Hae
Henriikka Johanna

Tomaattikeitto paahdetuista tomaateista

Jos Tik tok on lainkaan sulle tuttu, on tämä tomaattikeitto tullut vastaan varmasti monta kertaa. Koska tuntuu, että kaikki kehuvat sitä, oli minunkin pakko kokeilla. Ja kyllä, tämä on ehdottomasti herkullisin, täyteläisin ja maukkain tomaattikeitto, jota olen koskaan syönyt. Eikä sen valmistamiseen mennyt järjettömän pitkää aikaa.

Tomaattikeitto

tomaattikeitto

noin 500g kirsikkatomaatteja (kotimaisia, jos mahdollista)

3-4 tomaattia, kotimaisia myös

2-3 porkkanaa

1-2 sipulia

2 kokonaista valkosipulia

noin 2dl kuohukermaa

Tuoretta basilikaa

Suolaa, pippuria, öljyä

 

Ohje:

Huuhtele tomaatit. halkaise kirsikkatomaatit kahtia, samoin isommat tomaatit. Laita ne uunipellille leikattu pinta ylöspäin. Kuori ja pilko porkkana sekä sipuli ja laita uunipellille. Sipulin voi jättää hyvin isommiksi lohkoiksi. Leikkaa valkosipulista pää pois ja jätä kynnet paikoilleen. Kaada valosipulin päälle reilusti öljyä sekä mausta suolalla ja pippurilla. Tämä jälkeen kääri ne folionyyttiin ja laita uunipellille. Laita tomaattien, porkkanoiden ja sipulien päälle reilusti öljyä, suolaa ja pippuria. Paista uunissa 200 asteessa noin 40min.

Kaada koko uunipellin sisältö (öljyineen ja nesteineen) kattilaan. Ota valkosipulit pois foliosta ja purista pehmeät valkosipulinkynnet kattilaan. Lisää joukkoon muutama desi vettä ja keitä keittoa hetki miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon tuoretta basilikaa main mukaan. Halutessasi voit jättää sen myös pois. Soseuta keitto sauvasekoittimella täysin sileäksi. Lisää joukkoon kuohukermaa ja tarkista maku. Tarvittaessa lisää suolaa ja pippuria, ehkä ripaus sokeria. Jos haluat tomaattikeitosta hieman tulisemman, lisää chilihiutaleita tai tuoretta chiliä. Tomaattikeitto on parasta tuoreen, kevyesti paahdetun patongin kanssa, jota voi dippailla keittoon.

Tomaattikeitto

Tämä tomaattikeitto on ehdottomasti parasta tomaattikeittoa, jota olen koskaan syönyt. Aiemmat keitot joita olen tehnyt, ovat olleet hyvin miedon makuisia ja liruja. Uskon, että tomaattien paahtaminen uunissa tekee niistä entistä herkullisemman. Seuraavalla kerralla ajattelin lisätä joukkoon suippopaprikaa. Meinaatko kokeilla tehdä tätä tomaattikeittoa? Tai onko sulla jokin oma herkullinen tomaattikeiton ohje? Olisi kiva kuulla sun suosikkiohje, mikä siinä on salainen ainesosa?

-Henriikka

lue myös

Aamupuuro kolmella eri tavalla

Kasvissosekeitto – helppo ja herkullinen

Crunchwrap yhdistää tortillan ja tacon

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Tex mex salaatti – helppoa ja herkullista

Tex mex salaatti on ehdottomasti yksi mun lempparisalaateista koskaan. Olen tehnyt sitä myös lihavuusleikkauksen jälkeen ja salaatti maistuu aina vaan yhtä hyvältä. Parasta tex mex salaatissa on sen helppous. Pienellä vaivalla saa herkullisen ja tietysti täyttävän salaatin.

Tex mex salaatti – ohje

400g naudan vähärasvaista jauhelihaa

pala kurkkua sekä paprikaa

puolikas punasipuli

kirsikkatomaatteja

säilyke- tai pakastemaissia

jääsalaattia tms

juustoraastetta

American dippi

Tortilla sipsejä / nachoja

(jalapenoja)

Tex mex salaatti

Valmistus

Paista jauheliha kypsäksi sekä mausta haluamallasi tavalla. Kaupan tex mex hyllyltä löytyy tacomausteseos joka sopii loistavasti tähän salaattiin.

Tee salaatti valmiiksi. Revi jääsalaatti, pilko paprika, kurkku ja sipuli. Halutessasi voit laittaa myös jalapenoja. Valuta maissit ja lisää joukkoon. Itse suosin tölkkimaissia, ovat makeampia kuin pakastemaissi. Laita joukkoon myös juustoraastetta. Itse tykkään käyttää hieman voimakkaamman makuista juustoraastetta esim punaleima emmentalia. Halutessasi juuston voi jättää myös pois. Lisää joukkoon paistettu jauheliha ja sekoita joukkoon.

Laita valmiin annoksen päälle nachoja sekä American dippiä. Dipin voit sekoittaa itse kermaviilistä ja American dipistä tai ostaa valmiin dipin. Nachoja ei kannata sekoittaa salaatin joukkoon sillä niiden rapeus katoaa nopeasti.

Meinaatko kokeilla tex mex salaattia? Aiotko tuunata sitä vielä jollain tavalla?

-Henriikka

Lue myös

Tonnikalapasta – helppo ja nopea arkiruoka

Crunchwrap yhdistää tortillan ja tacon

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa