Hae
Henriikka Johanna

10 asiaa joita et ehkä tiennyt minusta

Ajattelin kertoa teille 5 asiaa, joita ette välttämättä tiedä musta tai mun elämästä. Katsotaan tuleeko yllätyksiä.

1. Olen lapsuuden unelma-ammatissa

Jep, näin on. Olen siis sairaanhoitaja. Muistan, miten pienenä jo leikin nukkesairaalaa kotona. Kummitätini on myös sairaanhoitaja, joten olen saanut nukkesairaalaan mm oikeita ruiskuja, sidetarpeita, rikkinäiset stetoskoopit sekä lääkärin takin ? Enää en kuitenkaan koe hoitotyön olevan mun unelma-ammatti, työ jota haluan tehdä eläkeikään asti. Nyt työskentelen sosiaalipuolella, tulevaisuudessa toivottavasti aivan muulla alalla.

2. Olen todella herkkä

Kesti pitkään, että kehtasin myöntää tätä, mutta olen ihan super herkkä ja empaattinen. Herkkyys ehkä näkyy ”parhaiten” siinä, että itkeä tihrustan lähes päivittäin. Jokin tv-sarja, elokuva tms saa mut helposti itkemään. Oli kyse sitten iloisesta asiasta tai ei niin iloisesta. Tämän takia en kehtaa käydä usein elokuvissa ?

3. Yksi suurImmista unelmista on äitiys

Ja tuon sanominen / kirjoittaminen tuntuu joka kerta yhtä pahalta. Miksi? Koska se ei ole vielä toteutunut. Asia, joka pyörii päässä lähes päivittäin. Olen kirjoittanut siitä myös aiemmin tänne blogiin. Voit lukea sen tästä

4. En ole koskaan seUrustellut vaKavaSti

Vähän ehkä nolottaa myöntää, mutta näin on. Teini-ikäiset ”poikaystävät” ei mun kategoriassa lukeudu vakaviin. Silloin oltiin nuoria ja villejä ? Mutta aikuisena en koe koskaan seurustelleeni vakavasti. Olen kyllä tapaillut yms, mutta ei ne vaan ole johtanut mihinkään vakavampaa. Missä lie vika. Ehkä sellainen osuu vielä kohdalle. Tästä johtuen en ole myöskään koskaan sanonut kellekään ”rakastan sua”.

5. Saatan joskus valehdella olevani allerginen jollekin ruoKa-aineelle

Olen tooooodella ronkeli ja ehkäpä jopa ”ruokavammainen”. On niin paljon erilaisia asioita joita en voi syödä. Saatan siis joskus valehdella olevani allerginen, jotta ei tarvitse syödä niitä. Tässä muutamia juttuja joita en ”voi” syödä: sienet, oliivi, maksa, piimä, viili, hapankaali, kahvi, keitetty kananmuna, pavut, rusinat ja muut kuivatut hedelmät, useimmat keitetyt kasvikset (kamalinta kukka- ja parsakaali), ruusukaali, selleri, korianteri, fenkoli. Ja varmaan paljon muutakin ?

6. Olen koulukiusattu

Etenkin ala-asteella koin jonkinlaista kiusaamista. Eniten olen aina saanut kuulla omasta painostani. Vaikka ala-asteella harrastin uintia useamman kerran viikossa ja nyt katsoessani vanhoja kuvia, olin todella hoikka. Leveät hartiat ja pitkä, en ollut niin pieni kuin muut luokan tytöt joten ehkä se oli syy. En kuitenkaan missään vaiheessa ole ollut vakavasti koulukiusattu, mulla on aina ollut kavereita ja viihdyin koulussa. Silti tämä on ikävä muisto ala-asteelta.

7. Rakastan sushia

Jep, näin on. Voisin elää pelkällä sushilla. Tätä kirjoittaessa alkaa melkein kuola valua ? Kun tämä poikkeustilanne joskus on ohi, suuntaan ekana syömään sushia. Täällä meidän ihana ja paras sushiravintola on kokonaan kiinni, edes take away ei onnistu. Joten tämä on tuskaa, kun en saa sushia!!!

8. YlioppilasKirjoitukset menivät aivan penkin alle

Mulla on lukiosta melkoisen huonot paperit. Päättötodistuksen keskiarvo on ihan ok, mutta ylioppiaskirjoitukset sitten jotain aivan muuta. Sanon aina, että olen kolmen L:n ylioppilas, Lukio Lukematta Läpi. Ja näin se aika pitkälti myös meni. Oli muut kiinnostuksen kohteet lukioaikana. Mutta pääsin kuin pääsin korkeakouluun ja sain itselleni ammatin. Se taitaa olla pääasia.

9. Ostin oman asunnon vaikka ei ollut töitä

Asunto jossa asun edelleen, on ostettu heti kun valmistuin koulusta. Sillä hetkellä kun astuin pankkiin neuvottelemaan lainasta, mulla ei ollut kuin kesätöitä luvattu elokuun loppuun asti. Tulevaisuus oli auki. Mulla ei myöskään ollut mitään säästöjä vaan koko asunto on ostettu pankin rahoilla. Ja syksyllä mä oon asunut tässä jo 10 vuotta. Haaveilen kyllä rivitalosta, mutta katsellaan sitä sitten joskus.

10. Kuljen treenivaatteissa 90% ajasta

Tää ei nyt taida tulla kovin monelle yllätyksenä. Mutta en edes muista koska olisin laittanut farkut jalkaan. Useimmiten jalassa on treenihousut, onhan ne nyt vaan niin mukavat. Ja töissä mitä mukavammat vaatteet sen parempi. Mutta on silti kiva välillä laittaa jotain muutakin päälle. Ja ei sitä nyt ihan mihin vaan treenivaatteissakaan voi mennä.

Tuliko jokin kohta ihan yllätyksenä?

-Henriikka

 

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

Lue myös

Intuitiivinen syöminen koitui kohtaloksi

Pakaralihkasen aktivointi – herätä uinuvat pakarat

Viisi vinkkiä miten aloittaa elämäntapamuutos

Kaupallinen yhteistyö

TOP 3 smoothie ohjeet

Kaupallinen yhteistyö: Rawmix blender

Smoothie on ehdottomasti mun lemppari. Ne sopii aamuun, välipalaksi, iltapalaksi, treenin jälkeen ja oikeastaan ihan koska vaan. Lisäksi smoothie on kätevä, koska sinne voi laittaa mitä vaan ja ainoastaan mielikuvitus on rajana. Välillä ne villeimmät kokeilut eivät ole tuottaneet kovin hyvää lopputulosta, mutta kokeilemalla oppii. En esimerkiksi vielä ole löytänyt hyvää vihersmoothieta. Yleensä nämä vihreät smoothiet saan maistumaan märäntyneeltä nurmikolta tai muulta yhtä eksoottiselta. Onko sulla jokin hyvä vihersmoothien ohje? Kokeilisin sitä mieluusti, jos se ei maistu nurmikolta.

kaura-vadelma smoothie

Tämä on mun ehdoton ykkönen ja tätä teen melkein aina. Ainekset löytyvät aina kotoa eikä tässä tarvita mitään erikoisia raaka-aineita.

2dl kreikkalaista jugurttia

100g pakastevadelmia

1dl kaurahiutaleita

loraus nestettä, esim mehukeittoa, maitoa, vettä

Kaikki ainekset blenderiin ja hurauttaa tasaiseksi massaksi. NAM! Smoothie on valmis.

Kaura-vadelma smoothie

vadelma-banaani (treenien jälkeen)

Tämä suosikkismoothie pääsee aina treeneihin mukaan. Jenkkifutistreeneistä on kotiin aina noin 45min ajomatka, joten tämän syön aina ajomatkalla kotiin. 2h treenien jölkeen on tärkeää saada jotain syötävää, joten olen kokenut tämän erittäin hyväksi tähän tarkoitukseen. Kotona syön toki vielä kunnon aterian.

1 annos maustamatonta heraa

1 banaani

100g vadelmia

Nesteeksi vettä

Jälleen kaikki blenderiin ja sekaisin. Valmiin smoothien laitan shakeriin ja pakkaan treenikassiin mukaan.

Vadelma-banaanismoothie

aurinkoinen smoothie

Kuten huomasit, molemmissa aiemmissa ohjeissa oli vadelmia. Syy on yksinkertainen, rakastan vadelmia. Tässä keltaisessa aurinkosmoothiessa ei kuitenkaan ole vadelmia 😀

1 tuore mango (tai pakasteesta kuutioita)

1 tuore ananas tai vastaavasti tölkistä

2-3 säilykepersikkaa

1dl kreikkalaista jugurttia

Jälleen kaikki blenderiin ja sekaisin. Helppoa ja hyvää.

Aurinkomoothie

pro vinkit smoothie mestareille

Teen itse usein pakastimeen valmiiksi pieniä smoothie-pusseja. Pussiin laitan valmiiksi yhteen smoothieen tarvittavat hedelmät ja marjat. Näin ne on helppo ottaa esille vaikka aamun kiireessä ja surauttaa nopeasti smoothieksi. Itse en pakasta muita hedelmiä kuin banaania ja viinirypäleitä. Muut tuoreet hedelmät laitan tekohetkellä.

Smoothieta tehdessä kannattaa blenderin pohjalle laittaa ensin kaikkein nesteisimmät asiat. Eli juurikin säilykehedelmät ja hedelmät ylipäänsä, sulaneet pakastemarjat yms. Näin smoothie sekoittuu helpommin eikä blenderin tarvitse surista turhan pitkää aikaa.

Toivottavasti näistä resepteistä sait uusia vinkkejä ja lähdet kokeilemaan. Olisi kiva kuulla millaisia suosikkismoothieita sulla on. Kirjoita ne vaikka kommenttikenttään. Erityisesti vihersmoothien reseptejä kaipaan.

-Henriikka

lue myös

Intuitiivinen syöminen koitui kohtaloksi

Ruokapäiväkirja – mitä minä syön

Tunnesyöminen – miten päästä siitä eroon? 

Tavoitteena painonpudotus? 5+1 vinkkiä ruokavalioon

 

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

Kaupallinen yhteistyö: Rawmix blender