Hae
Henriikka Johanna

Syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa

Syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa on asia, joka on tullut itselle eteen lihavuusleikkauksen jälkeen. Mietin pitkään kirjoitanko koko aiheesta, mutta päätin lopulta kertoa. Vaikka leikkaus on tuonut paljon hyvää itselle jo tähän asti, on myös asioita joita en ollut ajatellut ennen. Kuten esim. tämä syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa.

syömisen pelko – mistä se johtuu?

Olen pohtinut paljon, mistä syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa voisi johtua. Syyt tiedän, mutta olen pohtinut sitä, miksi tilanteesta on tullut pelottava ja jopa sellainen, että haluan välttää sitä mahdollisimman pitkään.

Lihavuusleikkauksesta on vasta vähän aikaa (reilut viisi viikkoa) ja syömisen opettelu on edelleen ns. lapsen kengissä. Pelkään sitä, että jokin ruoka aiheuttaa pahan dumping oireen, syömisestä tulee huono-olo ja tulee tarve mennä oksentamaan. Mietin myös paljon mitä ihmiset ajattelevat ruokamäärästä jonka syön. Onhan se hassua, että ”tämän kokoinen” ihminen syö vähemmän kuin 4 vuotias lapsi. Näihin pelkoihin, kun yhdistää sosiaalisen tilanteen / ulkona syömisen, alkaa siitä tulla melkoisen iso pala purtavaksi ja tilanne, jonka mieluiten haluan välttää.

Syömisen pelko sosiaalisissa tilanteissa

Koen tunteen hieman ristiriitaiseksi, sillä olen hyvin avoimesti puhunut kuitenkin lihavuusleikkauksesta. Voisin siis kertoa asiasta myös tällaisessa tilanteessa. Ja monet kyllä tietävät, että olen ollut leikkauksessa. Jotenkin pelko siitä huonovointisuudesta, pelko että tulee oksennus esim ruokapöydässä on vain kamala.

Syöminen tulevaisuudessa

Elimistö totuttelee uuteen ja itse opettelen uutta tapaa syödä. Opin vähitellen löytämään itselle sopivat ruoka-aineet ja välttämään niitä, jotka eivät sovi. Opin syömään oikean kokoisia annoksia riittävän hitaasti ja välttämään juomista ruokailun molemmin puolin (tämä kyllä onnistuu jo nyt). Uskon, että esim vuoden päästä tilanne ulkonasyömisen / sosiaalisissa tilanteissa on helpottunut. Ainakin toivon niin todella.

-Henriikka

Lue myös

Lihavuusleikkauksen haittapuolet – onko niitä?

Asia, jota odotan eniten lihavuusleikkauksen jälkeen

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

 

 

Munakasrulla vie kielen mennessään

Munakasrulla on itsellä ollut jo pitkään yks suosikki. Se toimii välipalana, lounaalla tai iltapalalla. Miksei myös aamupalana. Kaikkein parhaimmillaan se on silloin, kun se on saanut vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.

Munakasrulla ohje

6 kananmunaa

6dl maitoa

1dl vehnäjauhoja

1/2tl suolaa

muita mausteita maun mukaan, esim yrttejä

Riko munat kulhoon sekä lisää maito. Vispaa munien rakenne rikki. Lisää jauhot pienessä erässä, sekoita koko ajan hyvin. Lisää suola ja muut mausteet. Itse laitan mustapippuria sekä kuivattua ruohosipulia.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Kaada taikina pellille ja paista uunissa 200 asteessa noin 20-25min. Kumoa kuuma pohja leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Munakasrulla

Munakasrullan täyte

Kun pohja on valmis, on aika valmistaa täyte. Täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä haluaa. Tärkeintä on, että täyte on mehevä ettei munakasrulla ole kuiva. Alla oma suosikkini täytteeksi.

400g naudanjauhelihaa

1 sipuli

1 prk maustettua tuorejuustoa

tarvittaessa mausteita

Paista jauheliha ja pilkottu sipuli pannulla. Lisää kypsän jauhelihan joukkoon maustettu tuorejuusto. Tuorejuuston makua voi vaihdella, jolloin täytteeseen tulee aina erilainen vivahde.

Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle. Vältä laittamasta täytettä ihan reunoille asti. Rullaa pohja samalla tavalla, kuin kääretorttu. Laita munakasrulla jääkaappiin vetäytymään, jolloin maku on vielä parempi. Tarjoile munakasrulla raikkaan salaatin kera.

-Henriikka

Lue myÖs

Chiavanukas (vegaaninen)

Crunchwrap yhdistää tortillan ja tacon

Tonnikalapasta – helppo ja nopea arkiruoka

Seuraa somessa

Instagramissa

Facebookissa