Hae
Henriikka Johanna

Epäonnistunut elämäntapamuutos?

Epäonnistunut elämäntapamuutos, sainko sellaisen aikaan? Olen miettinyt tätä pitkään ja monelta kantilta. Jossain mielessä olen täysin epäonnistunut, mutta toisissa asioissa en missään nimessä. Onko paino ainoa asia, joka määrittelee onko kyseessä onnistunut vai epäonnistunut elämäntapamuutos?

Onnistunut elämÄntapamuutos

Kuten sanoin, on paljon asioita joissa koen onnistuneeni hyvin tai jopa kiitettävästi. Aiemmin en harrastanut liikuntaa lainkaan, makoilin sohvalla ja tuijotin telkkaria kaiken vapaa-ajan. Nyt harrastan aktiivisesti jenkkifutista sekä käyn salilla. Liikunta ja liikkuminen on tullut elämään toivottavasti pysyvästi.

Elämäntapamuutoksen avulla olen myös opiskellut ravintovalmentajaksi Trainer 4 you:lla sekä käynyt erilaisia kursseja juuri ravitsemukseen liittyen. En usko, että aihe olisi alkanut itseä kiinnostamaan ikinä, jos en olisi aloittanut omaa muutosta. Tämän innostuksen myötä olen auttanut myös useita kymmeniä henkilöitä oman elämäntapamuutoksen alkuun.

Olen myös onnistunut kasvattamaan itselleni vahvemman ja paremman itsetunnon. Ennen elämäntapamuutoksen aloittamista, oma itsetunto oli olematon. Inhosin itseni ja sitä miltä näytin. Olen tehnyt paljon asioita sen eteen, että hyväksyn itseni tässä ja nyt, ”sit kun” sijaan. En väitä, että se olisi ollut helppoa, mutta koen itsetuntoni olevan tällä hetkellä parempi kuin koskaan elämässäni.

Epäonnistunut elämäntapamuutos

Epäonnistunut elämäntapamuutos

Jos onnistumista tai epäonnistumista mitataan vain painon kautta, silloin voisin sanoa olevani epäonnistunut. Pahasti. Parhaimmillani painoa oli melkein 30kg vähemmän. Nyt, vajaa 4 vuotta aloittamisesta tuo kaikki 30kg on tullut takaisin sekä muutama lisäkilo kaupanpäälle. Hävettää myöntää, että näin on päässyt käymään. Vaikka lupasin itselleni aloittaessani, että koskaan en enää paina näin paljon, toisin kävi. Voin siis sanoa, että olen koko aikuisikäni ollut jojo-laihduttaja. Paino lähtee ja tulee takaisin korkojen kera. Tämä on yksi syy, miksi hakeuduin lihavuusleikkaukseen. Haluan, että tämä jojoilu loppuu. Vaikka eihän se itse leikkaus taikoja tee. Joudun itse tekemään töitä asian eteen loppuelämäni.

Miten sä määrittelet milloin elämäntapamuutos on onnistunut tai epäonnistunut? Onko siihen joku tietty asia tai teko, joka sen määrittelee? Vai koetko, että paino on se joka kertoo kaiken?

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus mietinnässä

Voiko ylipainoinen olla urheilija tai urheilullinen?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lihavuusleikkauksen haittapuolet – onko niitä?

Lihavuusleikkauksen haittapuolet on asia, jota minulta kysytään usein. Onko sellaisia leikkauksen jälkeen vai ei. Vaikka en vielä ole leikkauksessa ollut, tiedän että on asioita jotka voidaan laskea haitaksi. Silti näen, että itse leikkaus on parempi vaihtoehto kuin lihavuusleikkauksen haittapuolet.

Dumping oireyhtymä

Hyvin yleinen ja ikävä vaiva leikkauksen jälkeen on dumping oireyhtymä. Dumping-oireyhtymä on yhdistelmä erilaisia epämiellyttäviä oireita, joita aiheutuu 30-90 minuutin kuluttua syömisestä. Oireita voivat olla ripuli, pahoinvointi, sydämen tykytys, huimaus. Sen aiheutumisen syitä ei täysin tunneta. Yksi todenäköinen syy on ruoan nopea liikkuminen mahalaukusta ohutsuoleen. Dumping-oireyhtymä liittyy monosakkaridien (makea) tai sellaisten hiilihydraattien, joiden glykeeminen indeksi on korkea, syömiseen (peruna, banaanit, rusinat, vaalea leipä, ohukaiset, valkoiset makaronit, manna, perunalastut, valkoinen riisi, pikakaurahiutaleet, maissihiutaleet, mysli, sokeri ja makeiset, makeat juomat). Samoin maitotuotteiden, joidenkin rasvojen ja paistettujen ruokien syömisen yhteydessä. Tällaisten ruokien nopea liikkuminen mahalaukusta ohutsuoleen aiheuttaa joukon fysiologisia prosesseja: esimerkiksi veren sokeritason vaihtelua, nesteen uudelleen jakautumista, hormonaalisia muutoksia (lähde:  Bariatric service)

Vitamiinien imeytymishäiriöt

Lihavuusleikkauksen haittapuolena voidaan pitää myös vitamiinien ja hivenaineiden imeytymishäiriöitä. Leikkausmenetelmään liittyvät suolen ohituksen laajuus ja mahalaukun erittämän hapon määrän väheneminen aiheuttavat vitamiini- ja kivennäisaineiden puutoksia, kun imeytyminen vaikeutuu. Toinen tärkeä mekanismi on ravinnon määrän pienentyminen. Tämän vuoksi leikkauksessa käynyt henkilö joutuu syömään vitamiini-, kivennäis- ja hivenainelisää loppuelämän. Myös raudanpuute on hyvin yleinen leikkauksen jälkeen, joten rautalisää ei pidä unohtaa. Puutostilojen vuoksi on tärkeää, että leikkauksen jälkeen käydään säännöllisesti verikokeissa, jotta mahdolliset puutostilat pystytään huomaamaan mahdollisimman ajoissa.

Lihavuusleikkauksen haittapuolet

Nämä Barivitan valmisteet ovat suunniteltu erityisesti henkilöille, joilla ruoan määrä on rajattu. Tässä tapauksessa siis lihavuusleikkauksen käyneelle oikein hyvä vaihtoehto

Hiusten oheneminen / lähtö

Tämä on ehdottomasti isoin haittapuoli joka itseä ahdistaa tällä hetkellä eniten. Hiukset ovat olleet itselle aina todella tärkeät ja asia josta saan kehuja. Hiukseni ovat poikkeuksellisen paksut jos vertaa valtaosaan suomalaisten hiuksiin. Tässä tapauksessa se on hyvä, en ehkä kaljuunnu kokonaan. Toki ajatus siltä, että hiuksia lähtee tupottain on ahdistavaa. Syy hiusten lähtöön voi olla jonkin vitamiinin puutos, matala ferritiini, liian vähän proteiinia ruokavaliossa tai ylipäänsä nopea laihtuminen. Olen kuitenkin hyväksynyt asian, että hiuksia tulee lähtemään. Onneksi hiukset palautuvat normaaliksi, kun painonpudotus tasaantuu. Näin ainakin olen monelta jo leikkauksessa käyneeltä kuullut.

Nämä kolme lihavuusleikkauksen haittapuolta ovat asioita, jotka olen itse mieltänyt haittapuoliksi. Jokainen kokee eri asiat haittana ja jonkun mielestä esim. hiusten vähentyminen ei ole haitta.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Miten minusta tuli ylipainoinen?

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa