Hae
Henriikka Johanna

Korona tuli taloon – vihdoin

Korona tuli vihdoin myös omalle kohdalle. Yli kaksi vuotta siinä meni, ennen kuin itse sairastuin. Tavallaan olen tyytyväinen, että se vihdoin tuli myös itse sairastettua. Ja tässä vaiheessa, kun kolme rokotetta on jo saatu.

Näin kaikki alkoi

Keskiviikkona 2.3 herätessä oli hieman outo olo. Päätä särki, tuntui kun otsaa puristaisi jokin vanne. Äänikin tuntui olevan hieman käheä. Tein kotitestin, joka näytti negatiivista. Kuumetta ei ollu, joten lähdin töihin. Olo ei päivän aikana oikeastaan mennyt huonompaan eikä parempaan suuntaan. Tein illalla uuden kotitestin, joka oli edelleen negatiivinen. Päätin, että teen torstaina töitä kotona, koska olo oli normaalia oudompi. Otin myös yhteyttä Oma olo- palveluun ja oireiden perusteella oli mahdollisuus siihen, että korona olisi mahdollinen.

Torstaina olo edelleen aikalailla samanlainen. Ääni oli käheä, kurkku hieman karhea, päätä särki ja kokonaisuudessa hieman outo olo. Hoitaja soitti heti aamusta ja pääsin viralliseen koronatestiin. Vointi ei päivän aikana muuttunut mihinkään suuntaan ja olo oli suht hyvä koko ajan. Noin klo 17 tuli viesti, tuloksesi on positiivinen. Iltaa kohden alkoi yskä, sellainen  äsrysttävän kuiva ja nalkuttava joka ei meinaa loppua. Kuume nousi myös illan aikana 37.8.

Korona

KoRona – eristyspäivä 1

Perjantai 4.3 oli virallisesti ensimmäinen eristyspäivä. Nyt alkoi oireet myös iskeä pahemmin päälle. Aamulla söin aamupalan normaalisti, mutta siitä noin tunti, haju- ja makuaisti katosivat kuin tuhka tuuleen. Samaan aikaan päälle iski myös aivan järkyttävä flunssa. Yskä oli edelleen samanlainen ärsyttävä ja kuiva. Kuumetta ei enää perjantaina ollut, myös kurkku- ja pääkipu katosivat päivän aikana.

Tein myös tieteellisen tutkimuksen. Koska covid-19 oli nyt vahvistettu, päätin kokeilla toimiiko kotitestit ollenkaan. Joten ei muuta kuin tikkua nenään ja testiä tekemään. Ennen kuin kontrolliviiva oli ehtinyt tulla näkyviin, tulos oli jo erittäin selkeä. Eli nyt myös kotitesti näytti positiivista. Joten eiköhän ne suht luotettavia ole myös.

Korona

Tein vielä kotitestin vaikka olin saanut jo virallisesta testistä positiivisen tuloksen

Eristyspäivät 2-5

Loput erityspäivät olivatkin hyvin samankaltaisia keskenään. Flunssanoireet katosivat pikkuhiljaa, jäljelle jäi vain aivan järkyttävä yskä. Sekin onneksi alkuviikkoa kohden alkoi helpottamaan ja oli enemmän lohkeilevaa. Myös makuaisti alkoi palautua pikkuhiljaa tiistaina, jolloin olin viimeistä päivää kotona.

Täytyy olla tyytyväinen siihen, että pääsin koronan suhteen todella helpolla. Ehkä tähän auttoi pohjalla olleet kolme rokotetta, en tiedä.

-Henriikka

lue myös

Koronarokote – aionko ottaa sen vai en?

Koronakaranteeni osui kohdalleni viime metreillä

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Koronakaranteeni osui kohdalleni viime metreillä

Koronakaranteeni osui kohdalleni torstaina. Olin töissä, kun sain puhelun altistumisesta. Siitä hetkestä (tai melkein, olin työn puolesta Helsingissä) kotiin 28.6 asti. Olen koko Koronan ajan ajatellut, että jos karanteeni osuu kohdalle niin sitten sitä vaan ollaan kotona ja tehdään asioita kotona. Voin kertoa, että ei se ihan niin helposti mennytkään.

Koronakaranteeni ja Arki

Yksin asuessa niinkin yksinkertainen asia kuin kaupassa käynti on hieman hankalaa. Onneksi ostokset pystyy tekemään verkossa ja hakemaan kaupasta kontaktittomalla toimituksella. Ei tarvitse pyytää sukulaisia käymään kaupassa puolestani. Myönnän, että avun pyytäminen on itselle välillä vaikeaa.

Eikä tämä vallitseva helle tee koronakaranteenissa olemista yhtään helpommaksi. Asunnossa on kuuma, ikkunoita ei kannata pitää auki, kun tulee kuumempi. Ei ole takapihaa eikä parveketta jossa voisi viettää aikaa ja olla. Toki taloyhtiön yhteiselle pihalle saan mennä, mutta en koe sitä kovin miellyttäväksi ajatuksesi. Omaan meinaa himan uteliaita naapureita. Olen haaveillut uimaan pääsemisestä tai ilmalämpöpumpusta. Olen kuitenkin joutunut tyytymään kylmään suihkuun sekä ilmastoituun autoon. Pienet ajelut ympäri kylää viileässä autossa ovat olleet viihdykettä karanteenissa.

Valehtelisin jos väittäisin, että tämä karanteeni olisi ollut jotenkin helppo. Tänään on viides karanteeni päivä ja edessä olisi vielä 6. Melkein siis puolivälissä, mutta se ei juurikaan lohduta ajatuksena. En kuitenkaan missään nimessä halua syyttää henkilöä, jonka vuoksi altistuin. Hän ei tätä tahallaan tehnyt ja on varmasti yhtä harmissaan tilanteesta, ehkä jopa enemmän. Kaikki tsemppi myös hänelle.

Koronakaranteeni

Ajankulua kaRanteeniin

Pääasiassa olen koronakaranteenin aikana katsonut telkkaria; Netflixiä, Cmorea, sekä Ruutu+ palvelusta jenkkifutista. Paljon olisi myös kotihommia joita voisi tehdä, mutta järkyttävä helle ei houkuttele tekemään yhtään mitään. Niinpä olen hyvällä omalla tunnolla katsellut telkkaria. Ja hikoillut. Paljon.

Parin päivän päästä on juhannus. Olisi kiva jos kertoisit jotain vinkkejä juhannuksen viettoon. Ottaen siis huomioon, että olen yksin karanteenissa kotona. Eikä tuo ilmakaan näytä paljon viilenemisen merkkejä juhannukseksi.

-Henriikka

Lue myös

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Kauravohvelit ja vadelmapehmis

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa