Koronakaranteeni osui kohdalleni torstaina. Olin töissä, kun sain puhelun altistumisesta. Siitä hetkestä (tai melkein, olin työn puolesta Helsingissä) kotiin 28.6 asti. Olen koko Koronan ajan ajatellut, että jos karanteeni osuu kohdalle niin sitten sitä vaan ollaan kotona ja tehdään asioita kotona. Voin kertoa, että ei se ihan niin helposti mennytkään.

Koronakaranteeni ja Arki

Yksin asuessa niinkin yksinkertainen asia kuin kaupassa käynti on hieman hankalaa. Onneksi ostokset pystyy tekemään verkossa ja hakemaan kaupasta kontaktittomalla toimituksella. Ei tarvitse pyytää sukulaisia käymään kaupassa puolestani. Myönnän, että avun pyytäminen on itselle välillä vaikeaa.

Eikä tämä vallitseva helle tee koronakaranteenissa olemista yhtään helpommaksi. Asunnossa on kuuma, ikkunoita ei kannata pitää auki, kun tulee kuumempi. Ei ole takapihaa eikä parveketta jossa voisi viettää aikaa ja olla. Toki taloyhtiön yhteiselle pihalle saan mennä, mutta en koe sitä kovin miellyttäväksi ajatuksesi. Omaan meinaa himan uteliaita naapureita. Olen haaveillut uimaan pääsemisestä tai ilmalämpöpumpusta. Olen kuitenkin joutunut tyytymään kylmään suihkuun sekä ilmastoituun autoon. Pienet ajelut ympäri kylää viileässä autossa ovat olleet viihdykettä karanteenissa.

Valehtelisin jos väittäisin, että tämä karanteeni olisi ollut jotenkin helppo. Tänään on viides karanteeni päivä ja edessä olisi vielä 6. Melkein siis puolivälissä, mutta se ei juurikaan lohduta ajatuksena. En kuitenkaan missään nimessä halua syyttää henkilöä, jonka vuoksi altistuin. Hän ei tätä tahallaan tehnyt ja on varmasti yhtä harmissaan tilanteesta, ehkä jopa enemmän. Kaikki tsemppi myös hänelle.

Ajankulua kaRanteeniin

Pääasiassa olen koronakaranteenin aikana katsonut telkkaria; Netflixiä, Cmorea, sekä Ruutu+ palvelusta jenkkifutista. Paljon olisi myös kotihommia joita voisi tehdä, mutta järkyttävä helle ei houkuttele tekemään yhtään mitään. Niinpä olen hyvällä omalla tunnolla katsellut telkkaria. Ja hikoillut. Paljon.

Parin päivän päästä on juhannus. Olisi kiva jos kertoisit jotain vinkkejä juhannuksen viettoon. Ottaen siis huomioon, että olen yksin karanteenissa kotona. Eikä tuo ilmakaan näytä paljon viilenemisen merkkejä juhannukseksi.

-Henriikka

Lue myös

Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä

Kauravohvelit ja vadelmapehmis

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Miksi useimmiten ylipainoinen henkilö tuntee itse häpeää siitä, että harrastaa liikuntaa? Miksi he joutuvat tuntemaan muiden tuijotukset selässä ja tunteen, että heitä arvostellaan? Eikö jokaisen pitäisi saada liikkua ja harrastaa ilman pelkoa toisten arvosteluista? Onko kanssa treenaajilla peiliin katsomisen paikka vai onko tämä ylipainoisen liikkujan pään sisäinen ongelma / kuvitelma mahdollisesti huonosta itsetunnosta johtuen?

Ylipainoinen saa harrastaa liikunTaa

Muistan, kun itse aloitin elämäntapamuutokseni syksyllä 2017 ja menin ensimmäistä kertaa salille treenaamaan. Syke oli varmasti yli 200 enkä ollut astunut vielä edes salin ovesta sisälle. Pelkäsin kuollakseni sitä, että minua tuijotetaan salilla ja arvostellaan negatiivisessa sävyssä. Ja voisin väittää, että en ole ainoa ylipainoinen joka ajattelee näin harrastaessaan liikuntaa. Onnekseni en ole kertaakaan joutunut kokemaa tuijotusta, arvostelua tai muuta. Tai sitten en ole niitä huomannut. Mutta pahoin pelkään, että kaikilla ei ole näin ihanaa kokemusta salillä käymisestä kuin itsellä on.

Muistan myös miten paljon jännitystä oli ilmassa, kun menin ensimmäisiin jenkkifutis treeneihin. Jälleen se sama pelko ja ahditus nousi esiin; mitä jos minulle nauretaan jos en jaksa / osaa tehdä jotain yms. Tai ajatellaan, miten tuon kokoinen ihminen kuvittelee tekevänsä täällä. Kaikki nuo ajatukset sai kuitenkin heittää heti romukoppaan, sillä vastaanotto joukkueen osalta oli aivan ihana, kannustava ja tsemppaava. Sille tielle jäin ja jenkkifutis on ollut osana elämääni jo yli 1.5 vuoden ajan.

Jokaisen pitäisi muistaa, että kaikki me olemme aloittaneet treenaamisen joskus. Jokainen meistä on ollut joskus ensimmäisen kerran salilla, uimassa, lenkkipolulla tai ihan missä vain. Jo se, että ylipainoinen henkilö on halunnut alkaa harrastamaan liikuntaa, pitäisi olla positiivinen asia. Kyselin omassa Instagamissa ovatko ylipianoisena liikunnanharrastajana joutunut kokemaan ilkeitä katseista tms liikkuessaan ja lähes puolet vastasi kokeneensa. Osa myös kertoi, miten jotkut ovat tulleet suoraan haukkumaan läskiksi ja kehoittanut poistumaan salilta. Mielestäni on pöyristyttävää, että jotkut kehtaavat tulla sanomaan näin. En yhtään ihmettele, miksi ylipainoiset kokevat liikunnan aloittamisen haastavana, jos vastaanotto voi olla tuollainen.

Olisi helppoa toivottaa tsempit ja kannustaa liikunnan pariin. Mutta tiedän myös sen tuskan ja pelon tunteen, mitä se voi saada aikaiseksi. Siksi meidän olisikin jokaisen hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miksi minä olisin oikeutettu arvostelmaan toisten tapaa liikku? keskitytään jokainen omaan tekemiseen ja annetaan muiden tehdä omaansa. Näin kaikilla on hyvä fiilis, eikö?

-Henriikka

lue myös

Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?

Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti

Voiko ylipainoinen olla urheilija tai urheilullinen?

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa