Hae
Henriikka Johanna

Aloittavan salitreenaajan täsmävinkit

Oletko aloittava salitreenaaja tai haluaisit aloittaa salitreenin? Et kuitenkaan tiedä miten lähtisit liikkeelle. Tässä sinulle aloittavan salitreenaajan täsmävinkit, jonka avulla pääset alkuun.

salitreenaajan täsmävinkit

aloita rauhassa

Aloita rauhassa. Monesti alussa ollaan innoissaan ja energiaa tuntuu riittävän vaikka muille jakaa. Kannattaa kuitenkin malttaa mielensä. Etenkin, jos et ole kovin tottunut liikkumaan. Alkuun kaksi salitreeniä viikossa on oikein hyvä tahti. Kun kahdesti viikon aikana käyt koko kropan salilla läpi, saat taatusti tuntumaa ja kehitystä. Jos vielä 2-3kk:n päästä on innostusta samalla tavalla kuin alussa, voit ottaa mukaan kolmannen treenin. Muista kuitenkin, että lepo on myös tärkeää. Jos mahdollista, pidä salipäivien välissä ainakin yksi lepopäivä ennen toista salikäyntiä.

älä vertaa itseäsi muihin

Jokainen on aloittanut joskus ja ollut samassa tilanteessa kuin sinä nyt. Älä vertaa itseäsi jo salilla olijoihin vaan keskity omaan tekemiseen. Monesti etenkin aloittelijasta saattaa tuntua siltä, että sinua tuijotetaan. Kyllä, joku voi sinua katsoa, mutta ei varmasti ajattele mitään pahaa. Jokainen on salille tullut treenaamaan, ei arvostelemaan muita. Nykyään monella on myös kuulokkeet päässä, joten he keskittyvät täysin musiikkiin tai omaan suoritukseen. Ja muista, kukaan ei oleta edes, että osaat kaiken. Itse on käynyt salilla jo lähes 10 vuotta säännöllisesti, mutta silti on liikkeitä joita en vain osaa. Se on tullut crossfit harrastuksen myötä erittäin tutuksi.

Aloittavan salitreenaajan kannattaa aloittaa treenaaminen laitteilla ennen vapaisiin painoihin / tankoihin siirtymistä. Laitteilla liikerata pysyy oikeana ja treenaaminen on turvallisempaa

pyydä apua / hanki ohjelma

Usein kaikilla saleilla on mahdollista saada maksuton ohjattu tunti laitteiden käyttöä varten. Tämä kannattaa hyödyntää. Näin tiedät miten laitteet toimii, miten ne säädetään sinulle sopivaksi ja miten saat lisättyä painoa. Jos sinulla on joku ystävä, joka käy samalla salilla, voit myös hänen kanssa käydä laitteitta läpi.

Monelta salilta saa myös aloittelevalle sopivan saliohjelman. Usein samassa yhteydessä, kun käydään laitteita läpi. Tämä kannattaa hyödyntää, koska on usein myös maksuton. Jos kaipaat henkilökohtaisempaa saliohjelmaa esim. omien rajoitteiden yms. vuoksi, voit ottaa minuun yhteyttä Muutos by Henriikka sivun kautta ja teen sinulle sopivan kuntosalitreenin (69€).

lämmittely ja liikkuvuus

Ei pidä lähteä soitellen sotaan eli suoraan painoihin kiinni. Lämmittely ennen treeniä on kaiken a ja o. Lämmittelyn ei kuitenkaan pidä olla puolen tunnin juoksu juoksumatolla niin, että on aivan kuollut jo sen jälkeen. Sopiva lämmittelyn kesto on noin 5-10min. Sen voi tehdä kuntopyörällä, soutulaitteella, juoksumatolla tai crosstraining laitteella. Tärkeintä on, että koko kroppa saa liikettä ja syke nousee. Pidä syke kuitenkin maltillisena eli sinun pitäisi pystyä puhumaan puuskuttamatta. Lämmittelyn ei ole tarkoitus väsyttää ja sen suuremmin hengästyttää, ainoastaan herätellä kroppaa tulevaa liikuntasuoritusta varten.

Treenin jälkeen kannattaa tehdä pieni jäähdyttely / venyttely. Käy kevyesti venytellen läpi ainakin ne lihasryhmät, jotka olet treenannut. Tämä auttaa kehoa palautumaan ja seuraavan päivän lihaskipu ei ole välttämättä niin voimakas (lihaskipu on normaalia eikä sitä tule säikähtää).

ravitsemus ja syöminen

Ravitsemus ei suoranaisesti ole vinkki kuntosalille, mutta se on erittäin tärkeässä roolissa, kun puhutaan salitreenaamisesta. Pitää syödä, jotta jaksaa treenata. Ruoka on meidän polttoaine! Jos et syö riittävästi ja säännöllisesti olosi on väsynyt, voimatasot laskevat sekä treeni tuntuu raskaammalle kuin pitäisi, palautuminen hidastuu, lihaskivut kestävät pidempään ja kehitys saattaa jäädä heikoksi. Salitreeni myös ”rikkoo” lihaskudosta, jota ruoka, etenkin, proteiini taas korjaa.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse alkaa laskemaan kaloreita, syödä lisäravinteita tai noudattaa tiukkaa dieettiä. Riittää, että syöt säännöllisesti, jokaisella aterialla olisi proteiinin lähde ja muistat juoda riittävästi vettä. Näillä keinoilla aloitteleva salitreenaaja pärjää jo todella pitkälle.

Salitreenaajan täsmävinkit eivät ole mitään vaikeita asioita. Muutamalla pienellä asialla saat aloituksesta itsellesi helpompaa ja mukavampaa.

Toivottavasti nämä salitreenaajan täsmävinkit olivat sinulle hyödyllisiä. Jos tulee mitä tahansa aiheeseen liittyvää kysyttävää, niin kysy ihmeessä. Autan sinua mielelläni.

-Henriikka

seuraa somessa

InstagramissaFacebookissaTikTokissa

lue myös

3 vinkkiä- miten keski-ikäinen nainen kasvattaa lihasmassaa salilla?

Näin lihoin lopulta yli 170kg:n painoon

Miksi en laihdu? Syyt ja vinkit jatkoon

Kaupallinen yhteistyö

Lihavuusleikkauksesta 9kk

Kaupallinen yhteistyö: Bariatric services

Lihavuusleikkauksesta 9kk aikaa. Tuntuu, että leikkauksesta on aikaa jo ikuisuus, samalla tuntuu, että leikkaus oli vasta viime viikolla. Paljon on asioita muuttunut tämän 9kk:n aikana ja onneksi suurin osa niistä muutoksista on positiivisia. En olisi vielä viime vuoden syyskuussa voinut edes kuvitella, mitä kaikkea muutoksia painonputoaminen elämääni tuo.

Lihavuusleikkauksesta 9kk – mitä on muuttunut

Ensimmäinen isoin muutos nyt luonnollisesti on paino. Lihavuusleikkauksesta on nyt 9kk aikaa ja painoa on tippunut yli 55kg. Olen myös mitannut mittanauhalla vartalosta neljää eri kohtaa, näistä on senttejä kadonnut yhteensä 136cm. Vaikka olen äärettömän iloinen, onnellinen ja tyytyväinen näihin ulkoisiin muutoksiin, kiitollisena olen muihin muutoksiin.

Yksi merkittävä asia on ehdottomasti liikkumisen keveys ja helppous. Se, että ns. ”normi liikkuminen” arjessa on paljon helpompaa, on huomattavaa. Rappujen nouseminen ei hengästytä, kävely on kevyempää, jaksan touhuta veljen lasten kanssa enemmän esim. mökillä yms. Myös treenaaminen on älyttömän paljon mukavampaa ja helpompaa. Kun rasvaa keskivartalosta on kadonnut, se mahdollistaa taas vartalon liikkuvuuden ihan eri tavalla. Olen joutunut opettelemaan jenkkifutiksen oman aloitusasennon uudelleen, koska oma liikkuvuus antaa enemmän mahdollisuuksia eikä maha ole niin paljon edessä. Toki vielä ”täydelliseen” aloitusasentoon on matkaa. Tai sellaiseen täydelliseen jota itse tavoittelen. Myös juokseminen on niin paljon helpompaa. Ihmehän se toki olisi, jos ei 55kg:a kevyempänä olisi. Aiemmin olen inhonnut juoksua, nyt se alkaa tuntua siedettävältä. Ehkä joskus alan siitä jopa pitämään. Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa / aloittaa alusta juoksukoulu ja kasvattaa juoksukuntoa.

Lihavuusleikkauksesta 9kk

Kolmas merkittävä asia itselle on ollut ehdottomasti oman itsetunnon koheneminen ja itsensä arvostus. Olen jo monta vuotta tehnyt töitä oman pään sisällä itsensä hyväksymisen suhteen. Ja omalla kohdalla täytyy todeta, että painonlasku on vaikuttanut merkittävästi oman itsetunnon nousemiseen. Olen alkanut ostamaan vaatteita, joista olen aiemmin haaveillut, mutta en ole kehdannut käyttää. Esimerkiksi mekkoja on alkanut ilmestymään kaappiin paljon aiempaa enemmän. Mietin pitkään, voiko edes sanoa, että painon putoaminen on vaikuttanut itsetuntooni. Mutta samalla olisi myös väärin olla sanomatta siitä. Joten leuka pystyyn ja kohti kesän rientoja!

-Henriikka

lue myös

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Saanko enemmän huomiota hoikempana?

Pudotettuja kiloja ja roikkuvaa nahkaa

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa