Lihavuusleikkaus mietinnässä
Lihavuusleikkaus on ollut ajatuksissa pidempään, ehkäpä jo puolen vuoden ajan. En ole siitä aiemmin kirjoittanut mitään, koska olen miettinyt muiden mielipiteitä asiasta. Koetaanko lihavuusleikkaus helppona tapana laihduttaa? Olenko epäonnistunut elämäntapamuutoksessani jos menen leikkaukseen? Olenko epäpätevä ravintovalmentaja leikkauksen jälkeen?
Lihavuusleikkaus PähkinÄn Kuoressa
Lihavuuden leikkaushoitoa käytetään valikoiduille hyvin ylipainoisille potilaille. Leikkauksessa mahalaukkua muovataan siten, että voidaan syödä vain pieniä suupaloja kerrallaan hitaasti. Leikkauksen jälkeen laihdutaan siksi, että energian (kaloreiden) saanti ruoasta vähenee.
Leikkausmenetelmiä on useita. Suomessa käytetään pääasiassa mahalaukun ohitusleikkausta. Seuraavaksi yleisin on mahalaukun kavennusleikkaus. Suomalaisessa terveydenhuollossa laihdutusleikkauksia tehdään yliopistollisissa sairaaloissa ja suurissa keskussairaaloissa, jotka järjestävät myös leikkauksen jälkeisen seurannan (Lähde Terveyskirjasto)

Miksi olen pohtinut leikkausta?
Ei ole salaisuus, että painoni on noussut viimeisen puolen vuoden aikana. En vain ole puhunut siitä paljon. Kuten monelle muullekin painonpudottajalle, jojo-ilmiö on tullut myös omalle kohdalle tutuksi. Vaikka olen muuttanut elämäntapojani paljon, ruokailu on aina ollut itselle suurin ongelma ja kompastinkivi. Ja sitä se on myös nyt. Hävettää myöntää miten huonosti tällä hetkellä syön itse, kun samalla kerron muille miten tulisi syödä. Mutta eikös sanonta kuulu: ”Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin sanon”.
Lihavuusleikkaus ei ole kuitenkaan mikään avain onneen tai välttämättä edes pysyvään painonpudotukseen. Eikä todellakaan mikään helpoin reitti painonpudotukseen. Jotta leikkaukseen edes pääsee, joutuu terveydenhuollon henkilöstön ”valvon silmän alla” pudottamaan ensin painoa, käytävä erilaisissa tutukimuksissa ja testeissä, tavattava lääkäreitä yms. Eli ei todellakaan mikään yksinkertainen ja helppo reitti.
Olen miettinyt leikkausta ja uskon, että se voisi tuoda itselle pysyvän painonpudotuksen. Olen kuitenkin oppinut paljon elämäntapamuutokseni aikana vaikka paino onkin nyt hieman noussut. Leikkauksen myötä uskoisin saavani loistavan uuden alun terveelliselle loppuelämälle.
Mitä ajatuksia lihavuusleikkaus sinussa herättää? Tai oletko itse ollut leikkauksessa tai kenties samassa tilanteessa kuin itse olen, miettimässä sitä? Olisi kiva kuulla kokemuksia.
-Henriikka
lue myös
Haaveena rintojen pienennysleikkaus
Saako laihduttaja syödä leipää?
Koronarokote – aionko ottaa sen vai en?
seuraa somessa
Arkiliikunta – mitä se on ja miten lisätä sitä?
Arkiliikunta on jokapäiväistä liikkumista, joka ei ole varsinaista liikunnan harrastamista. Arki antaa paljon mahdollisuuksia liikkua monipuolisesti. Pihatyöt, työmatkapyöräily, työpaikan taukojumppa, lasten kanssa touhuaminen tai vaikka telkkarin edessä venyttely. Kaikki käy. Kaikki liike lasketaan. Keho pitää uusista haasteista ja nauttii monipuolisuudesta. Aloita siis sillä, että vähennät istumista ja paikallaan oloa.

Pienikin säännöllinen liikuntamäärä auttaa ylläpitämään terveyttä ja säästää myös sosiaali- ja terveyskuluja. Arkiliikuntaa lisäämällä ja liikunnallisen elämäntavan omaksumalla terveysliikuntasuositukset on helpompi täyttää. Katso liikuntasuositukset tästä
Säännöllinen arkiliikunta kohottaa nopeasti heikkokuntoisen kestävyyttä, mutta myös hyväkuntoinen hyötyy. Pienikin pyrähdys parantaa verenkiertoa ja kiihdyttää hengitystä – ja mitä enemmän lihakset kykenevät kuluttamaan happea, sitä paremmassa kunnossa ihminen on.
Miten lisätä arkiliikuntaa?
- Pyöräile tai kävele töihin koko matka tai osa matkaa
- Jätä auto kauimmaiseen parkkiruutuun työpaikalla / kaupan pihalla
- Pakkaa lenkkarit, urheiluhousut, paita ja mahdollisesti urheilurintsikat valmiiksi edellisenä päivänä ja juokse töistä kotiin. Reppu selässäkin voi juosta
- Imuroi vähän tavallista rivakammin
- Katso uutiset jumppapallon päällä hytkyen
- Pese hampaat yhdellä jalalla seisten
- Nouse varpaille pyykkiä ripustaessa
- Nouse aina seisomaan, kun puhut puhelimessa (töissä tai kotona)
- Puutarhatyöt / lumityöt / ruohonleikkuu / haravointi
- Kyykkää taapero painona ja kun annat hänelle keinussa vauhtia, tee painonsiirtoja samalla. Ylipäänsä lasten kanssa leikkiminen ja touhuaminen
- Kulje portaita. Ajattele, että hissi on tavaroiden kanssa kulkemista varten
- Ylitä ulko-oven kynnys. Se on korkein este. Ihan sama mitä ulkona teet, kunhan päätät astua pihalle
- Pane kuulokkeista musiikki soimaan ja tee pieni oma treeni tai vaikka tanssi, kun lapset katsovat lastenohjelmia
- Hylkää ajatus, että arkiliikuntasi näyttää tyhmältä ja kokeile rohkeasti erilaisia asioita!

Miten paljon sun arjessa näkyy arkiliikunta (tai hyötyliikunta)? Voisko yllä olevista vinkeistä jokin olla sellainen, mitä kokeilet omaan arkeen? Vai onko sulla joku huippu arkiliikuntavinkki muille? Kerro siitä ihmeessä!
HAASTE! Monta yllä olevista vinkeistä ehdit tehdä seuraavaan kuukauden aikana? Meneekö kaikki helposti?
-Henriikka
Lue myös
Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli
Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?
Seuraa somessa


29