Lihavuusleikattu personal trainer – uhka vai mahdollisuus?
Lihavuusleikattu personal trainer, sanapari joka aiheuttaa itsessä jälleen paljon ajatuksia ja tunteita. Yksi iso toive viimeisen parin vuoden aikana on ollut opiskella personal traineriksi. Olin jo aloittamassa opinnot, kunnes korona tuli ja pisti kaiken sekaisin. Koin siinä vaiheessa, että on parempi siirtää opintoja eteenpäin. Vieläkään en ole siis pt opintoja aloittanut. Nyt, kun lihavuusleikkaus on edessä, mietin jälleen voinko olla pt? Lihavuusleikattu personal trainer, uhka vai mahdollisuus?
lihavuusleikattu personal trainer
Olen pohtinut aiemminkin sitä, miten hyvinvointialalla työskentelviä ihmisiä arvioidaan ulkonäön perusteella. Ylipainoinen ravintovalmentaja ei olisi pätevä, koska ei osaa noudattaa omia ohjeitaan? Tai hieman pullukampi personal trainer ei kykene olemaan pätevä, koska ei ole saanut itseään treenattu ”täydelliseen” kuntoon. Mikä edes on täydellinen kunto, siinä hyvä kysymys. Mihin katerogiaan mahtuu lihavuusleikkauksen läpi käynyt personal trainer? Antaako tämä ulkonäkökeskeinen ala kyseiselle henkilölle edes mahdollisuutta toimia alalla?
Vai olisinko sittenkin loistava lisä tuolle hyvinvointialalle ja personal trainereiden maailmaan? Hieman erilaisella näkökannalla ja erilaisen polun kulkeneena voisin varmasti palvella erilaisia asiakkaita kuin jokin toinen personal trainer. Oma asiakaskuntani voisikin koostua juuri elämäntapamuutoksen aloittavista ylipainoisista sekä mahdollisesti lihavuusleikkauksen läpikäyneitä henkilöitä, jotka haluavat aloittaa kuntoilemaan. Uskallan väittää ja toivoa, että samoja asioita läpikäynyt ihminen osaa samaistua asiakkaan tilanteeseen paljon helpommin kuin valmentaja, joka ei tiedä asiasta mitään.

Kaiken tämän pohtimisen, vatvomisen ja itsensä kyseenalaistamisen jälkeen uskon, että lähden toteuttamaan omaa haavetta ja unelmaa. Ja jos kävisi niin, että en koskaan saisi yhtään asiakasta, olisi ainakin tämä kortti katsottu. Mitään ei tarvitsisi myöhemmin jossitella eikä katua ettei ottanut asiasta selvää. Seuraavaksi taidan lähteä tutustumaan eri koulutusvaihtoehtoihin, minkä kautta opiskella pt:ksi.
Miltä sinusta kuulostaa ”lihavuusleikattu personal trainer”? Uskotko, että sillä on merkitystä? Voisitko kuvitella olevasi asiakkaanani?
-Henriikka
lue myös
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla
seuraa somessa
Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli
Jokainen, joka on lähtenyt tekemään elämäntapamuutosta, kohtaa matkallaan esteitä. Tärkeintä ei ole se, miten niitä kohtaa vaan miten elämäntapamuutoksen kompastuskivet selättää. Esteitä ja haasteita on varmasti erilaisia ihmisistä riippuen, mutta käyn läpi kolme yleisintä joita olen valmentajana kohdannut.
ElämäntaPamuutoksen komPastuskiVet nro 1 – liian suuret odotukset
Tv:ssä pyörii jos minkälaista laihdutus- ja painonpudotusohjelmaa. Muutamassa kuukaudessa kilpailijat saavat tiputettua painoa jopa useita kymmeniä kiloja. Vielä helposti, ilman mitään ongelmia. Lehdet hehkuttavat uutta dieettivillitystä, jota mainostaa hyvinvoivalta näyttävät henkilöt. Onko siis ihme, jos itselleen asettaa liian suuret tavoitteet ja odotukset omalle painonpudotukselle? Miksi itse epäonnistuisi, kun muutkin ovat onnistuneet?
Elämäntapamuutoksen ainoat mittarit eivät saisi olla pudotetut kilot, juostut kilometrit tai nostetut kilot kuntosalilla. Nämä ovat valitettavan usein niitä arvoja, joilla / joihin vertaamme onnistumistamme. Sen sijaan, että tuijotamme lukuja, pitäisi keskittyä pohtimaan muita asioita. Mieti miten paljon paremmin voit kokonaisuudessa, miten jaksat tehdä asioita paremmin, olet oppinut syömään säännöllisemmin ja terveellisemmin, jaksat arjessa eri tavalla, unen laatu on kenties parantunut yms.

ElämÄntapamuutoksen kompastuskivEt nro 2 – tUrnausväsymys
Ensimmäiset viikot / kuukaudet elämäntapamuutoksessa menevät ”kuherruskuukaudessa”. Opettelet innoissasi uusia juttuja ja huomaat tulosten tulevan. Kuherruskuukausi kuitenkin loppuu ja arki alkaa puskea päälle. Keittiössä ei kiinnosta viettää aikaa, salille / liikkumaan ei tee mieli lähteä ja kaupassa karkkihylly huutaa nimeäsi. Silloin kaikkein tärkeintä on ettei luovuta. Myös omalle kohdalle on käynyt näin. Eikä ainoastaan kerran vaan useammin.
Mikä auttaa turnausväsymyksen selättämiseen? Mikä auttaa jaksamaan ja jatkamaan jo hyvin alkanutta matkaa? Itselle kaikkein paras keino on ollut tulosten katsomien ja vertaaminen. Vertaaminen siitä mistä on lähdetty ja missä nyt ollaan. Katsomalla kuvia ”ennen ja jälkeen”. Olemalla ylpeä siitä miten paljon paremmin voi. Ei ainoastaan ulkoisesti vaan myös sisäisesti.

Elämäntapamuutoksen KompastuskivEt nro 3 – liian nopea aikataulu
Liian nopea aikataulu kulkee osittain käsikädessä kahden aiemman kanssa. Monesti epärealististen odotuksien lisäksi laitetaan elämäntapamuutokselle aivan liian nopea aikataulu. Kuvitellaan, että ylimääräiset kilot putoavat hetkessä, kasvisten lisääminen ruokavalioon onnistuu heti, liikunnasta tulee heti intohimo tms. On tärkeää, että muutokselle antaa aikaa. Mitä isompi muutos on kyseessä, sitä enemmän se vaatii aikaa, kuukausia tai jopa vuosi. Muista olla siis itsellesi armollinen.
Tässä elämäntapamuutoksen kompastuskivet pähkinänkuoressa. Toivottavasti näistä oli sinulle hyötyä.
-Henriikka
Lue myös
Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu
Oma elämäntapamuutos – miten kaikki sai alkunsa
Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?
Seuraa somessa


18