Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias
Lihavuusleikkauksesta vuosi aikaa. Huh, miten nopeasti aika on mennyt. Muistan kuin eilisen päivän, kun istuin junassa matkalla Helsinkiä ja sieltä kohti Tallinnaa. Jännitti ihan älyttömästi, mutta lähinnä yksin reissaaminen. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin odottava. Odotin innolla mitä kaikkea leikkauksen jälkeen tulee tapahtumaan ja mitkä asiat tulevat muuttumaan. Tänään, 22.9.22 Henriikka 2.0 täyttää yhden vuoden. Kulunut vuosi on ollut aika huikea!
Lihavuusleikkauksesta vuosi – mitä vuosi toi tullessaan?
En oikeastaan edes tiedä mistä aloittaisin purkamaan kulunutta vuotta sillä niin paljon asioita on tapahtunut. Jätän tästä postauksesta painonpudotuksen kokonaan pois vaikka sekin on ollut merkittävä vuoden aikana (melkein 65kg). Haluan keskittyä muihin asioihin, kun painon putoamiseen.

Yksi unelmani ja haave jo muutaman vuoden ajan on ollut opiskella personal traineriksi. Lykkäsin haavetta aina eteenpäin, koska koin, etten ollut valmis opiskelemaan pt:ksi. Keväällä aloin pohtia asiaa toden teolla ja päätin lähteä opiskelemaan. Kesäkuussa aloitin pt opinnot ja näillä näkymin lokakuun aikana tulen valmistumaan personal traineriksi. Se on yksi todella iso asia minulle elämässäni.
Toinen iso asia, joka vuoden aikana on selvästi lisääntynyt on itsevarmuus ja rohkeus olla oma itsensä. Aiemmin saatoin piileskellä kotona ja välttää ylimääräisiä ihmiskontakteja vaikka sosiaalinen olenkin. Nyt olen kuitenkin puhjennut eloon ihan eri tavalla. Olen esimerkiksi huomannut, että pukeudun aivan eri tavalla kuin aiemmin. Rakastan mekkoja ja olenkin tässä keväästä alkaen pitänyt todella paljon mekkoja niin töissä kuin vapaa-ajalla. Enää en pelkää näyttää sääriä!
Myös suhteeni ruokaan on muuttunut täysin. Aiemmin söin, koska syöminen oli kivaa ja toi hyvän tunteen. Ja söin muuten aivan järkyttävän kokoisia annoksia. En juuri koskaan tuntenut oloani kylläiseksi, joten ruokaa meni paljon. Nykyään ajattelin ruoan olevan minulle polttoainetta, joka pitää minut liikkeessä. Toki edelleen nautin hyvästä ruoasta ja esim. ulkona syömisestä. Nyt riittää huomattavasti pienempi annos ja tunnen vatsani olevani täynnä. Uuteen mahaan kun ei ruokaa mahdu muruakaan ylimääräistä.

Tästä on mahtavaa lähteä kohti seuraava vuotta ja katsoa, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.
-Henriikka
Lue myös
Muuttunut vartalo – uusia ulottuvuuksia
Lihavuusleikkaus ja kuukautiset
InBody mittaus painonpudotuksen tukena
seuraa somessa
Muuttunut vartalo – uusia ulottuvuuksia
Muuttunut vartalo on avannut itselle ihan kokonaan ”uuden maailman”. Asiat, joista ennen pidin, ovat nyt 100 kertaa mukavampia ja mielekkäämpiä. En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että tällainenkin asia voi muuttua ja tulla eteen. On ihmeellistä, mihin muuttunut vartalo on antanut mahdollisuuden ja osittain myös onnistumisen tunteita. Joillekin nämä asiat saattavat olla ihan normaaleja itsestään selviä asioita, mutta itselle osa on tullut aivan uutena yllätyksenä.
muuttunut vartalo, muuttunut vaatetus
Kirjoittelin jo aiemmin kesällä siitä, miten oma pukeutuminen on muuttunut viimeisen vuoden aikana melkoisen paljonkin. Olen huomannut, että viihdyn nykyään todella paljon mekoissa. Kesällä en käyttänyt töissä juuri mitään muuta kuin mekkoja. Ja uskon, että mekot tulevat olemaan myös jatkossa suuressa osassa vaatekaappiani. Näin syksyn / talven tullessa jalkaan sukkahousut, joten taas voi käyttää mekkoja. Aiemmin koin, että en voi käyttää mekkoja ja ”paljastaa” sääriäni. Nyt rakastan sitä keveyttä jota mekkojen kanssa on ja pakko myöntää, että onhan se kesähelteellä ollut paljon mukavampi vaihtoehto kuin housut.

Muuttunut vartalo vaikuttaa myös meikkaamiseen
Olen aina tykännyt meikata ja katsoa netistä erilaisia meikkaustutoriaaleja. Välillä saatan istua meikkipöydän ääreen ja kokeilla erilaisia silmämeikkejä tms. Nyt kun kasvot ovat huomattavasti kaventuneet, silmät korostuvat kasvoista eri tavalla ja esimerkiksi leukalinja ja poskipäät näkyvät paremmin, on meikkaaminenkin jotenkin mukavampaa kuin ennen. Voi kuulostaa hassulta, mutta poskipunan laittaminen tai varjostusten teko on huomattavasti helpompaa, kun kasvoista löytyy luonnollisesti oikea kohta. Silmämeikkikin korostuu ihan eri tavalla, kun silmät ylipäänsä erottuvat kasvoista paremmin. Lyhyesti siis sanottuna, meikkaaminen on huomattavasti mukavampaa nyt, kun pystyy korostamaan omista kasvoista asioita aivan uudella tavalla.

Odotan innolla mitä kaikkea painon putoaminen tuo vielä eteeni. Mitä uusia ulottuvuuksia löydän tai mihin kaikkeen vartaloni tuleekaan vielä pystymään.
-Henriikka
lue myös
Saanko enemmän huomiota hoikempana?
Mitkä asiat ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen jälkeen?
seuraa somessa


2