Hae
Henriikka Johanna

Hyvinvointivinkit joilla parannat arkeasi

Hyvinvointivinkit tulevat varmasti välillä meille jokaiselle tarpeen. Arki on usein kiireistä eikä välttämättä aina ole aikaa ja jaksamista keskittyä omaan hyvinvointiin. Ajattelinkin jakaa teille muutamia helppoja vinkkejä, joilla saat parannettua omaa hyvinvointia pikkuhiljaa.

Hyvinvointivinkit arkeen

Riittävä nesteytys

Tärkein hyvinvointi edistävä asia on riittävä nesteytys. Veden juominen on ihmiselle välttämätöntä, sillä elimistön solut ovat vedestä riippuvaisia. Riittävällä nesteytyksellä varmistetaan elimistön lämpötilojen säätely ja se, että tärkeät ravintoaineet, happi ja hiilidioksidi pääsevät liikkumaan vapaasti elimistössä. Kuona-aineiden poistuminen on vedenjuonnin ansiota yhtä kaikki. Aikuinen tarvitsee nestettä noin 2-3 litraa, joista puolet pitäisi saada juotuna ja toinen puoli ruoan mukana. On kuitenkin hyvä muistaa, että nesteen tarve on henkilökohtainen ja siihen vaikuttaa moni asia.

Hyvinvointivinkit: riittävä nesteytys

Kuva: Pixabay

Laadukas yöuni

Kun puhutaan hyvinvointivinkeistä, ei voida ohittaa laadukkaan ja riittävän yöunen merkitystä. Olisi helppo sanoa, että nuku joka yö vähintään 7-8h, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Muutama asia kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, jotta yöunesta saadaan hieman parempaa.

Vältä kofeiinia iltapäivästä alkaen. Kofeiinin puoliintumisaika keskimääräisesti on 4h. Jos siis juot iltapäiväkahvin klo 16, elimistössä on vielä klo 20 puolet kahvin kofeiinin määrästä. Kofeiini aiheuttaa monelle univaikeuksia, joten kannattaa ajoittaa kahvin / muiden kofeiinipitoisten juomien juonti aamuun / aamupäivään. Tai kokeilla elää kokonaan ilman.

Toinen asia on petivaatteet sekä sänky. En ole aiemmin kiinnittänyt esim peittoon ja tyynyyn sen suurempaa huomiota, kunnes päätin ostaa uuden tyynyn. Panostamalla hieman laadukkaampaan tyynyyn, vartalon asennosta tulee parempi ja näin unen laatu saattaa myös parantua huomattavasti.

Opettele sanomaan ”EI” turhille asioille

Onko elämässäsi joitakin sellaisia asioita, jotka vievät sinulta turhaan energiaa? Opettele sanomaan tiukka ”ei” tällaisille asioille tai ihmisille. Näin voit saada sisäisen rauhan sekä aikaa jää enemmän sinulle mielekkäille asioille. Myös kuluttavat ihmissuhteet ovat asia, joiden olemassaoloa kannattaa miettiä.

Hyvinvointivinkit

Tuntuuko siltä, että jotain näistä vinkeistä kannattaa kokeilla? Tai onko sulla jotain hyviä ja helppoja vinkkejä, joilla voi parantaa omaa hyvinvointia? Kuulisin niistä mielelläni.

-Henriikka

lue myös

Tuottaako veden juonti haastetta? Lue vinkit ja opi juomaan

Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli

Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

Elämäntapamuutoksen haitat, onko niitä?

Elämäntapamuutoksen hyödyt ovat varmasti monelle ehkä jopa itsestään selviä asioita. Entä elämäntapamuutoksen haitat? Onko sellaisia vai koetaanko elämäntapamuutos aina pelkästään hyvänä ja positiivisena asiana? 

elämäntapamuutoksen haitat

Pääsääntöisesti elämäntapamuutoksella on vain hyviä puolia, kuten yllä on lueteltu. Mutta haittoja saattaa löytyä myös.

Nainen treenaa, elämäntapamuutoksen haitat

Ruoan jatkuva tarkkailu

Monesti elämäntapamuutoksen yhteydessä aletaan tarkkailemaan omaan ruokavaliota kriittisemmin. Vaaran on, että ruokaan aletaan suhtautumaan liian ”vakavasti” ja jokaista suupalaa mietitään, punnitaan ja tarkkaillaan. Myös jatkuva ruoan punnitseminen ei ole pidemmän päälle kannattavaa ja voi aiheuttaa syömisestä turhaa stressiä.

Armollisuuden unohtaminen

Herkästi elämäntapamuutoksen varrella unohdetaan olla itselle armollisia. Ei nautita elämästä ja ruoasta vaan aletaan pelkäämään ”repsahduksia” tai ”ohi syömistä”. Elämäntapamuutosta tehdessä tulisi muistaa, että ruokavalion tulisi olla sellainen, että sitä voi noudattaa vaikka koko loppuelämän. Ja tällaiseen ruokavalioon mahtuu herkuttelua silloin tällöin.

Elämäntapamuutoksen haitat

Liikunnasta tulee pakkomielle

Moni saattaa aloittaa elämäntapamuutoksen aikana liikunnan. Mahdollisesta sohvaperunasta tulee aktiiviliikkuja. Tämä saattaa jossain kohtaa myös mennä liiallisuuksiin. Aletaan liikkua pakkomielteisesti. Enää ei voida jäädä sohvalle makoilemaan työpäivän jälkeen vaan on pakko lähteä liikkumaan. Vaikka miten olisi kuntoilukärpänen puraissut, täytyy muistaa myös lepo. Lepopäiviä olisi hyvä sisällyttää viikkoon kaksi eikä treenipäiviä tulisi putkeen olla kuin maksimissaan kolme. Lepo on yhtä tärkeää kuin liikunta, joten välillä sinne sohvalle saa jäädä hyvällä omalla tunnolla.

Jatkuva painon tarkkailu

Usealle elämäntapamuutos on painonpudottamista ja laihduttamista. Helposti käy niin, että vaa’alla aletaan käydä päivittäin, jopa tiuhempaan. Paino saattaa vaihdella viikon aikana muutaman kilon riippuen naisilla esim. kuulautiskiertosta. Jos puntarilla käy päivittäin ja huomaa painon nousevan, alkaa varmasti tulla jonkinlainen epäusko omaa tekemistä ja elämäntapamuutosta kohtaan. Siksi olisikin hyvä käydä vaa’alla kerran viikossa tai jopa kerran kuukaudessa. Painon lisäksi olisi hyvä ottaa myös muita mittoja mittanauhan avulla. Paino kun ei kerro aina kaikkea!

Tuleeko sulle mieleen elämäntapamuutoksen haittoja? Tai oletko itse kokenut elämäntapamuutoksen aikana joitain haittoja? Olisi kiva kuulla sun kokemukset.

-Henriikka

lue myös

Toiveena elämäntapamuutos? Lue vinkit ja onnistu

Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli

Elämäntapamuutoksen henkinen puoli – miksi se unohdetaan?

seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa