Yhdistä herkuttelu ja painonpudotus onnistuneesti
Usein mielletään, että herkuttelu ja painonpudotus eivät kuulu yhteen. Eihän sitä voi herkutella jos yrittää pudottaa painoa. Itse olen asiasta eri mieltä ja mielestäni nämä kaksi asiaa voi yhdistää loistavasti.
Kaikki kielletty kIehtoo
Jos herkuttelu kielletään kokonaan, alkaa herkkuja tehdä mieli paljon enemmän. Näinhän se on, että kaikki kielletty kiehtoo asiasta riippumatta. Tärkeintä on kuitenkin miettiä mitä ja miten herkuttelu tehdään ja yhdistetään painonpudotuksen kanssa.
Kun itse aloitin elämäntapamuutoksen, sovittiin yhdessä pt:n kanssa seuraava herkuttelupäivä jouluun eli reilun kahden kuukauden päähän. Se tuntui hirveältä ajatukselta silloin. Olin tottunut syömään herkkuja lähes päivittäin ja nyt niistä piti luopua. Pari ensimmäistä viikkoa oli vaikeinta, mutta pikkuhiljaa aloin päästä herkkuhimosta eroon enkä enää kaivannut herkkuja niin usein. En väitä, etteikö mieli olisi tehnyt, opin vain kieltäytymään niistä. Itsekuri kasvoi ja vahvistui päivä päivältä.

Vähennä herkuttelu ensIn puoleen
Itse ohjaan omia ravintovalmennusasiakkaita vähentämään herkuttelun ensin puoleen. Jos olet tottunut syömään herkkuja päivittäin, kokeilee nyt herkutella vain joka toinen päivä. Tai jos ennen meni suklaalevy päivässä, syökin vaan suklaapatukan. Pikkuhiljaa alkaa vähentämään tästä. Kun joka toinen päivä herkuttelua alkaa tuntua ”kivuttomalta”, voi kokeilla herkuttelua 2-3 kertaa viikossa. Pienin askelin vähentää herkuttelua, jolloin herkuttelun saisi pidettyä kerran viikossa. Mielestäni kerran viikossa herkuttelu painopudotuksen yhteydessä on hyväksytty ja sallittu. Koska elämästä pitää myös nauttia vaikka haluaa pudottaa painoa. Eri asia on fitness urheilu enkä ota kantaa tähän asiaan 🙂
HerKuttele fiksusti
Pidä mielummin herkkuhetki kuin herkkupäivä, ihan jo hampaidenkin hyvinvoinnin kannalta. Mielummin syö sen karkkipussin lähes kerralla kuin napsii koko päivän ajan herkkuja kaksin käsin.
Herkutella voi myös ilman sokeria / rasvaisia herkkuja. Itse suosin dippivihanneksia joita voi hyvin syödä useammin kuin kerran viikossa. Teethän kuitenkin dipin itse ja vältät kaupan valmiita jauhepusseja. Kesällä mikään ei ole parempaa kuin tuoreet kotimaiset marjat. Niillä voit toteuttaa herkuttelun useamman kerran päivässä. Kokeile maustaa marjoja aidolla vanilijalla ja sitruunan mehulla tai lisää joukkoon tuoretta minttua / sitruunamelissaa. Vain mielikuvitus on rajana.
Toivottavasti tästä postauksesta sait lisää vinkkejä siihen, miten yhdistää painonpudotus sekä herkuttelu.
-Henriikka
Seuraa somessa
Lue myös
Miksi painonpudotus on niin vaikeaa?
Tavoitteena painonpudotus? 5+1 vinkkiä ruokavalioon
Viisi vinkkiä miten aloittaa elämäntapamuutos
Treenit jäissä, miten nyt treenaan
Vallitsevan tilanteen vuoksi kaikki jenkkifutis treenit ovat jäissä. Tai ei kaikki, vaan lähinnä yhteiset treenit. Valehtelisin jos väittäisin, että tämä ei tunnu missään. Varsinkin, kun kyseessä on joukkuelaji niin olisi erityisen tärkeää päästä yhdessä treenaamaan. Nyt ei auta kuin sopeutua tilanteeseen ja uskoa siihen, että joskus vedetään taas treenit yhdessä. Onneksi treenaamista ei tarvii lopettaa kokonaan ja itsekseen voi treenailla.

Kuva: Suvi Elo
KotItreenit kunniaan
Vaikka sali jossa itse teen treenit on edelleen auki, olen kuitenkin jättänyt siellä treenaamisen. Missään nimessä en kuitenkaan ole irtisanonut omaa jäsenyyttäni! Onneksi treenata voi muuallakin, kuin salilla. Tunnustan, että kotona treenaaminen ei ole itselle yhtään mieluisa juttu ja tuntuu jotenkin hankalalta alkaa treenata olohuoneessa. Saatiin maanantaina seuralta ohjeet kotitreeniin, joten nyt ei ainakaan jää siitä kiinni ettei tiedä mitä tehdä. Joten eiköhän tämä tästä lähde sujumaan.
Ylös, ulos ja lenkIlle
Treenit voi myös viedä ulos. Onneksi on kevät tuloillaan ja valoa riittää jopa 12h. Ja koska vielä ulkona saa vapaasti liikkua, niin miksei nauttisi siitä. Itse olen päättänyt kasvattaa omaa juoksukuntoa, joten nyt on hyvä aika alkaa toteuttamaan tätä. Oma juoksukunto on siis täysi nolla, jos ei jopa miinuksella. Mutta täältä tullaan, hitaasti ja varmasti. Olen jo muutaman kerran käynyt testaamassa juoksu (tai hölkkää pikemminkin) ja yllätyin positiivisesti. Ei se oma kunto ollutkaan ihan niin huono, mitä kuvittelin 😀

Kuva: Suvi Elo
Muistetaan kaikesta huolimatta pitää itsestään huolta ja nauttia asioista joita saadaan ja voidaan tehdä sen sijaan, että mietitään mitä ei saada tehdä.
-Henriikka
Lue myös
Pakaralihkasen aktivointi – herätä uinuvat pakarat
Jenkkifutis, laji joka vei sydämen heti
Miten minusta tuli valmentaja hyvinvointialalle?


0