Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkaus Virossa – mahdollinen vaihtoehto

Lihavuusleikkaus Virossa on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Syitä tähän on muutama ja nyt olen alkanut miettimään ja tutkimaan asiaa vakavissani. Jopa niin vakavasti, että olen ollut yhteydessä Viron Bariatric service sairaalaan sekä miettinyt erilaisia vaihtoehtoja leikkauksen maksuun.

Lihavuusleikkaus virossa

Miksi lihavuusleikkaus virossa?

Miksi lihavuusleikkaus Virossa? Lähinnä aikataulun vuoksi. Menemällä Viroon yksityiselle puolelle leikkaukseen, saan valita itse leikkausajankohdan omien aikataulujeni mukaan. Koska pelaan jenkkifutista, toivoisin leikkauksen olevan tietenkin heti alkusyksystä off-kauden alettua. Jos lihavuusleikkaus tehdään Virossa, mahdollinen leikkaus voisi olla jo muutaman kuukauden päästä. Näin saisin toipua leikkauksesta rauhassa ennen pelikauden alkua. Tiedostan, että jenkkifutiksen treenaaminen ja pelaaminen voi seuraavan parin kauden aikana olla haasteellista ravitsemuksen ja nesteytyksen suhteen, mutta uskon, että tähänkin löytyy ratkaisu. Myös tämän vuoksi leikkaus heti syksyllä olisi kaikkein paras vaihtoehto.

Suomessa julkisella puolella leikkauspolku on pitkä, keskimäärin noin vuodesta kahteen vuoteen. Mahdollisesti Covid-19 voi vaikuttaa leikkauspolun kestoa. Toki ymmärrän, että julkisella puolella polku on pidempi ja vaaditaan useita tapaamisia. Myös tämän vuoksi olen kallistumassa Viron suuntaan.

Leikkauksen hinta virossa

Koska leikkaus Virossa tehdään yksityisellä puolella, leikkaukselle tulee myös hintaa reilusti enemmän, jos menisin Suomessa julkisella puolella leikkaukseen. Kokonaisuudessa leikkauksen hinta Virossa olisi noin 6000€ sisältäen matkat, leikkauksen, yöpymiset yms. Ainoastaan matkat Salo-Helsinki-Salo tulee itselle maksettavaksi (muutaman kymmenen euroa). Jos Suomessa menisin yksityiselle puolelle leikkaukseen, hinta olisi aika tarkkaan puolet enemmän.

Lihavuusleikkaus virossa

Leikkaus Virossa ei pelota lainkaan sillä olen lukenut paljon hyviä kokemuksia Viron sairaalasta. Sairaalassa on suomenkielen taitavaa henkilökuntaa ja kaikki ohjeet ennen ja jälkeen leikkauksen saa suomeksi. Mahdollisuus olla yhteydessä sairaalaan sekä ennen että jälkeen leikkauksen on myös mahdollinen.

Ainoa asia joka itseä mietityttää on laivamatka takaisin Suomeen. Todennäköisesti olisin menossa Tallinnaan yksin ilman saattajaa. Uskon kuitenkin, että hyvällä suunnitelmalla sekä kipulääkkeillä varmasti pärjään laivamatkan. Kyyti satamasta kotiin varmasti järjestyy eikä itse tarvitse hypätä auton rattiin enää silloin.

Lihavuusleikkaus virossa

Mitään päätöstä asian suhteen en vielä ole tehnyt, mutta tällä hetkellä olen kallistunut enemmän Virossa tehtävään leikkaukseen.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus mietinnässä

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Kaupallinen yhteistyö

VLCD kuurin kokemuksia – viikko 3

Kaupallinen yhteistyö: Kevytkauppa
*Sisältää mainoslinkkejä

Aloitin kolme viikkoa sitten Kevytkaupan VLCD eli very low calory dietin, joka nimensä mukaisesti tarkoittaa erittäin vähäkalorista ruokavaliota. Ruokavalio toteutetaan siihen suunnatuilla Kevytkaupan VLCD tuotteilla. Lue viikko 1 ja  viikko 2 kokemukset myös.

Taustatietona uusille lukijoille

Itse olen lihavuusleikkauspolulla, johon kuuluu tietyssä vaiheessa kyseinen kuuri. Tällä hetkellä en siis vielä ole lääkärin määräämällä kuurilla, mutta lähdin mielenkiinnosta ottamaan selvää, miten oma elimistö toimii vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. 

VLCD kuuri on joillekin alkustartti elämäntaparemontin yhteydessä, jonka jälkeen ruokavalio muutetaan kertaheitolla terveelliseksi, kun taas itselle se on osa lihavuusleikkausprosessia. Luonnollisesti myös  VLCD kuurin yhteydessä tulisi miettiä miten ne pysyvät tulokset saadaan. Eli miettiä mistä ylipaino johtuu sekä mitä muutoksia elämään tulisi tehdä, jotta saisi aikaan pysyviä muutoksia. Kuuri on tarkoitettu henkilöille, joiden BMI  on vähintään 30, mutta rajoitteena on esim. jos sinulla on jonkinlainen sydän-, maksa- tai munuaissairaus.

VLCD kuurin kokemuksia

VLCD KUURIN VIIKKO 3

Kolmas viikko oli mielestäni kaikkein haastavin. Ajatukset alkoivat jo pyöriä kuurin lopussa ja motivaation kanssa alkoi olla hieman haastetta. Kuten aiemminkin kerroin, luovuttaminen ei ole vaihtoehto ja viimeiset kolme päivää mentiin aikalailla hammasta purren. En tiedä johtuiko ajoittain oleva nälkä siitä, että tiesin kuurin pian loppuvan vai jostain muusta.

Kokonaisuudessaan kolme viikkoa meni todella nopeasti ja yllättävän helposti. Olin ajatellut kolme viikkoa olevan rankempi kuin mitä se todellisuudessa oli. Koko kuurin suurin yllätys oli ehdottomasti tuotteiden maku. Kolmaskin viikko mentiin hyvin pitkälti *patukoiden ja *puurojen voimalla. Ne olivat koko kolme viikkoa omia suosikkejani.

Vlcd kuurin tulokset

Kävin ennen kuurin aloitusta InBody mittauksessa sekä nyt kuurin päätyttyä. Tuloksia kolmen viikon aikana tuli! Kuurin jälkeen saa tietenkin olla tarkkana ruokailun kanssa, koska kalorit nousevat. Kuurin jälkeen onkin tärkeää edelleen seurata sitä mitä suuhunsa laittaa; energiasaanti ei saa olla yli kulutuksen, muuten pudotetut kilot tulevat takaisin.

Nyt niitä tuloksia! Vyötäröltä lähti 8cm kolmen viikon aikana. Painoa lähti kokonaisuudessaan 7kg. Eniten yllätti InBody mittauksessa rasvamassan väheneminen. Sitä oli nimittäin kadonnut kokonaiset 5kg! Siis 5kg pelkkää rasvaa! Tutkin tuloksia moneen kertaan, mutta pakko se on uskoa. Lisäksi huomasin kasvojen kaventuneen jo ensimmäisen viikon aikana.

Koko kolmen viikon ajan fiilis on ollut hyvä. Kovimmat salitreenit olivat tauolla ja olen nauttinut ulkoilusta sekä yksin että koiran kanssa. Toivon, että tämä uusi tapa tulisi jäädäkseen, sillä aiemmin en ole ollut mikään kovin innokas ulkoilija. Patukat tulevat ehdottomasti jäämään arkeen helppona välipalana. Niitä on kätevä pitää mukana laukussa / autossa / treenikassissa ja syödä, kun nälkä yllättää.

VLCD kuurin kokemuksia

Miten jatkan kuurin jälkeen?

Kuuria ei suositella pitämään kolmea viikkoa pidempään, joten nyt on aika palata normaaliin ruokavalioon. Ennen kuurin aloitusta olin syönyt melko epäterveellisesti, joten nyt on aika alkaa kiinnittämään ravitsemukseen jälleen enemmän huomiota. Tulokset ovat varmasti pysyviä, kun muokkaan oman ruokavalioni taas terveelliseksi enkä palaa ennen kuuria olleisiin tapoihin. Kesä on tulossa, joten kaupan he-vi osasto alkaa täyttyä taas kotimaisista herkuista, joten terveellisesti syömisen ei pitäisi sen puolesta olla ongelma.

Aurinkoista viikonloppua

-Henriikka

Lue myös

Kehorauha on JOKAISEN oikeus

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa