Hae
Henriikka Johanna

Lihavuusleikkauksesta vuosi – Henriikka 2.0 on 1 vuotias

Lihavuusleikkauksesta vuosi aikaa. Huh, miten nopeasti aika on mennyt. Muistan kuin eilisen päivän, kun istuin junassa matkalla Helsinkiä ja sieltä kohti Tallinnaa. Jännitti ihan älyttömästi, mutta lähinnä yksin reissaaminen. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin odottava. Odotin innolla mitä kaikkea leikkauksen jälkeen tulee tapahtumaan ja mitkä asiat tulevat muuttumaan. Tänään, 22.9.22 Henriikka 2.0 täyttää yhden vuoden. Kulunut vuosi on ollut aika huikea!

Lihavuusleikkauksesta vuosi – mitä vuosi toi tullessaan?

En oikeastaan edes tiedä mistä aloittaisin purkamaan kulunutta vuotta sillä niin paljon asioita on tapahtunut. Jätän tästä postauksesta painonpudotuksen kokonaan pois vaikka sekin on ollut merkittävä vuoden aikana (melkein 65kg). Haluan keskittyä muihin asioihin, kun painon putoamiseen.

Lihavuusleikkauksesta vuosi

Yksi unelmani ja haave jo muutaman vuoden ajan on ollut opiskella personal traineriksi. Lykkäsin haavetta aina eteenpäin, koska koin, etten ollut valmis opiskelemaan pt:ksi. Keväällä aloin pohtia asiaa toden teolla ja päätin lähteä opiskelemaan. Kesäkuussa aloitin pt opinnot ja näillä näkymin lokakuun aikana tulen valmistumaan personal traineriksi. Se on yksi todella iso asia minulle elämässäni.

Toinen iso asia, joka vuoden aikana on selvästi lisääntynyt on itsevarmuus ja rohkeus olla oma itsensä. Aiemmin saatoin piileskellä kotona ja välttää ylimääräisiä ihmiskontakteja vaikka sosiaalinen olenkin. Nyt olen kuitenkin puhjennut eloon ihan eri tavalla. Olen esimerkiksi huomannut, että pukeudun aivan eri tavalla kuin aiemmin. Rakastan mekkoja ja olenkin tässä keväästä alkaen pitänyt todella paljon mekkoja niin töissä kuin vapaa-ajalla. Enää en pelkää näyttää sääriä!

Myös suhteeni ruokaan on muuttunut täysin. Aiemmin söin, koska syöminen oli kivaa ja toi hyvän tunteen. Ja söin muuten aivan järkyttävän kokoisia annoksia. En juuri koskaan tuntenut oloani kylläiseksi, joten ruokaa meni paljon. Nykyään ajattelin ruoan olevan minulle polttoainetta, joka pitää minut liikkeessä. Toki edelleen nautin hyvästä ruoasta ja esim. ulkona syömisestä. Nyt riittää huomattavasti pienempi annos ja tunnen vatsani olevani täynnä. Uuteen mahaan kun ei ruokaa mahdu muruakaan ylimääräistä.

Lihavuusleikkauksesta vuosi

Tästä on mahtavaa lähteä kohti seuraava vuotta ja katsoa, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

-Henriikka

Lue myös

Muuttunut vartalo – uusia ulottuvuuksia

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset

InBody mittaus painonpudotuksen tukena

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

Kaupallinen yhteistyö

Imeytyykö rauta lihavuusleikkauksen jälkeen?

Kaupallinen yhteistyö: Puhti
*Sisältää mainoslinkkejä

Imeytyykö rauta lihavuusleikkauksen jälkeen onkin melkoinen mysteeri. Monet leikkauksessa olleet kärsivät raudan puutteesta, koska rauta ei enää imeydy samalla tavalla. Itsellä hemoglobiini on ollut koko ajan hyvä, mutta ferritiini on laskenut vuodessa 60 pykälää. Nyt pääsin selvittämään, miten rauta imeytyy itsellä. Vai imeytyykö?

Raudan imeytymiskoe

Puhti tarjoaa raudan imeytymiskoe – testiä, joka osoittaa, onko sinulla raudanpuutetta ja imeytyykö suun kautta otettu rautalisä elimistösi käyttöön. Tutkimusta suositellaan, jos on epäilys heikosta raudan imeytymisestä. Itse kävin testissä viime viikolla, jotta saan tietää imeytyykö rauta suun kautta otettuna.

Testiin meni aikaa kaksi tuntia. Ensimmäinen näyte otettiin vähintään 10h paaston jälkeen. Näytteen jälkeen otin kaksi rautapilleriä ja odottelin 2h seuraavaa näytteenottoa. Pahinta oli odottaa ja istua nälkäisenä aulassa. Nimittäin tuon kahden tunnin aikana ei saanut syödä mitään.

Tarkemmin tuosta testipaketista voit lukea tästä (mainoslinkki)

Imeytyykö rauta

Tulokset – imeytyykö rauta vai ei?

Olin yllättynyt siitä, että ferritiini ei ollut enää laskenut vaan oli toukokuusta jopa noussut kaksi yksikköä! En ollut syönyt lisää rautaa kesän aikana, ainoastaan sen mitä omassa monivitamiinissa on. Mutta tulosten mukaan rauta ei imeydy minulla riittävästi.

Ensimmäisessä näytteessä rauta-arvo oli 11 umol/l. Viitearvot tässä ovat 9-34 umol/l. 2h jälkeen ja kahden rautatabletin jälkeen arvo oli noussut vain 19:ään. 2h:n arvo olisi pitänyt olla vähintään 21, jotta rauta imeytyisi kunnolla. Arvon olisi pitänyt nousta siis vähintään 10 umol/l, koska ferritiini alussa oli 60 tai alle. Jos ferritiini olisi ollut yli 60, olisi 2h jälkeen riittänyt 3 umol/l nousu.

Miten jatkossa? Siinä hyvä kysymys. Ferritiini on kuitenkin hyvällä tasolla, samoin hemoglobiini. Mitään vajetta tai anemiaa ei siis ole. Mutta tulosten perusteella rauta ei kuitenkaan imeydy riittävästi. Aion lisätä raudan määrää, sillä nyt olen ottanut 50mg. Puhti tarjoaa myös lääkärin kanssa keskustelua tuloksista.

Jatkossa täytyy miettiä, että olisiko tarpeellista käydä mittauttamassa ferritiiniä useammin, jotta mahdollisen laskun saisi hyvissä ajoissa kiinni ennen kuin rautavarastot tyhjenevät kokonaan.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkaus ja kuukautiset

Puhti – labratutkimukset ilman lähetettä

Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa