Lihavuusleikkaus Virossa – mahdollinen vaihtoehto
Lihavuusleikkaus Virossa on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Syitä tähän on muutama ja nyt olen alkanut miettimään ja tutkimaan asiaa vakavissani. Jopa niin vakavasti, että olen ollut yhteydessä Viron Bariatric service sairaalaan sekä miettinyt erilaisia vaihtoehtoja leikkauksen maksuun.

Miksi lihavuusleikkaus virossa?
Miksi lihavuusleikkaus Virossa? Lähinnä aikataulun vuoksi. Menemällä Viroon yksityiselle puolelle leikkaukseen, saan valita itse leikkausajankohdan omien aikataulujeni mukaan. Koska pelaan jenkkifutista, toivoisin leikkauksen olevan tietenkin heti alkusyksystä off-kauden alettua. Jos lihavuusleikkaus tehdään Virossa, mahdollinen leikkaus voisi olla jo muutaman kuukauden päästä. Näin saisin toipua leikkauksesta rauhassa ennen pelikauden alkua. Tiedostan, että jenkkifutiksen treenaaminen ja pelaaminen voi seuraavan parin kauden aikana olla haasteellista ravitsemuksen ja nesteytyksen suhteen, mutta uskon, että tähänkin löytyy ratkaisu. Myös tämän vuoksi leikkaus heti syksyllä olisi kaikkein paras vaihtoehto.
Suomessa julkisella puolella leikkauspolku on pitkä, keskimäärin noin vuodesta kahteen vuoteen. Mahdollisesti Covid-19 voi vaikuttaa leikkauspolun kestoa. Toki ymmärrän, että julkisella puolella polku on pidempi ja vaaditaan useita tapaamisia. Myös tämän vuoksi olen kallistumassa Viron suuntaan.
Leikkauksen hinta virossa
Koska leikkaus Virossa tehdään yksityisellä puolella, leikkaukselle tulee myös hintaa reilusti enemmän, jos menisin Suomessa julkisella puolella leikkaukseen. Kokonaisuudessa leikkauksen hinta Virossa olisi noin 6000€ sisältäen matkat, leikkauksen, yöpymiset yms. Ainoastaan matkat Salo-Helsinki-Salo tulee itselle maksettavaksi (muutaman kymmenen euroa). Jos Suomessa menisin yksityiselle puolelle leikkaukseen, hinta olisi aika tarkkaan puolet enemmän.
Lihavuusleikkaus virossa
Leikkaus Virossa ei pelota lainkaan sillä olen lukenut paljon hyviä kokemuksia Viron sairaalasta. Sairaalassa on suomenkielen taitavaa henkilökuntaa ja kaikki ohjeet ennen ja jälkeen leikkauksen saa suomeksi. Mahdollisuus olla yhteydessä sairaalaan sekä ennen että jälkeen leikkauksen on myös mahdollinen.
Ainoa asia joka itseä mietityttää on laivamatka takaisin Suomeen. Todennäköisesti olisin menossa Tallinnaan yksin ilman saattajaa. Uskon kuitenkin, että hyvällä suunnitelmalla sekä kipulääkkeillä varmasti pärjään laivamatkan. Kyyti satamasta kotiin varmasti järjestyy eikä itse tarvitse hypätä auton rattiin enää silloin.

Mitään päätöstä asian suhteen en vielä ole tehnyt, mutta tällä hetkellä olen kallistunut enemmän Virossa tehtävään leikkaukseen.
-Henriikka
Lue myös
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla
Herkuttele terveellisemmin mausta tinkimättä
Seuraa somessa
Miksi ylipainoinen tuntee häpeää harrastaessaan liikuntaa?
Miksi useimmiten ylipainoinen henkilö tuntee itse häpeää siitä, että harrastaa liikuntaa? Miksi he joutuvat tuntemaan muiden tuijotukset selässä ja tunteen, että heitä arvostellaan? Eikö jokaisen pitäisi saada liikkua ja harrastaa ilman pelkoa toisten arvosteluista? Onko kanssa treenaajilla peiliin katsomisen paikka vai onko tämä ylipainoisen liikkujan pään sisäinen ongelma / kuvitelma mahdollisesti huonosta itsetunnosta johtuen?
Ylipainoinen saa harrastaa liikunTaa
Muistan, kun itse aloitin elämäntapamuutokseni syksyllä 2017 ja menin ensimmäistä kertaa salille treenaamaan. Syke oli varmasti yli 200 enkä ollut astunut vielä edes salin ovesta sisälle. Pelkäsin kuollakseni sitä, että minua tuijotetaan salilla ja arvostellaan negatiivisessa sävyssä. Ja voisin väittää, että en ole ainoa ylipainoinen joka ajattelee näin harrastaessaan liikuntaa. Onnekseni en ole kertaakaan joutunut kokemaa tuijotusta, arvostelua tai muuta. Tai sitten en ole niitä huomannut. Mutta pahoin pelkään, että kaikilla ei ole näin ihanaa kokemusta salillä käymisestä kuin itsellä on.
Muistan myös miten paljon jännitystä oli ilmassa, kun menin ensimmäisiin jenkkifutis treeneihin. Jälleen se sama pelko ja ahditus nousi esiin; mitä jos minulle nauretaan jos en jaksa / osaa tehdä jotain yms. Tai ajatellaan, miten tuon kokoinen ihminen kuvittelee tekevänsä täällä. Kaikki nuo ajatukset sai kuitenkin heittää heti romukoppaan, sillä vastaanotto joukkueen osalta oli aivan ihana, kannustava ja tsemppaava. Sille tielle jäin ja jenkkifutis on ollut osana elämääni jo yli 1.5 vuoden ajan.

Jokaisen pitäisi muistaa, että kaikki me olemme aloittaneet treenaamisen joskus. Jokainen meistä on ollut joskus ensimmäisen kerran salilla, uimassa, lenkkipolulla tai ihan missä vain. Jo se, että ylipainoinen henkilö on halunnut alkaa harrastamaan liikuntaa, pitäisi olla positiivinen asia. Kyselin omassa Instagamissa ovatko ylipianoisena liikunnanharrastajana joutunut kokemaan ilkeitä katseista tms liikkuessaan ja lähes puolet vastasi kokeneensa. Osa myös kertoi, miten jotkut ovat tulleet suoraan haukkumaan läskiksi ja kehoittanut poistumaan salilta. Mielestäni on pöyristyttävää, että jotkut kehtaavat tulla sanomaan näin. En yhtään ihmettele, miksi ylipainoiset kokevat liikunnan aloittamisen haastavana, jos vastaanotto voi olla tuollainen.
Olisi helppoa toivottaa tsempit ja kannustaa liikunnan pariin. Mutta tiedän myös sen tuskan ja pelon tunteen, mitä se voi saada aikaiseksi. Siksi meidän olisikin jokaisen hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miksi minä olisin oikeutettu arvostelmaan toisten tapaa liikku? keskitytään jokainen omaan tekemiseen ja annetaan muiden tehdä omaansa. Näin kaikilla on hyvä fiilis, eikö?
-Henriikka
lue myös
Miten aloittaa liikunta, kun lähtötaso on nolla?
Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti
Voiko ylipainoinen olla urheilija tai urheilullinen?
seuraa somessa


39