Hae
Henriikka Johanna

Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen

Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen on ollut itselle hyvin yllättävä asia. Yllättävä siinä mielessä, että asia tuli itselle esiin tavallaan vahingossa ja huomaamatta. Miten se on mahdollista? Huomasin ostavani melkolailla erilaisia vaatteita, kun vuosi sitten melkein 60kg painavampana. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että peilikuvakin miellyttää huomattavasti paljon enemmän kuin vuosi sitten.

Pukeutmiseen panostus lisääntynyt

Huomasin noin kuukausi sitten, että panostan pukeutumiseen nykyään paljon enemmän. Ennen saatoin poistua kotoa mitä oudoimmissa ja jopa rikkinäisissä vaatteissa sen enempää välittämättä. Eihän kukaan minua kuitenkaan katso, joten ihan sama missä vaatteissa kuljen. Tuo oli ajatukseni vielä alkuvuodesta mitä tuli pukeutumiseen. Vaan eipä ole enää! Olen paljon tarkempi nykyään miten pukeudun. Työkin on nyt sellainen, että ei voi tulla ihan missä rähjäisissä vaatteissa tahansa töihin.

Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen

Erilaiset mekot ovat löytäneet tieni vaatekaappiin ja melkein viikoittain päälle päätyy jokin mekko

Myös vaatteiden ostaminen on paljon mukavampaa nyt, nyt kiloja on karissut. Vaikka kerroin, että panostan enemmän pukeutumiseen laihtumisen myötä, en kuitenkaan ole ostanut mitään kalliita vaatteita. Olen päättänyt, kun paino vakiintuu, ostan laadukkaita vaatteita (en pikamuotia) ja panostan vaatekaapin sisältöön laadullisesti enkä määrällisesti. Nyt olen aloittanut suunnittelemaan oman unelmien vaatekaapin sisältöä. Tulen siitä varmasti kertomaan myöhemmin lisää.

haluan korostaa parhaita puoliani pukeutumisella

Aiemmin pukeuduin isoihin ja löysiin vaatteisiin. Etenkin yläosat olivat löysät ja rennot. Olen aina kokenut vatsan alueen itselle haastavimmaksi kohdaksi ja halunnut aina peittää sen. En myöskään koskaan voinut kuvitellakaan, että menisin julkisiin paikkoihin tai ulos shortseissa tai mekossa. Tämä ajatusmaailma on heittänyt myös täysin ympäri. Tänä kesänä olen pitänyt mekkoja enemmän kuin koskaan ennen. Töissä minulla on usein mekko ja näin kesähelteillä se on ollut täydellinen valinta. Ostin myös farkkushortsit joiden kanssa olen kulkenut pitkin kyliä.

Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen

Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että poistun ulos vaatteessa joka paljastaa vatsan

Vihdoin tuntuu siltä, että saan ja uskallan pukeutua sellaisiin vaatteisiin kuin oikeasti haluan. Enää kilot eivät ole niin suurena esteenä kuin aiemmin ja voin toteuttaa itseäni pukeutumisen kautta ihan eri tavalla. Laihtumisen vaikutus pukeutumiseen on ollut siis suurten muutoksen aikaa. Ja uskon pukeutumisen vielä muuttuvan, kun kiloja karisee entisestään.

-Henriikka

lue myös

Plus size muoti – miten minä pukeudun

Haaveena rintojen pienennysleikkaus

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Ei enää koskaan laihdutuskuuria

Ei enää koskaan laihdutuskuuria, asia, jonka tajusin tänään antaessani haastattelua erääseen lehteen. En ollut tajunnut asiaa aiemmin, mutta nyt aloin pohtia asiaa tarkemmin. Voiko todellakin olla mahdollista, että koskaan enää ei tarvitse syksyllä, tammikuussa ja maanantaina aloittaa laihdutuskuuria. Voinko siis todella sanoa ei laihdutuskuuria enää koskaan?

Miksi ei laihdutuskuuria?

Omasta lihavuusleikkauksesta on nyt aikaa aika tarkkaan 9 viikkoa. Koko tuon yhdeksän viikon aikana en ole kertaakaan laskenut kaloreita tai uhrannut ajatusta laihdutuskuurille. Mun elämä alkoi uudestaan leikkauksen jälkeen. Voin ja saan syödä mitä haluan (ja mitä pystyn) eikä mistään syömisestä tarvitse kokea minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Olen voinut nauttia jokaisesta suupalasta ja ateriasta sen pienen määrän, joka mahani vetää. Vihdoin voin siis nauttia ruoasta ilman, että se aiheuttaa stressiä tai jonkinlaista ahdistusta.

Ei laihdutuskuuria

Tiedostan kyllä, että tulevaisuudessa painon nousu voi olla mahdollista. Ei pidä kuvitella, että leikkaus tekisi ihmeitä eikä omilla valinnoilla ole mitään merkitystä. En kuitenkaan halua enää koskaan ajatella olevani millään laihdutuskuurilla. Se, että jossain vaiheessa voin joutua tarkkailemaan annoskokoja tai aterian sisältöä, en kuitenkaan koe sen olevan laihdutuskuuri. Ainakin nyt tuntuu siltä, tosin en voi tietää mitä ajatuksia asia herättää minussa esim. kahden vuoden päästä.

Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että menin leikkaukseen. Koen saaneeni elämäni takaisin. Vaikka joudun miettimään tälläkin hetkellä mitä ja etenkin milloin syön, en koe silti olevani laihdutuskuurilla ja sen takia tarkkailemaan syömistäni. Ei, joudun tarkkailemaan syömistäni sen takia, että saan riittävästi ruoasta tarpeellisia ravintoaineita. Ja silti en saa niitä ravinnosta tarpeeksi vaan joudun turvautumaan lisäravinnepurkkiin, koko loppuelämäni ajan.

-Henriikka

lue myös

Miten minusta tuli ylipainoinen?

Lihavuusleikkaus ja ravitsemus

Hyvinvointivinkit joilla parannat arkeasi

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa