minkäänlaista lääkitystä sokereihin liittyen. Myös muut labravastaukset näyttivät normaaleilta. Kilpirauhasen toimintaa mittaavat kokeet olivat hieman viitearvojen ulkopuolella. Sisätautilääkäri ottaa näihin kantaa sitten syyskuussa tarkemmin.

Sokerirasituskokeen tulokset

Sokerirasituskokeen viitearvot
Seuraava askel tosiaan kohti lihavuusleikkausta on syyskuun alussa oleva sisätautilääkäri. Aiemmat postaukset lihavuusleikkauspolustani voit lukea alta.
Ensimmäinen askel kohti lihavuusleikkausta
Ravitsemusterapeutin ensimmäinen käynti
-Henriikka
Lue myös
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla
Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli


0