Hae
Henriikka Johanna

Saako laihduttaja syödä leipää?

Kysymys, johon olen viime aikoina törmännyt useamman kerran; saako laihduttaja syödä leipää? Monet, etenkin painonpudottajat, välttelevät leipää kuin ruttoa. Olen miettinyt miksi niin monesti kuvitellaan, että laihduttaja ei saisi syödä leipää. Nyt ajattelin kumota tämän väittämän ja kertoa miksi myös laihduttaja saa syödä leipää!

miksi laihduttaja saa syödä leipää?

Pitäisikö ennemmin kysyä, miksi ei saisi? Hiilihydraatteja ei tulisi koskaan poistaa kokonaan ruokavaliosta, sillä ne ovat tärkeä osa terveellistä ja tasapainoista ruokailua. Jos jätät leivän syönnin mm. hiilihydraattien ja kuitujen saanti vähenee, ruuansulatuksen toiminta hidastuu kuidun puutteen takia ja kärsimme ummetuksesta. Hiilihydraatit ovat loistava nopean energian lähde, joten tunnet olosi myös väsyneeksi ja saamattomaksi ilman leipää.

laihduttaja saa syödä leipää

Kuva: Pixabay

Leipä sinällään ei lihota ketään. Se, mitä nautimme leivän kanssa ja minkälaista leipää syömme, vaikuttaa kuitenkin paljon kehoomme. Terveellinen leipä on helppo vaihtoehto välipalaksi tai vaikkapa aamiaiseksi. Leivän päälle pitää kuitenkin muistaa valita järkevät vähärasvaiset ja kasvispitoiset päällysteet. Tuhdilla rasvakerroksella ja rasvaisilla leikkeleillä ja juustoilla voileivästä saadaan moninkertaisesti enemmän energiaa kuin pelkästä leipäviipaleesta. Esimerkiksi kevyt sipaisu monityydyttymätöntä omega-3-rasvahappoja sisältävä margariinia on järkevä valinta leivän päälle.

minkälaista leipää laihduttajan tulisi syödä?

Tutkimusten mukaan täysjyväviljan kulutus suojaa lihavuudelta, kakkostyypin diabetekseltä ja on yhteydessä pienempään painoindeksiin. Painonhallinnan kannalta paras leipä onkin leivottu täysjyvästä. Valkoisesta vehnäjauhosta valmistettu leipä ei tuhoa kenenkään dieettiä pienissä määrissä nautittuna, mutta kannattaa vaihtaa valkoinen leipä muihin terveellisiin vaihtoehtoihin.

Täysjyväleivän sisältämä ravintokuitu hidastaa ruoan sulamista vatsassa ja auttaa pitämään veren glukoosipitoisuuden tasaisena pidempään. Kun veren sokeri- ja insuliinipitoisuuksien vaihtelut tasaantuvat, myös mieliteot pysyvät kurissa ja napostelu jää vähemmälle. Täysjyväleivän sisältämät kuidut pitävät yllä kylläisyyden tunnetta pidempään. Täysjyväleivän ei suinkaan tarvitse olla aina tummaa leipää. Raaka-aineena voi olla rukiin lisäksi esimerkiksi kauraa, ohraa, tattaria tai spelttiä.
Jos vielä mietit saako laihduttaja syödä leipää, niin vastaus on KYLLÄ!
-Henriikka

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

lue myös

Tuottaako veden juonti haastetta? Lue vinkit ja opi juomaan

Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu

Energiaravintoaineiden ABC – hiilihydraatit

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Moni varmasti miettii miten lisätä kasviksia ruokavalioon. Etenkin näin uuden vuoden kynnyksellä moni keskittyy jälleen syömään vähän terveellisemmin, joten kasviksia saattaa ilmestyä lautaselle useammin. Jos kasviksia ei ole ennen lautasella näkynyt, miten lisätä kasviksia helpoiten mukaan ruokavalioon? Jatka lukemista niin kerron sulle muutaman todella hyvän ja helpon vinkin.

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Kuva: Pixabay

vinkki 1

Pilko vihanneksia valmiiksi erilaisiin purkkeihin jääkaappiin. Kun kerralla näkee hieman enemmän vaivaa esim pilkkomalla porkkanaa, laittamalla kukka- ja parsakaalia valmiiksi purkkiin, leikkaamalla kurkuista sopivia lohkoja yms, on ruokailuaikana huomattavasti todennäköisempää laittaa kasviksia lautaselle, kun ne ovat ja valmiiksi tehty jääkaappiin. Lisäksi voit laittaa hedelmiä tai vaikka kirsikkatomaatteja valmiiksi esille pöydälle, joista voi aina silloin tällöin napata mukaan jotain.

Vinkki 2

Piilota kasviksia ruoan joukkoon. Jauhelihakastikkeen tai lihapullataikinan joukkoon sopii loistavasti porkkana- tai kesäkurpitsaraaste tai munakoisoa eikä sitä huomaa edes valmiin ruoan joukosta. Samoin jauheliharuokien joukkoon voi hyvin laittaa tomaattia  tai tomaattimurskaa. Mielikuvitus on vain rajana!

vinkki 3

Tee smoothie! Smoothien joukkoon voi lisätä kasviksia oman maun mukaan ja vielä helposti. Voit käyttää hedelmiä, marjoja ja vihanneksia laidasta laitaan. Kokeile laittaa lehtikaalia, pinaattia tai persilijaa ja saat hyvän määrän vitamiineja. Kokeile rohkeasti eri vaihtoehtoja tai lue TOP 3 smoothie ohjeet

Vinkki 4

Tämä on ehdottomasti tärkein vinkki miten lisätä kasviksia ruokavalioon. OSTA NIITÄ KAUPASTA! Jos et osta kasviksia kaupasta, tuskin niitä tulee edes syötyä. Osta rohkeasti erilaisia hedelmiä, pakasteesta marjoja sekä erilaisia kasviksia. Kauppojen he-vi osastot ovat täynnä erilaisia kasviksia joten kokeile ihmeessä jotain mitä et ole aiemmin syönyt.

Miten lisätä kasviksia ruokavalioon?

Kuva: Pixabay

Onko sulla jokin hyvä vinkki miten kasviksia voi helposti lisätä ruokavalioon? Tai jokin herkullinen kasvisruokaohje? Kommentoi ihmeessä ja kerro!

-Henriikka

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös

Tuottaako veden juonti haastetta? Lue vinkit ja opi juomaan

Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu