Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa
Lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa, nyt se on varmaa. Viime viikolla olin yhteydessä siellä leikkaavaan sairaalaan sekä henkilökuntaan ja lopulta päädyin siihen, että lähden Tallinaan. Olin suunnitellut / alustavasti ajatellut, että syyskuu olisi itselle loistava ajankohta. Ensimmäinen vapaa aika klinikalla on 22.9, joten valitsin sen! Eli vajaa kaksi kuukautta, ja lihavuusleikkaus Tallinnassa on tehty. Samalla jännittää tuleva matka ja leikkaus, mutta samalla olo on myös erittäin rauhallinen ja tyyni.
Lihavuusleikkaus tallinnassa
Lopulta päätös lähteä leikkaukseen Tallinnaan sujui todella nopeasti ja helposti. Tästä voit lukea miksi päädyin tutkimaan vaihtoehtoja Viron puolelta.
Yhteydenpito Tallinaan ja siellä olevaan klinikkaan on sujunut todella vaivattomasti. Minulla oli todella monta kysymystä liittyen leikkaukseen, matkustamiseen, sairaalassa oloon yms. Kaikkeen sain vastauksen suomeksi ja itselle tuli todella luottavainen olo asian suhteen.

Leikkaus on siis 22.9 ja Tallinnaan lähden 21.9. Ensimmäinen yö Tallinnassa ollaan hotellissa ja leikkauksen jälkeen 1-2 yötä sairaalassa. Hotelliyö sisältyy hintaan, samoin jos jostain syystä joutuisin olemaan sairaalassa vaikka kolme yötä. Myös mahdolliset leikkauksen aikana tai jälkeen tulevat komplikaatiot eivät nosta hintaa vaan sisältyvät ennalta sovittuun hintaan. Mitään ylimääräisiä ja yllättäviä kustannuksia ei siis voi tulla.
Leikkausaamuna otetaan EKG, erilaisia verinäytteitä, tehdään vatsan alueen ultraääni sekä leikkausta ennen vielä gastroskopia (nukutuksessa). Itse leikkaus tehdään iltapäivällä.
Sairaalasta saan mukaani kaikki mahdolliset ohjeet tulevasta elämästä leikkauksen jälkeen. Lisäksi sairaalan ravitsemusterapeuttiin on mahdollista olla yhteydessä vuoden ajan leikkauksen jälkeen. Olen nyt jo saanut todella paljon kattavaa tietoa leikkauksen jälkeisestä elämästä, etenkin ravitsemuksesta. Lisäksi ravitsemusterapeutti soittaa minulle vielä elokuun loppupuolella.
Lihavuusleikkaus tallinnassa, jatkohoito suomessa
Vaikka lihavuusleikkaus tehdään Tallinnassa yksityisellä puolella, jatkohoito tapahtuu Suomessa samalla tavalla, kuin olisin käynyt leikkauksessa Suomessa. Ei siis tarvitse hoitaa jatkossa labratutkimuksia tms yksityisellä puolella. Aiempaan postaukseen sain kommentteja siitä, miten olisi väärin mennä leikkaukseen Tallinnaan ja sitten hoitaa jatkohoito Suomessa. Näin se ei kuitenkaan ole, vaan olen oikeutettu siihen. Menemällä leikkaukseen Viron puolelle, vähennän julkisen puolen kuormitusta hoitamalla leikkauksen muualla.

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että meillä jokaisella on omat syyt hakeutua leikkaukseen, tehdä leikkaus missä päin maailmaa tahansa ja toteuttaa leikkauksen jatkohoito missä ja miten itse haluaa. En siis minä tai kukaan muukaan kaipaa keneltäkään minkäänlaista ”moraalisaarnaa” asiaan liittyen.
-Henriikka
Lue myös
Lihavuusleikkaus Virossa – mahdollinen vaihtoehto
Sokerirasituskoe, aivan kamala kokemus
Koronakaranteeni osui kohdalleni viime metreillä
Seuraa somessa
Sokerirasituskoe, aivan kamala kokemus
Sokerirasituskoe ja paljon muita verinäytteitä tuli otettua viime viikolla. Tämä reissu liittyi myös tulevaisuudessa olevaan lihavuusleikkaukseen. Sokerirasituskoe mittaa mahdollisesti heikentynyttä sokerinsietoa. Heikentynyt sokerinsieto tarkoittaa sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, jossa elimistön kyky käsitellä ruoan mukana tulevaa glukoosimäärää on heikentynyt, mutta paastotilassa sokeri pystyy normaalin rajoissa. Vaikka paastotilassa veren glukoosi on normaali, ruoasta tuleva hiilihydraattilasti on elimistölle liikaa ja verensokeri nousee liian korkealle.
Sokerirasituskoe ja omat fiilikset
Vaikka tiedän, että sokerirasituskoe on pakollinen, on se silti itselle äärettömän epämukava. Olen kerran aiemmin ollut testissä ja silloin noin tunnin kohdalla melkein pyörryin. Olo oli niin kamala, ettei tosikaan.
Tällä kerralla reissu meni hieman paremmin. Jälleen vajaan tunnin kohdalla tuli erittäin huono olo. Kylmä hiki nousi otsalle ja silmissä alkoi sumentua. Oli myös hyvin lähellä, etten oksentanut. Oli kuitenkin pakko keskittyä hengittämiseen ja etten oksenna, sillä muuten sokerirasituskoe olisi pitänyt tehdä uudestaan joku toinen päivä ja sama kärsimys olisi edessä uudelleen.

Sokerirasituskokeen tulokset
Lääkärin käynti labroihin liittyen on vasta syyskuussa, jolloin käydään rasituskokeen tulokset tarkemmin. Kävin kuitenkin katsomassa itse tulokset jo Kanta.fi palvelusta. Monesti ylipainoisilla henkilöillä on ongelmia sietää sokeria ja tämän vuoksi veren sokeripitoisuus nousee. Itse hieman yllätyin, sillä omat arvot olivat täysin priimaa eikä viitteitä tyypin 2 diabeteksestä tai edes esidiabeteksestä ole! Ei siis tarvitse pelätä, että pitäisi aloittaa minkäänlaista lääkitystä sokereihin liittyen. Myös muut labravastaukset näyttivät normaaleilta. Kilpirauhasen toimintaa mittaavat kokeet olivat hieman viitearvojen ulkopuolella. Sisätautilääkäri ottaa näihin kantaa sitten syyskuussa tarkemmin.

Sokerirasituskokeen tulokset

Sokerirasituskokeen viitearvot
Seuraava askel tosiaan kohti lihavuusleikkausta on syyskuun alussa oleva sisätautilääkäri. Aiemmat postaukset lihavuusleikkauspolustani voit lukea alta.
Ensimmäinen askel kohti lihavuusleikkausta
Ravitsemusterapeutin ensimmäinen käynti
-Henriikka
Lue myös
Ulkonäköpaineet hyvinvointialalla
Elämäntapamuutoksen kompastuskivet ja kuinka päästä niiden yli


12