Hae
Henriikka Johanna

Miksi ylipainoinen tuntee häpeää harrastaessaan liikuntaa?

Miksi useimmiten ylipainoinen henkilö tuntee itse häpeää siitä, että harrastaa liikuntaa? Miksi he joutuvat tuntemaan muiden tuijotukset selässä ja tunteen, että heitä arvostellaan? Eikö jokaisen pitäisi saada liikkua ja harrastaa ilman pelkoa toisten arvosteluista? Onko kanssa treenaajilla peiliin katsomisen paikka vai onko tämä ylipainoisen liikkujan pään sisäinen ongelma / kuvitelma mahdollisesti huonosta itsetunnosta johtuen?

Ylipainoinen saa harrastaa liikunTaa

Muistan, kun itse aloitin elämäntapamuutokseni syksyllä 2017 ja menin ensimmäistä kertaa salille treenaamaan. Syke oli varmasti yli 200 enkä ollut astunut vielä edes salin ovesta sisälle. Pelkäsin kuollakseni sitä, että minua tuijotetaan salilla ja arvostellaan negatiivisessa sävyssä. Ja voisin väittää, että en ole ainoa ylipainoinen joka ajattelee näin harrastaessaan liikuntaa. Onnekseni en ole kertaakaan joutunut kokemaa tuijotusta, arvostelua tai muuta. Tai sitten en ole niitä huomannut. Mutta pahoin pelkään, että kaikilla ei ole näin ihanaa kokemusta salillä käymisestä kuin itsellä on.

Muistan myös miten paljon jännitystä oli ilmassa, kun menin ensimmäisiin jenkkifutis treeneihin. Jälleen se sama pelko ja ahditus nousi esiin; mitä jos minulle nauretaan jos en jaksa / osaa tehdä jotain yms. Tai ajatellaan, miten tuon kokoinen ihminen kuvittelee tekevänsä täällä. Kaikki nuo ajatukset sai kuitenkin heittää heti romukoppaan, sillä vastaanotto joukkueen osalta oli aivan ihana, kannustava ja tsemppaava. Sille tielle jäin ja jenkkifutis on ollut osana elämääni jo yli 1.5 vuoden ajan.

ylipainoinen nainen harrastaa liikuntaa

Jokaisen pitäisi muistaa, että kaikki me olemme aloittaneet treenaamisen joskus. Jokainen meistä on ollut joskus ensimmäisen kerran salilla, uimassa, lenkkipolulla tai ihan missä vain. Jo se, että ylipainoinen henkilö on halunnut alkaa harrastamaan liikuntaa, pitäisi olla positiivinen asia. Kyselin omassa Instagamissa ovatko ylipianoisena liikunnanharrastajana joutunut kokemaan ilkeitä katseista tms liikkuessaan ja lähes puolet vastasi kokeneensa. Osa myös kertoi, miten jotkut ovat tulleet suoraan haukkumaan läskiksi ja kehoittanut poistumaan salilta. Mielestäni on pöyristyttävää, että jotkut kehtaavat tulla sanomaan näin. En yhtään ihmettele, miksi ylipainoiset kokevat liikunnan aloittamisen haastavana, jos vastaanotto voi olla tuollainen.

Olisi helppoa toivottaa tsempit ja kannustaa liikunnan pariin. Mutta tiedän myös sen tuskan ja pelon tunteen, mitä se voi saada aikaiseksi. Siksi meidän olisikin jokaisen hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miksi minä olisin oikeutettu arvostelmaan toisten tapaa liikku? keskitytään jokainen omaan tekemiseen ja annetaan muiden tehdä omaansa. Näin kaikilla on hyvä fiilis, eikö?

-Henriikka

 

lue myös

Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?

Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti

Voiko ylipainoinen olla urheilija tai urheilullinen?

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Kaupallinen yhteistyö

Mitä geenitestin tulokset kertovat?

Kaupallinen yhteistyö: Evogenom Oy

Sain alkuvuodesta mahdollisuuden tehdä Evogenomin geenitesti. Nyt tulokset ovat tulleet ja pääsen kertomaan teille geenitestin tulokset. Jos et ole lukenut ensimmäistä postausta geenitestistä, pääset lukemaan sen tästä.

Geenitestin tulokset

Geenitestin tulokset olivat erittäin laajat ja monipuoliset. Mielenkiintoisia asioita saadaan ihmisestä selville pelkän sylkitestin avulla. Osa geenitestin tuloksista olivat vielä sellaisia, jotka selvästi näkyvät itsellä jokapäiväisessä arjessa. Raportti pitää sisällään tietoa juuri minulle sopivasta ruokavaliosta, liikuntaan ja urheiluun liittyvästä ominaisuuksista, harjoitteluvasteesta, palautumisesta sekä unesta (ja paljon kaikesta muusta). Jos kertoisin kaikista tuloksista, postaus olisi erittäin pitkä. Joten käyn tässä läpi mitä geenitestin tulokset kertovat minulle valmennus- ja harjoitteluominaisuuksista.

geenitestin tulokset

valmennus- ja harjoitteluominaisuuksia

Geenitestin tulokset kertovat, että geenini ovat  räjähtävää voimaa tuottavia ja suorituskykysi on tältä osin painottunut nopeusvoimaan. Lisäksi suorituskykyni on yhdistelmä kestävyys- ja voimaurheilua.

Geenien perusteella minun  lihaskudoksen perinnöllinen rakenne on painottunut nopean lihaskudoksen suuntaan. Tämä tarkoittaa, että lihakseni pystyvät nopeasti tuottamaan suuren voiman, mutta myös väsyvät suhteellisen nopeasti. Nopeusvoiman perinnöllinen kapasiteettini on siis keskivertoa parempi. Tämä sekä suorituskykyni ovat mielenkiintoinen fakta, sillä juuri näitä ominaisuuksia tarvitsen pelatessani amerikkalaista jalkapalloa.

Suoritukseni teho kasvaa voimalajeja treenattaessa todella nopeasti. Harjoitellessa lihakset vaurioituvat ja joillain yksilöillä palautuminen kestää säännönmukaisesti kauemmin kuin toisilla. Omat perintötekijät tekevät minulle harjoittelusta keskimääräistä helpompaa sekä helpottavat pärjäämistäni ääriolosuhteissa. Ääriolosuhteissa, kuten maratonia juostaessa tai triathlon-kilpailuissa, elimistö on erityisen kovilla. Joskus normaaleissa olosuhteissa hyvin pärjännyt urheilija saattaa kokea ääriolosuhteissa suhteettoman suurta rasitusta ja mm. odottamatonta rabdomyolyysiä eli äkillistä lihaskudoksen vauriota.

geenitestin tulokset

Kuva @denarced

harjoittelun jälkeinen palautuminen

Elimistöni tulehdusvaste harjoitteluun on näiden perintötekijöiden suhteen huomattavasti keskivertoa korkeampi. Myös harjoittelun jälkeinen palautumisnopeuteni on keskivertoa nopeampaa. Harjoittelun jälkeen näiden perintötekijöiden näkökulmasta lihakseni ovat huomattavasti keskivertoa vähemmän kipeät. Nämä ovat mielestäni erittäin mielenkiintoisia faktoja liittyen palautumiseen treeneistä. On totta, että harvoin lihakseni ovat kovin kipeät treenaamisen jälkeen. En väitä, etteivät ne olisi lainkaan kipeät, mutta kipu on siedettävää.

Tarjouskoodilla HENRIIKKASPORT saa tämän sport geenitestin hintaan 190€, kun normaalihinta on 590€. Tarjous on voimassa 20-30.4.21 välisenä aikana.

 

 

lue myös

Kehorauha on JOKAISEN oikeus

Penikkatauti kuriin kotikonstein

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa