Hae
Henriikka Johanna

Paino tippuu ja paluu arkeen

Paino tippuu hurjaa vauhtia ja paluu arkeen tapahtui viime viikolla. Vieläkin on jotenkin outoa ajatella, että leikkauksessa on käyty ja uuden elämän opettelua on jokapäivä. Ihan ei kaikilta ongelmiltakaan ole vältytty, mutta uskon sen kuuluvan prosessiin.

Paino tippuu hyvin – jopa todella hyvin

Paino on tosiaan tippunut hurjaa vauhtia. Aina maanantaisin suoritan punnituksen sekä mittauksen. Nyt leikkauksesta on kulunut vajaa 5 viikkoa ja painoa on tippunut 18.2kg (mukaanlukien kolmen viikon leikkaukseen valmistava dieetti). Lisäksi mittaan mittanauhalla neljästä eri kohdasta (pääasiassa keskivartaloa) ja siitäkin on kadonnut hurjat 47cm.

Peilistä alkaa huomaamaan jo muutosta  ja etenkin vanhoista vaatteista. On ihanaa, kun vaatevalikoimasta löytyy vaatteita, jotka ovat kiristäneet aiemmin. Ja yksi kohta mistä olen huomannut suurimman muutoksen on ehdottomasti kasvot! Tuntuu, että kasvoista on kadonnut 10kg. Kaksoisleuka on pienentynyt sekä leukalinja alkaa korostua enemmän.

Paino tippuu

Vasen kuva reilu viikko leikkauksesta ja oikea pari viikkoa myöhemmin

Paluu arkeen ja töihin

Olen palannut myös takaisin töihin neljän viikon sairasloman jälkeen. Töihin paluu jännitti todella paljon. Ei niinkään itse työ vaan se miten pystyn töissä syömään, jaksanko tehdä töitä pienemmällä kalorimäärällä yms. Kaikki oli kuitenkin turhaa, töissä on mennyt tosi hyvin. Toisaalta en ole ollut töissä vasta kuin muutaman päivän sairasloman jölkeen, mutta töhön asti kaikki on mennyt hyvin. Uskon ja toivon niin olevan myös jatkossa.

Paino tippuu

Kohti treenejä ja salia

Myös treenit ovat tulleet jälleen osaksi arkea. Alkuviikosta kävin ensimmäistä kertaa salilla todella pitkän tauon jälkeen. Ja täytyy myöntää, että rauta oli hyvin raskasta. Tein kevyen koko kropan treenin ja seuraavana päivänä tuntui siltä, kun olisi jäänyt jyrän alle. Jokaiseen lihakseen kolotti. Mutta tästä se treenaaminen taas lähtee käyntiin. Ja onhan se hyvä käydä salilla, koska paino tippuu niin nopeasti tällä hetkellä. Pakko saada lihasmassaa kasvatettua ettei kaikki paino lähde lihaksista.

-Henriikka

Lue myös

Viikko lihavuusleikkauksesta

Miten minusta tuli ylipainoinen?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

Treenimotivaatio löytyi jälleen

Oma treenimotivaatio etenkin salitreenaamisen suhteen on tämän vuoden aikana ollut pakkasen puolella. Kun korona keväällä tuli, lopetin salilla käymisen kokonaan. En avannut salin ovia moneen kuukauteen. Ensimmäisen kerran tauon jälkeen taisin käydä heinä- tai elokuussa salilla. Kerran. Eihän se treenimotivaatio kovin korkealla ollut, kun tuntui, että voimatasot olivat laskeneet kun härän häntä ja kaikki tekeminen oli tahmeaa.

Syksyllä aloin saada jälleen motivaatiota salitreeniin. Sitten sairastuin. Kuukauden verran oli epämääräisiä oireita ja olo puolikuntoinen, joten salille ei ollut mitään asiaa. Marraskuun lopulla oli jälleen tehdä paluu salitreenin pariin ja etsiä kadoksissa ollut treenimotivaatio!

Pt:n avulla treenimotIvaatio kattoon

Joulukuun alkupuolella ollessani salilla, ihana Krista ehdotti mulle jos treenattais yhdessä jouluun asti niin monta kertaa kun ehditään. Ajatus alkuun kauhistutti, sillä oon nähnyt millaisia treenejä Krista asiakkailleen vetää ? Olisi ollut typerää kieltäytyä moisesta tarjouksesta, joten vastasin myöntävästi. Saatiin sovitettua 8 treeniä ennen joulua.

Koska päälaji itsellä on jenkkifutis, suunniteltiin treenit sen mukaan. Paljon kyykkyjä, jotta jaloissa on voimaa sekä muita jenkkifutista tukevia liikkeitä. Alkuun lähdettiin hiomaan kyykkytekniikkaa kuntoon, jotta myöhemmin voi ja uskaltaa laittaa kunnolla painoa lisää. Täytyy kyllä sanoa, että pieni tekniikkakurssi teki terää. Jo kahden treenikerran jälkeen kyykky näyttää paljon paremmalta; selkä pysyy hyvässä asennossa, keskivartalo tiukkana ja kyykky menee paljon alemmas. Kyllä corella on iso merkitys kyykyissä, sen tajusin vasta nyt.

Nainen kyykkää kuvassa etsii treenimotivaatio

Täytyy kyllä sanoa, että ilman tiukkaa pt:n treeniä en varmasti olisi löytänyt omaa treenimotivaatiota. Nyt tekeminen on taas ihan uudella tasolla ja odotan innolla treenipäiviä. Loppujen lopuksi pieni juttu, jolla on kuitenkin valtavan iso merkitys.

Onko sulla ollut joskus treenimotivaatio hukassa? Mitä teit, että se jälleen löytyi? Olisi kiva kuulla sun koemukset.

-Henriikka

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös

Miksi painonpudotus on niin vaikeaa?

Entinen sohvaperuna, nykyinen urheilija

Yhdistä herkuttelu ja painonpudotus onnistuneesti