Menen terapiaan
16
Menen terapiaan. Huh, kylläpä jotenkin jännitti ja pelotti sanoa asiasta. Vaikka näin ei todellakaan pitäisi olla. Terapiassa käymisen pitäisi olla ihan yhtä normaalia kuin hammaslääkärissä tai kampaajalla käynti. Silti terapiassa käymisen yllä leijailee outo ja ehkä jopa hieman ikävä sävy. Ajatellaan heti, että ihmisen pitää olla jotenkin hullu, jos käy terapiassa. Miksi? Miksi meidän on noloa myöntää, että käymme terapiassa?
Miksi menen terapiaan?
Miksi menen terapiaan? Tähän mulla ei ole mitään yksittäistä vastausta vaan tämä on pikemminkin monen asian summa ja usean asian päällekkäisyys. Ei mulla ole mitään hätää tai mitään muutakaan suurempaa ongelmaa jotka lamaannuttaisi esim. mun toimintakyvyn. Koen, että tarvitsen ihmisen, joka kuuntelee ja osaa tuoda asioihin jotain uutta näkökulmaa tai herättää minussa uusia ajatuksia yms. Mistä sitten haluan puhua terapiassa?
Haluan puhua terapiassa mm. lihavuusleikkauksessa käymisestä ja sen vaikutuksesta omaan kehonkuvaan, seksuaalisuuteen sekä suhteesta ruokaan. Lisäksi haluan puhua ylipäänsä itsensä hyväksymisestä, unelmista ja haaveista. Siitä, miten koen yksinäisyyttä ja ”epäonnistumista” siitä, että minulla ei ole parisuhdetta ja/tai lapsia. Mulla on myös historiassa pari ikävää tapahtumaa ystävyyssuhteisiin liittyen, joten haluan ehkä puhua myös näistä. Olen ne kyllä jo aiemmin käsitellyt, mutta mahdollisesti ne ovat asioita, jotka voivat nousta pintaan terapiassa.
En ole koskaan aiemmin ollut terapiassa ja tämä on itselle ihan uusi kokemus. En tiedä mitä odottaa, mitä siellä varsinaisesti tapahtuu, miten pitkään tulen siellä käymän tai kohtaako minun ja terapeutin kemiat lainkaan. En kuitenkaan menetä mitään, joten menen tapaamiseen avoimin mielin ja otan vastaan kaiken mitä sieltä tulee. Netin perusteella valitsin itselleni terapeutin Turusta. Esittelyn perusteella hän vaikutti itselle sopivaksi vaihtoehdoksi. Katsotaan mitä tulee. Ainahan sen voi myös vaihtaa, jos siltä tuntuu.
Olisitteko kiinnostuneita kuulemaan miten ensimmäinen kerta terapiassa sujuu tai ylipäänsä miten terapiassa käymisestä?
-Henriikka
lue myös
Miten pää on pysynyt mukana painon pudotessa?
Pudotettuja kiloja ja roikkuvaa nahkaa
Mitä kautta pääsit terapiaan? Saitko lähetteen esim työterveyshuollon kautta? Ja saitko myös valita terapeutin itse?
Olin itse yhteydessä terapeuttiin ja kyselin vapaita aikoja. Ei oo siis mitään lähetettä tms. vaan ihan itse omalla rahalla kustannan terapian.
Sinä siis myönnät itsekin, että ”sinulla ei ole mitään sen suurempaa hätää” ja silti kysyt jo otsikossa, että ”oletko hullu”. Todella törkeää oikeista mielenterveysongelmista kärsiviä kohtaan! Kaikilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta käydä terapiassa huvin vuoksi, vaan toisilla syyt ovat oikeasti lääketieteellisiä. Ja mitä sitten vaikka ihminen olisikin mielisairas? Eihän kukaan nyt itselleen skitsofreniaa tms. valitse.
Voisitko vähän miettiä, että mitä kirjoitat? Toiset taistelevat koko elämänsä vaikeiden mielenterveysongelmien kanssa ja se on ihan yhtä helvettiä. Jos tarkoituksesi oli vähentää stigmaa terapiassa käymisen osalta, niin tuollainen kirjoittelu kylläkin vain lisää sitä. Ehkä sinunlaisesi, kuka käy ”terapiassa” kertomassa kuulumisiaan, ei ole ehkä ihan oikea ihminen puhumaan oikeasta terapiasta yhtään mitään.
Olet oikeassa, otsikko oli huono ja provosoiva, sitä sen ei ollut tarkoitus olla. Ja tämän vuoksi muutin otsikon. En missään nimessä halua väheksyä mielenterveysongelmia ja niiden vakavuutta.
Se, että menen terapiaan omasta halusta ilman mielenterveysongelmaa, ei ole keneltäkään pois. Ei sinulta eikä keneltäkään muulta. Jokainen joka kokee tarvetta mennä terapiaan, on siihen mahdollisuus. Sulle mun asiat voi olla ”kuulumisten” kertomista, mutta itselle ne ovat asioita joista haluan terapiassa puhua. Myöskään sitä ei tulisi kenenkään vähätellä minkä takia kukakin terapiassa käy tai mikä on tarpeeksi ”pätevä” syy mennä terapiaan.
Moi! En yleensä kommentoi, mutta nyt on niiiiin loistava aihe!
Ainakin täälä Pirkanmaalla ”ei mitään hätää tai suurempaa ongelmaa” -ajatuksella terapiaan menevät vievät ajat näiltä ”oikeasti apua tarvitsevilta”. Täällä psykoterapeuteista on kamala pula, toki en tiedä Turun seudun tilannetta tai että oletko edes juuri psykoterapiaan hakeutumassa. Mutta koen, että olisi tärkeää kohdentaa apu sitä kaikkein kipeimmin tarvitseville terveydenhuollon resurssien ollessa surkeat.
Mutta sitten, eihän minulla ei ole oikeutta määritellä kuka saa terapiaan hakeutua ja kenen ongelma on vähäpätöisempi. Kuka edes voi määritellä näin yksilöllisiä kokemuksia?
Olisi ihanaa, mikäli mielenterveysasiat olisi Suomessa paremmalla tolalla. Todella moni jää psykoterapian ulkopuolelle joko taloudellisista syistä tai vain siksi, että vapaita terapeutteja ei vaan ole.
Itsekin olen yrittänyt hakeutua täällä psykoterapiaan. Olisin halunnut hakea apua huonoon itsetuntoon, eli ei mitään ”hätää”, mutta olisin halunnut silti kokeilla psykoterapiaa. Lähetin noin 50 viestiä eri terapeuteille, eikö yhdelläkään ollut vapaata aikaa seuraavaan puoleen vuoteen. Luovutin ja perehdyin itse kirjallisuuteen. Auttoi sekin hieman.
Mutta pointtina vain siis tuoda eri näkökulmaa asiaan ketään tai kenenkään murheita väheksymättä. Toivottavasti kukaan ei jäisi mielen murheiden kanssa yksin edes täälä Pirkanmaalla. Onneksi on mm. Mieli ry, jolla on paljon ilmaista materiaalia netissä moneen murheeseen. Ja kiva jos saat käytettyä someasi tärkeän asian puolesta puhumiseen!
Kiitos kommentista, mukavaa kun kommentoit.
Myös täällä Turun seudulla on pulaa psykoterapeuteista ja ainakin niistä, joilla on Kelan pätevyys. Terapeutti jolle itse menen opiskelee vasta psykoterapeutiksi joten sillä tavalla en vie kenenkään ”oikeasti” apua tarvitsevilta.
On kyllä todella harmillista, että esim psykoterapeuteista on huutava pula. Itseä ala kiinnostaa myös siinä määrin, että olen tutkinut psykoterapeutin opintoja. Opinnot maksavat useita kymmeniä tuhansia euroja, joten itsellä (ja varmasti monella muullakin) opinnot ovat jääneet tekemättä. Vaikka olisi lähes 100% varmuudella töitä valmistumisen jälkeen.
Minusta on hyvä, että menee terapiaan siinä vaiheessa, kun kokee sitä tarvitsevansa, vaikka ei ainakaan vielä varsinaista hätää olisikaan. Psykoterapiaan mennessä ei saisikaan olla kovin huonossa kunnossa, jotta siitä saisi kaiken irti ja siellä jaksaisi käydä. Ei todellakaan tarvi olla mitään diagnosoitua psykiatrista sairautta. Minäkin olen ihan tavallinen nainen, työssä käyvä kahden lapsen äiti mutta olen käynyt psykoterapiassa kohta 10 vuotta. Minulla ei ole mitään diagnoosia ja elän tavallista arkea lasten kanssa, mutta ilman terapiaa tilanne voisi olla aivan toinen.
Toi on totta, että psykoterapiaan ei voi mennä jos on kovin huonossa kunnossa. Itse ainakin olen menossa hyvällä fiiliksellä terapiaan 🙂
toiset odottaa vuosia resurssipulan takia lähete kourassa päästäkseen psykoterapiaan, edes sille opiskelijalle eikä heidän tarvitse miettiä ’olenko hullu’, koska termi hullu ei ole edes diagnoosi, ja sinä hakeudut sinne vaikka ’ei ole mitään hätää’ päästäksesi kertomaan blogissasi, että olet menossa terapiaan ja jakamaan ylipäätään kokemuksia terapiassa käymisestä, mistä sulla ei ole aavistustakaan mitä se tulee olemaan, tai mitä se on kun on oikeesti pahoja ongelmia.
välillä vois miettiä mihin ottaa kantaa, mistä ja miten asioista kirjottaa ja millä asioilla ylipäätään hakee näkyvyyttä somessa. hyvä, että menet juttelemaan ammattilaiselle jos koet sille tarvetta, mutta olisit hakeutunu alkuun vaikka psykiatriselle sairaanhoitajalle syömästä toisten, oikeasti psykoterapeutien(vaikka opiskelijan) apua tarvitsevien aikoja, varsinkin kun asenne on heti alkuun ’ainahan sen voi vaihtaa’.
tämä oli jo pohjanoteeraus.
Moikka Janette!
Ensinnäkin, en ole menossa psykoterapiaan, en ole koskaan edes sanonut niin. Kerroin, että terapeutti jolle menen, opiskelee parhaillaan psykoterapeutiksi. Hän on mm. psykiatrinen sairaanhoitaja. Ja se, että jonkun toisen ongelmia / asioita vähätellään oman kokemuksen perusteella on myös aika pohjanoteeraus. Se että on resurssipulaa ei ole mun vika ja en sen takia saisi mennä terapiaan jos koen sitä itse tarvitsevani. On totta, että mulla ei ole kokemusta terapiassa käymisestä, mutta ei sitä tarkoita etten voisi mennä sinne. En hae sillä mitään huomiota että menen terapiaan vaan haluan kertoa asiasta avoimesti koska terapiassa käymistä halutaan usein salata. Haluan poistaa stigmaa sen ympäriltä. Ja vielä loppuun, kyllä terapeutin voi vaihtaa jos tuntuu siltä että kemiat eivät kohtaa. Mun mielestä on jopa tärkeää, että vaihtaa terapeutin jos tuntuu että ei ole oikea henkilö itselle.
Tämä oli tosi hyvä kirjoitus, kiitos! Itse opiskelen ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja olen paljon pohtinut sitä, että terapiaan meno pitäisi todella saada normalisoitua ihmisillä. Että se olisi kuin lihaskuntotreeni, myös mieltä pitää hoitaa. Ja mitä aikaisemmin hakeutuu keskustelemaan asioista, sen parempi. Sinulla on oikein hyvät aiheet mietittynä terapiaan menoa varten. Tosi hienoa!
Terapiaan menoon ajatellen riittää että koetaan jonkin asian olevan pulmallinen ja itsellä on halua ymmärtää sitä, tai etsiä ratkaisuja ja voimavaroja. Ja lyhytterapia on juuri nopeaa keskusteluapua matalalla kynnyksellä. Ja yhtä hyvin jokainen voi hakeutua mille tahansa terapeutille mikä itselle tuntuu sopivalta.
Lyhytterapiasta on apua mm. seuraaviin asioihin: stressi ja uniongelmat, pari- ja ihmissuhdehaasteet, ahdistus, alakuloisuus, suru, kriisit, elämäntaidot, tunnetaidot, uupumus, itsetuntemus, urasuunnittelu, sosiaalinen jännittäminen, työelämän haasteet, elämänmuutos tai yleinen hyvinvointi.
Lyhytterapia voi olla myös hyödyllinen tapa tarkastella omaa ajattelua, sekä ymmärtää itseään ja ympäristöään paremmin. Lyhytterapian avulla voi myös ylläpitää mielen hyvinvointia. Ratkaisukeskeinen ajattelu- ja työtapa on hyvin käytännönläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia haasteita.
Kirjoitin alkukesästä omaan blogiin aiheesta ja sen voi käydä lukemassa täältä
https://sportslady.vaikuttajamedia.fi/2022/05/30/ratkaisukeskeinen-terapia/
Kaikkea hyvää ja antoisia terapiahetkiä ❤️
Kiitos <3
”Resurssi pula ei ole mun vika” on aika paljon sanottu hoitajalta. Ymmärrän toki sen, että lähtökohtaisesti ei tietenkään ole vaan työnantaja on vastuussa, mutta koen että hoitajien on kannettava oma kortensa kekoon. Se on helppo huudella niin kauan, että pitää tehdä vaan omat vuorot, kun ei ole mitään hätää. Mutta entäs jos joskus tilanne onkin se, että läheinen jää ilman hoitoa, koska kaikki nostaa hanskat tiskiin. Vakavat oireet jää huomaamatta ja hoitamatta. Tiedän, tätä tapahtuu ilman tälläsiä tilanteitakin.
En usko lakkojen tms. parantavan hoitajien asemaa maailmassa. En myöskään usko että tekemällä vaan oman vuoronsa ja nakkaamalla hanskat tiskiin sillä sekunnilla kun vuoro loppuu on keino palkkojen nostamiseen.
Tämä kommentti ei liity mun terapiassa käymiseen tai käymättä jättämiseen millään tavalla. Ja hoitajien työoloista yms. en viitsi edes keskustella.
Mukavaa syksyä 🙂
Hienoa, että olet hakeutunut terapiaan. Minusta tämän tyyppisten asioiden pitäisi olla jo aine koulussa, tunnetaidot ym. Tietyllä tapaa maailma on parempi paikka mitä enemmän ihmiset ovat itsensä kanssa sujut. Sinulla on varmasti mielenkiintoinen matka tiedossa omaan mieleen.
Kiitos Minna ❤️